Koska ringille ei nähtävästi löydy toista webmasteria, on aika tullut todeta, että ringin loru loppuu tähän. Oma aika ja voimavarat eivät enää riitä ringin ylläpitämiseen, vaikka melkein 7 vuotta sitä tulikin pidettyä. Kiitän kaikkia jäseniä ja toivotan hyvää alkavaa vuotta 2010!

Vuoden kiertelijä diplomi tullaan vielä jakamaan vuodelta 2009.

Viimeisen kerran jaamme myös diplomin edellisvuoden ahkerimmalle kiertelijälle:

Tervehdyshaukahdus!

Sivujen ideana on, että saisimme koottua yhteen onnellisten koiranomistajien koirien kotisivuja ja samalla mainostaa jäsensivujamme! Siinä sivussa voi hankkia uusia ystäviä koiraihmisistä näin netin välityksellä ja viettää aikaa vieraillen toisten jäsenien sivuilla tutustuen koiramaailman koiruuksiin.

Ringille on ehtinyt kertyä ikää jo 6-vuotta (perustettu 2003 alkupuolella), ja jäseniä on kertynyt kiitettävästi.

Aluksi rinkiin oli tarkoitus ottaa vain ja ainoastaan oikeita koirien kotisivuja, mutta päätin että jos muutaman virtuaali kennelinkin ottaisin mukaan. Tulin uudelleen siihen tulokseen, saamieni kommenttien perusteella, että virtuaaliset kennelit eivät enää rinkiin pääse ja nekin jotka siinä olivat erotettiin.

Ensin otin rinkiin melkein sivut kuin sivut, mutta nyt olen alkanut "syynäämään" rinkiin pyrkiviä sivuja tarkemmin jotta vierailevat ihmiset viihtyisivät jäseniemme sivuilla. Eli rinkiin pyrkivien sivut arvostellaan tästä lähtien "kovemmalla kädellä".

Viimeisimmät päivitykset:
03.01.2010 Viimeinen päivitys.
17.12.2009 Jäsensivu.
11.12.2009 Jäsensivu.
09.12.2009 Uusi jäsen, kiertomerkintöjä.
29.11.2009 Jäsensivu.
11.11.2009 Jäsensivu.