Tuulimustan Öinen Usva



''Nuka''

Tuulimustan Öinen Usva

29.11.2006

belgianpaimenkoiran groenendael
REKNO: FIN10640/07
Terveys: lonkat A/A kyynärät 2/2
silmät ok

Omistaja: Jenna Ylikoski
Kasvattaja: Merja Areva, kennel Tuulimustan

Nuka harrastaa agilityä (maxi1), tokoa (voittaja) sekä pk-jäljestystä.

Nukan luonne

Nuka on luonteeltaan varmaan aika perusbelgi; se on helppo motivoida tekemään ihan mitä tahansa, ja kaikkea se tekee yhtä suurella innolla. Nuka oppii uusia asioita nopeasti, ja myös tottelee mielellään. Useimmiten se myös keskittyy hienosti näihin opettelutuokioihin. Nukalla riittää loputtomantuntuisesti energiaa puuhata ja harrastella kaiknnäköistä, ja vielä jos ikä toisi vähän kärsivällisyyttä mukanaan, olisi Nuka erittäin mukava koiruus, juuri sellainen mitä odotinkin saavani. ;D



Mistä kaikki alkoi?

Toisen koiran ottamista olen suunnitellut varmaan siitä asti, kun Nelli oli vuoden vanha -vaikka toki tiedostinkin sen, ettei toisen koiran ottaminen niin pian ole realistista. Nellin ollessa 5-vuotias, aloin tosissani miettiä koiranpentua: Nellin kanssa kaikki ongelmat olivat takanapäin, ja iänkin puolesta olisi sopiva hetki pennun tuloon. Itsellenikin toinen koira oli helppo ottaa nyt, kun asun vielä kotona; pientä pentua ei tarvinnut jättää heti pentuna pitkiksi ajoiksi yksin, ja koiranhoitoapu asuu samassa taloudessa. Kaikki harrastelukin on helppo aloittaa nyt, kun treenailemme tutussa seurassa, johon Nukan pystyi alusta asti ottamaan mukaan siinä Nellin ''sivussa'', sen sijaan, että täytyisi vuositolkulla jonotella alkeiskursseille.

Miksi belgi?

Belgi kiinnosti minua monipuolisten ominaisuuksiensa ja harrastusmahdollisuuksiensa ansiosta. Rotuvalinta ei kuitenkaan ollut alusta asti selvä, olin yhdessä vaiheessa ihan tosissani ottamassa whippettiä, katselin jopa pentujakin sillä silmällä, että ottaisinkin sellaisen. Koin belgin kuitenkin mukavammaksi harrastelu kaveriksi, joten päädyin siihen. Ehkä seuraavaksi sitten se vinttikoira ! : D Belgipentueitakin tuli seurattua vuodenpäivät, ja vertailtua yhdistelmiä. Nyt viimeistään voin todeta, että valinta oli hyvä. :)







© SPRINKLERI | Ota yhteyttä!