Kasvatamme villakoiria pölynimureiden kauhuksi
 
  |    Cattery     |     Kittens |     Cats  |     News Guestbook   |

22.2.2010 Alkuvuodesta käytiin Helsingissä Buffyn kanssa näyttelyssä. Uusia näyttely suunnitelmia tehty kuluvalle vuodelle. Pentuja toiveissa vielä keväälle, niistä enemmän kun pennut syntyneet.

18.12.2009 Buffy neiti kävi edellisviikonloppuna Laihialle SRK: n voittajanäyttelyssä saadaan ensimmäisen CAC:n ja ollen Värin Paras koko porukasta. Hieno aloitus juuri 10 kk täyttäneeltä neidiltä. Seuraavaksi suuntaamme Tammikuussa SUROKin näyttelyyn. Pentuja ei suurista toiveista huolimatta (ja yrityksistä) syntynyt tänä vuonna. Jos kaikki menee hyvin Iris astutetaan seuraavasta kiimasta.

23.11.2009 Prinsessan ultrassa ei taaskaan löytynyt pentuja, varmistus ultra vielä perjantaina. Seuraavat pentu suunnitelmat Iriksellä ja Buffyllä. 

16.11.2009 Prinsessan astutuksesta tuli 3 viikkoa ja loppuviikosta suuntaamme ultraan katsastamaan tilannetta. 

30.10.2009 Iriksen kanssa käyty lonkkakuvissa ja seuraavaksi suuntamme tyttöjen kanssa HCM ja PKD ultraan. Prinssessan osalta tehty uusi suunnitelmia uuden kollin kanssa ja myös Iris odottelee kollin luokse pääsyä. Näyttely suunnitelmia tehty ensivuodelle sekä muutamia muitakin suunnitelmia on tehty ;) Kissalan väki valmistautuu Halloween tunnelmaan ja esittelynäyttelyyn

21.9.2009 Valitettavasti Prinsessan uusi astutus ei tuonnut odotettua lopputulosta. Neiti sai kohtutulehduksen 6 rv:llä. Seuraavat pentu suunnitelmat taitavat olla Iriksellä

18.8.2009 Kissala on viettänyt lepposia kesäpäiviä. Prinsessa on astutettu uudelleen, toivotaan että tällä kertaa olisi pentuja tulossa. Uusia näyttely suunnitelmia on myös tehty. Korjattu oikea sukutaulu Buffylle :)

23.7.2009 Päivityksi pitkästä aikaa. Näyttelyissä käyty Cesiksessä ja Kempeleessä, molemmista kotiin tuomisina mukavat arvostelut :) Prinsessa astutettu mutta ultrattu tyhjäksi, kauan odotettuja pentuja ei siis vieläkään.

16.6.2009 Hieno näyttelyviikonloppu takana. Tulokset näyttelytulos sivuilla. Hyvinkäältäkin kesäkuun alussa mukavat tulokset. Uudelle tulokkaalle Buffylle (RaReCoon's Hot N Cold) omat sivut työn alla.

18.5.2009 Iris valmistui Pirokissa 16.5. Championiksi ja oli seuraavana päivänä luokassa 7 Ex2. Novapoika sai lauantaina paremmat arvostelut kuin odotin ja oli Ex1, poikaa vain pelotti kovasti näyttely kun ei helmikuun jälkeen ole näytelmissä käynyt. Prinsessa sai CACIBin ja hyvät arvostelut, omistaja sen sijaan sai haukut siitä että toi kissan niin "nakuna" näyttelyyn.

29.4.2009 Iriksen kanssa oltiin edellisen viikonloppuna näyttelyssä tuloksena 2x CAC Kissalamme sienitesti tuli negatiivisena Vetlabilta.

20.4.2009 Mukava esittelynäyttely takana. Iris pääsi Aamulehden juttuun :)) ja molemmat tytöt kävivät puntarissa Iris 5,05 kg ja Prinsessa 5,2 kg.

14.4.2009 Suurista odotuksista huolimatta meille ei syntynytkään pentuja. Emo onnistui huijaamaan viimeiseen saakka. Uusia suunnitelmia ollaan kuitenkin jo tehty kesä/syksyn varalle.

30.3.2009 Prinsessa valmistui viime viikonloppuna Turussa Championiksi ja kävi antamassa DNA näytteen Leslie Lyondsin tutkimuksiin.  Sunnuntaina saatiin ensimmäinen CACIB, seuraavaa lähdetään tavoittelemaan toukokuussa Pirokkiin toivoen että neiti olisi hieman saanut karvoja lisää.

19.2.2009 Tehty pieniä ulkoasua muutoksia sivuille :D

16.2.2009 Taas on yksi näyttelyviikonloppu takana molemmat kissat saivat luokissaan Ex 1 tulokset ja Iris kävi molempina päivinä myös TP-valinnoissa.

11.2.2009 Pientä päivittelyä sivuille mm. pari linkkiä lisätty .Uuden pojan oma sivu edelleen työalla.

27.1.2009 Takana hieno näyttely viikonloppu Iris VP-tot ja NOM lauantaina Unikuun Mouling Rouge CAC :) sunnuntaina

19.1.2009 Iriksen DNA testitulokset tulleet SMA ja HCM2 N/N  :D                    lisätty sukutaulut tytöille

7.1.2009 Uusi vuosi ja uudet kujeet... kissalan sähköpostiosoite muuttunut ja lisätty tytöistä uudet kuvat.

 

 
koti.terrieri.net