Joachim Daan NLDVIR MVA Ch, KTK-IKRJ-III, YLA3, VWY-III ![]()
LuonnekuvausJoachim Daan NLD on käsiteltäessä oikea jalon herrasmiehen esikuva. Se on pienestä pitäen ollut tietynlainen luottohahmo ja ori nauttiikin saamastaan arvostuksesta. Hoidettaessa Joachim seisoo tyynesti paikallaan vahtien ympäristöään. Orimaiseen tapaan lauman johtajana se haluaa pitää huolta omistaan ja ulkona se pitää silmällä tarhassa ulkoilevia tammoja. Ajoittain Joachim saattaa olla esimerkiksi taluttaessa hieman hankala, mutta missään nimessä oria ei voi kutsua vaikeaksi käsitellä. Se myös pitää ihmisten seurasta ja nauttii rapsuttelutuokioista. Myös näyttelyissä esiintyminen saa orin parhaat puolet näkyviin.Ratsastaessa Joachim onkin sitten hieman hankalampi, ei niinkään käytökseltään, mutta nimenomaan hankala ratsastaa. Se on energinen ja reipas sekä vahva suustaan, usein jo heti alkutunnista vauhti on hieman liian kova ja mikäli ratsastaja erehtyy jäämään kiinni kuolaimeen, vauhti vain kovenee. Joachimin selässä on osattava istua hyvin tiiviisti ja ratsastaa mahdollisimman paljon painoavuilla sekä välttää jatkuvia pidätteitä käsillä. Joachim on kuitenkin hyvin luotettava, se ei säiky juuri mitään eikä keksi omia kepposiaan, taitavalla ratsastajalla se kulkeekin oikein hienosti ja näyttävästi. Erityisesti sen muoto on ryhdikäs. Joachimin suuret liikkeet ovat varmasti periä suvun hevosilta. Kaikki kolme askellajia ovat tahdikkaita, ravi erityisesti on näyttävän elastinen ja lennokas, mutta samalla tietenkin ratsastajalle hieman ikävämpi istua. Kilpailukenttien puolella Joachim terävöityy entisestään ja se tuntuu ryhdistäytyvän vielä entistä enemmän. Kouluratojen puolella juuri muodosta ja liikkeistä on tullut paljon kehuja sekä erityisesti Joachimin tasaisuudesta. Myös muut ovat huomanneet sen, ettei tämä poika paljoa hätkähtele vaikka vähän erikoisempaakin tapahtuisi! Ja näyttelythän ovat tosiaan orin omia suosikkeja, se nauttii olostaan valokeilassa. Sukutaulu & -selvitys
Joachim on kuuluisan hollantilaisen siittolan uusimpia kasvatteja ja tältä vuosikerralta onkin suuret odotukset. Joachimin isä Barhydt Jasper on yksi siittolan historian menestyneimmistä oreista. Se kilpaili hyvinkin ahkerasti useilla eri poniratsastajilla kouluratsastuksessa aina vaativaa B:tä asti. Sen rauhallinen ja vakaa luonne mahdollisti sen, että myös lapset pärjäsivät sen kanssa. Siitosurallaan ori on jättänyt jälkeensä useita kymmeniä wpb- ja rp-varsoja, joista osa on ehtinyt jo menestyä. Emä Deirdre Daan on myös samaisen siittolan kasvattama varsa, joka myöskin heti nuorena pääsi kiertämään kouluratoja. Toisin kuin Joachimin isä, tämä tamma ei ole helpoin ratsastettava, vaikka käsitellessä se onkin uskomattoman kiltti. Deirdre Daanille ei oikein koskaan löytynyt sopivaa poniratsastajaa, joten se siirtyi lähes kokonaan siitoskäyttöön. Harvinaisemman, hevospainotteisen sukunsa ja jalon ulkomuotonsa takia se on jo nyt 13-vuotiaana hyvinkin haluttu nimi sukutauluissa. JälkeläisetJoachim Daan NLD ei ole enää käytettävissä jalostukseen.1. wpb-ori Jozef Blood (e. Ganesvoort Heleen NLD), s. 02.09.2007 2. wpb-tamma Juniper Blood (e. Ganesvoort Heleen NLD), s. 15.09.2007 (menestynyt koulukilpailuissa) 3. wpb-ori Joshua Blood (e. Trijntje NLD), s. 14.10.2007 (menestynyt koulukilpailuissa) 4. wpb-tamma Judith Blood (e. Trijntje NLD), s. 30.06.2008 5. wpb-tamma Cleopatra (e. Katy De Wize), s. 22.09.2008 (menestynyt koulukilpailuissa) 6. wpb-tamma Ithel Sheridan (e. Recent Erina), s. 29.09.2008 (menestynyt valjakkoajossa) 7. wpb-tamma Rousseau Aneira (e. Vita's Asterella GBR), s. 21.12.2008 (menestynyt koulukilpailuissa) KilpailumenestysJoachim Daan NLD on kilpailueläkkeellä.Esillä vain parhaat tulokset (sijoitukset ja voitot). Katso myös orin ranking- ja ominaisuuspisteet! Sijoituksia KRJ:n alaisista avoimista luokista yhteensä 54 kpl Kantakirjattu I-palkinnolle (80p.) 20.1.2008 21p. - 23p. - 17p. - 19p., kaunis ylälinja, hyvä runko, raskas etuosa VIR MVA Ch -arvonimi myönnetty 28.10.2007 KRJ-III (68p.) palkittu 1.2.2008 YLA3 (107p.) palkittu 30.6.2008 VWY-III (27,5p.) palkittu 1.1.2009 Arvokilpailut 25.12.2008 KRJ Champions (kutsu) Helppo C (avoin) - 1/23 25.09.2008 KRJ Cup (kutsu) Helppo A (avoin) - 16/359 15.07.2007 KRJ Cup (kutsu) Helppo B (avoin) - 1/83 KRJ-koulukilpailut 18.11.2008 KRJ (kutsu) Vaativa B (avoin) - 2/152 08.11.2008 KRJ (kutsu) Vaativa B (avoin) - 3/40 03.11.2008 KRJ (kutsu) Vaativa B (avoin) - 1/68 01.11.2008 KRJ (kutsu) Helppo A (avoin) - 4/80 15.09.2008 KRJ (kutsu) Vaativa B (avoin) - 4/19 13.09.2008 KRJ (kutsu) Vaativa B (avoin) - 2/19 13.09.2008 KRJ (kutsu) Helppo A (avoin) - 5/44 11.09.2008 KRJ (kutsu) Vaativa B (avoin) - 4/19 10.09.2008 KRJ (kutsu) Vaativa B (avoin) - 4/19 10.09.2008 KRJ (kutsu) Helppo A (avoin) - 6/44 03.02.2008 KRJ (kutsu) Vaativa B (avoin) - 8/70 31.01.2008 KRJ (kutsu) Vaativa B (avoin) - 2/30 30.01.2008 KRJ (kutsu) Vaativa B (avoin) - 3/30 27.01.2008 KRJ (kutsu) Vaativa B (avoin) - 5/40 24.01.2008 KRJ (kutsu) Vaativa B (avoin) - 4/80 25.01.2008 KRJ (kutsu) Helppo A (avoin) - 1/40 24.01.2008 KRJ (kutsu) Vaativa B (avoin) - 1/105 23.01.2008 KRJ (kutsu) Helppo A (avoin) - 3/30 23.01.2008 KRJ (kutsu) Vaativa B (avoin) - 3/40 31.12.2007 KRJ (kutsu) Vaativa B (avoin) - 3/196 20.12.2007 KRJ (kutsu) Helppo B (avoin) - 5/32 17.12.2007 KRJ (kutsu) Helppo A (avoin) - 6/36 16.12.2007 KRJ (kutsu) Vaativa B (avoin) - 6/60 16.12.2007 KRJ (kutsu) Helppo A (avoin) - 7/60 15.12.2007 KRJ (kutsu) Helppo A (avoin) - 4/30 06.11.2007 KRJ (kutsu) Helppo A (avoin) - 5/40 25.10.2007 KRJ (kutsu) Vaativa B (avoin) - 3/30 20.10.2007 KRJ (kutsu) Helppo A (avoin) - 3/50 13.10.2007 KRJ (kutsu) Vaativa B (avoin) - 6/63 12.10.2007 KRJ (kutsu) Helppo A (avoin) - 5/40 10.10.2007 KRJ (kutsu) Vaativa B (avoin) - 2/36 09.10.2007 KRJ (kutsu) Vaativa B (avoin) - 2/50 07.10.2007 KRJ (kutsu) Vaativa B (avoin) - 3/50 07.10.2007 KRJ (kutsu) Helppo A (avoin) - 4/18 05.10.2007 KRJ (kutsu) Vaativa B (avoin) - 1/60 05.10.2007 KRJ (kutsu) Helppo A (avoin) - 3/58 16.09.2007 KRJ (kutsu) Helppo A (avoin) - 1/35 07.09.2007 KRJ (kutsu) Vaativa B (avoin) - 9/117 05.09.2007 KRJ (kutsu) Vaativa B (avoin) - 8/68 04.09.2007 KRJ (kutsu) Vaativa B (avoin) - 6/123 24.08.2007 KRJ (kutsu) Helppo A (avoin) - 5/163 22.08.2007 KRJ (kutsu) Helppo B (avoin) - 3/22 19.08.2007 KRJ (kutsu) Helppo B (avoin) - 9/218 19.08.2007 KRJ (kutsu) Helppo A (avoin) - 1/239 06.08.2007 KRJ (kutsu) Helppo A (avoin) - 7/50 05.08.2007 KRJ (kutsu) Helppo A (avoin) - 1/40 03.08.2007 KRJ (kutsu) Helppo A (avoin) - 6/40 28.07.2007 KRJ (kutsu) Helppo A (avoin) - 6/50 15.07.2007 KRJ (kutsu) Helppo A (avoin) - 1/50 15.07.2007 KRJ (kutsu) Helppo A (avoin) - 3/32 09.07.2007 KRJ (kutsu) Helppo A (avoin) - 3/50 Muita tuloksia! |