otsikko

Olet juuri astunut...

...Virtuaalisten ravurien maailmaan. Ywollow Trotter's on tuore ja 'nuori' tila (rakennus aloitettu heinäkuussa 2008), jossa asustaa sekä kilpailevia että eläkkeelle jääneitä ravihevosia. Ywollow Trotter'sin ideana on toimia tallina, joka kykenee valmentamaan, kilpailemaan sekä kasvattamaan kylmäverisiä että lämminverisiä ravihevosia. Tila omistaa oman raviradan, jolla järjestetään myös kilpailuja. Sen lisäksi rakennuksia on mm. talli (10 karsinaa), heinälato ja päärakennus jossa asuu omistaja. Mitä rotua hevosemme siis edustavat? Pääasiassa pyrimme järjestämään tilaa kylmäverisille juoksijoille, suomenhevosille, mutta tilalla asustaa suomenhevosten lisäksi lämminverisiä juoksijoita. Ywollowin tila sijaitsee virtuaalisen maailman Keski-Suomessa, maalaismaisemissa ja lähellä hyviä raviratoja. Usein viikonloppuisin tilamme on kuitenkin puoliksi tyhjillään, sillä suurta osaa hevosista lähdetään ajamaan lähemmäs pääkaupunkiseutua, hevoset lähtevät kilpailemaan maailmalle.

"Astelet läpi metsien ja teiden, et tunne ketään täältä. Etkä välittäisikään tuntea. Tunnet itsesi yksinäiseksi ja palelevaksi. Astelet eteenpäin bussipysäkiltä toiselle ja huomaat jotain erikoista, lähellä kaupunkia alkaa maalaistie, se johtaa sinua syvemmälle metsään etkä voi vastustaa houkutusta. Lähdet liikkeelle varovaisesti, mutta reippaasti. Et tunne seutua mutta olet utelias ja haluat jo tietää mitä tien päästä löytyy. Hiekka rapisee jalkojesi alla, kaukaa kuuluu linnun kaukainen viserrys. Metsässä rapisee, mutta et kiinnitä siihen huomiota. Olet huomannut maassa hevosen kengänjälkiä, sinähän rakastat eläimiä; miksi et jatkaisi eteenpäin? Jäljet viittovat sinulle tietä ja lähdet varmasti uudestaan liikkelle. Et ehdi pitkälle kun kuulet takaa kavioiden kopeaa ääntä niiden osuessa hiekkapohjaiselle tielle. Käännyt tien sivuun ja katsot ihmeissäsi ympärillesi. Pian takanasi kuuluva ääni lähestyy, ja vierestäsi ravaa komea ravihevonen, hevonen jollaista et ole ennen nähnyt mutta joka tekee sinuun niin suuren vaikutuksen että sinun on pakko seurata vauhdilla kiitävää hevosta. Ja vaikka et koskaan ole löytänyt tai ihastunut yhteenkään hevoseen tosissasi; vaikka olet käynyt vain tunneilla kerran viikossa ja niilläkin vain ratsuilla, et voi olla katsomatta tuon ratsukon perään. Sinä olet ihastunut. Ravureihin."
Otos tosielämästä: ensikohtaamiseni ravihevosen kanssa

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan Ywollow Trotter'siin!
// tervetulleeksi toivottaa Jademie sekä Ywollowin juoksijat

Muuta

>> Olet kävijä, päivitetty 25.08.2008
>> Ywollow Trotter's on VRL:n hyväksymä ravi- ja siitostalli
>> Yhteistyössä Viherlammin ratsastuskoulun kanssa
>> Ystävyydessä Fliegen kanssa, Fliegessä asustaa myös omat yksityiset ratsuni, mene ihmeessä tutustumaan!
>> Muista tutustua myös Jademy's Chéval Arabiansiin, arabialaisia kasvattavaan talliini

Päivitimme viimeksi 07.09.2008:
Ylihuomenna YT:ssä omat ensimmäiset ravit, osallistujia kuitenkin tarvittaisiin vielä lisää. Osallistuthan sinäkin? Neito sai hoitajan, uusi tulokas Tehcinka alkoi hoitamaan mustanpuhuvaa tiinettä siitostammaamme. Toivotetaan uusi hoitaja tervetulleeksi!
© sivun kuva by Monnin kopioitavaa
© sivun teksti by Jademie



Ulkoasu & kuvat © Veikkalay 2007 » Sivun alkuun