Workaholic Stuntman

Virallinen nimi Workaholic Stuntman
Kutsumanimi Roope
Rotu Belgianpaimenkoira tervueren
Syntymä aika 23.6.2002
Sukupuoli uros
Kasvattaja Annika Keto

Lonkat A/A
Kyynärät 0/0
Silmät terveet (-03) ja uusinta peilauksessa 2007 HC1

Näyttelyt 3xSert 1xCacib 1xVsp
Tittelit BH

Roope ja ampiaiset juttu   Näyttely arvostelut   Luonnetesti   Roope KoiraNet:ssä

Kaikki alkoi siitä, kun Roope tuli hoitoon hieman alle kahdeksan viikkoisena, kun Annika lähti viemään muutamaa Roopen sisaruksista uusiin koteihin. Annika teki taktisen liikkeen tuodessaan Roopen meille hoitoon. Annika antoi myös tehtävän, kun jätti Roopen meille, meidän piti keksiä herralle nimi ja niin pikku tervu riiviöstä tuli Roope. Kolme viikkoa kun Roope oli ollut "hoidossa" niin Annika soitti ja kysyi "et joko kirjoitettaisiin ne kauppakirjat" ja niin ne kirjoitettiin. No Roopehan ei kyllä jäänyt hetken mieli johteesta jo 5-viikkoisena, kun Roopen näin ensikertaa niin totesin et tämän otan varattu tai ei.

Roope on erittäin eläväinen kaveri ja välillä on tehnyt mieli vääntää koira solmuun, kun ei se huomio jaksa kiinnittyä ohjaajaan tai se muuten vaan on jotain koheltanut. Tavoitteena meillä on saada herrasta Suomenmuotovalio edes ja tulokset siihen jäljeltä. No ehkä me vielä joskus olemme kisa kentillä näyttämässä taitojamme.
Näytelmissä käymme ainakin sen verran vielä et saadaan se kolmas serti herralle. No parin vuoden kuluttua meidät varmasti bongaa veteraani kehistä, kun tuo herra on jo niin " vanha kalkkis". Roopella on myös mitä hienoin hiilikko, jos minulta kysytään, mutta kauneushan on katsojan silmässä, kuten sekin huomaako hammaspuutosta. Roopelta puuttuu ala 1:nen, mutta silti rivi on täysin ehjä ja suora. 

Jos Bobi on ihmisrakas, niin Roope on vähemmän ihmisrakas, ainakin silloin jos tulee vieraita omalle reviirille niin ilmoitetaan hienotunteisesti, et nyt ollaan väärässä paikassa. Miehet ovat Roopelle se pahin uhka, kun ne ovat omalla reviirillä, jokainen muristaan,tutkitaan ja todetaan tilanteen mukaan mitä mieltä ollaan. Roope on hyvä vahtikoira, joka jaksaa vartioida reviiriään.

Roopen kanssa ei ole tarvinnut juosta lääkärissä, ei edes silloin kun on mennyt kurkusta puolikas grillattu kana ja jopa vielä kaksi kertaa. Grillatun kanan luut koiralle muka hengenvaarillisia ja pöh sanoo Roope. Ainoita ylimääräisiä (siis rokotusten lisäksi) lääkäri käyntejä on ollut, kun Roope teki tuttavuutta ampiaisten kanssa.

Roope on myös luonnetestattu pistein 142p. Tuomari kehui Roopea ja ihastui tosissaan herraan, joka puolustaa äitiään henkensä uhalla, mutta ei viitsi itseään puolustaa, kun on vaan hätä minne se äiti katosi.

Jos Bobilla on monta nimeä, niin myös on Roopella. 
Toope, Topelius, Juniori, Keskimmäinen, Jojo, Kenguru, Popsi nakki ja Lutu.


Sukutaulu

Lux JCh
Turke van de Leienevel
Galaad du Val des Ours Calva de la Goutte Noyeuse
Briska du Val des Ours
Patsi O´Nack van de Leienevel
Nina van de Leienevel
Fin Est Ch Estw-03
Workaholic Chilipepper
Loviatan Toffee Kans Fin Ch Ltuw-98
Goya du Parc de Pathyvel
Loviatan Dulci
Kans Fin S Dk Est Lv Ltu Pl Ch Ltuw-04
Taikurin Ukulele
Faryk du Clos du Cher
Taikurin Nannastiina