|
| ~KOTI ~KOIRAT ~ESITTELY ~KASVATIT ~PENTUJA ~UUTISIA ~KUVIA ~LINKKEJÄ ~VIERASKIRJA ~BLOGI ~ |
|
EsittelyOlen Isabella Fagerström keravalainen koiraharrastaja. Perheemme ensimmäinen koira oli sekarotuinen Mörri (karjalankarhukira x pk collie), joka tuli meille minun ollessa noin vuoden vanha. Siitä lähtien olen ollut innostunut koirista ja pikkutyttönä opettelin innoissani koirarotuja ja tiesin kaikki naapuruston koirat. Jossain vaiheessa myös käytin lenkillä tuttuja koiria yksin ja kaverin kanssa. Mörristä jouduimme valitettavasti luopumaan, kun siskollani puhkesi astma ja Mörri muutti mummolaan, jossa se vietti loppuelämänsä. Kun siskoni muutti pois aloin taas haluta koiraa. Helmikuussa -94 toin kotiin tiibetinspanielin pennun, joka sai jäädä uhkailuista huolimatta. Rikun kanssa alkoi varsinainen koiraharrastukseni; kokeilimme tokoa, agilitya ja pyörimme match show-kisoissa. Vuonna -96 olimme ensimmäistä kertaa näyttelyssä ja siitä alkoi näyttelyharrastukseni. Myös agility kiinnosti minua ja sen harrastamista jatkoimme, vaikka välillä meinasi turhautuminen saada voiton itsepäistä tipsua kouluttaessa. Kuitenkin starttasimme myös muutamissa kisoissa, tosin lähinnä hylkyjä keräten. Vuonna 2000 pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni: toisen koiran. Yhdessä ystäväni Tintin kanssa hankimme hurmaavan löwchen neidon Meten. Syksyllä hankin ensimäisen lapinkoirani Sagan, josta valitettavasti jouduin luopumaan muuttuneiden olosuhteiden takia. Vuonna 2002 olin Norjassa kennel Fuinrandossa koirien hoitajana. Kun tulin takaisin Suomeen, pääsin tapaamaan ensimmäisen kerran Tintin kanssa hankkimamme kk keskikokoisen portugalinpodengon Olivian. Vuonna 2004 tuli minulle kk kääpiömäyräkoira, jonka hankimme yhdessä Janin kanssa. Koirieni kanssa harrastan näyttelyitä ja agilitya, myös tokoa olen kokeillut. Kennelnimi Taikavirran myönnettiin minulle syksyllä 2001. Olen pätevöity agilitykoulutusohjaaja ja myös tokokoulutusohjaajakurssi on käytynä, mutta kaikkia harjoitteluita en ole suorittanut. Kasvattajan peruskurssin kävin syksyllä 2004. Olen myös toiminut luottamustehtävissä Suomen Portugalinpodengot ry:ssä jalostustoimikunnan jäsenenä sekä yhden kauden hallituksen varajäsenenä. Ensimmäinen pentueeni syntyi kesällä 2006 Tarulle. Jatkossa olisi tarkoitus keskittyä suomenlapinkoiriin ja toivottavasti ensimmäinen lapparipentue syntyy vuonna 2008 Enjalle.
|