ETUSIVU    ESITTELY    ASUKKAAT    TOIMINTA    MUUTA

  Sobrevivir - legenda hevosesta

Keltaiset lehdet kieppuvat pitkin roudan vangitsemaa maata, kuin näkymättömän käden kourissa. Tuuli se kuitenkin vain on, joka purevan kylmänä jatkaa kehtien armotonta viskomista pilvisen taivaankannen alla. Hämärä verhoaa kaiken harmaudellaan. Jostain kuuluu hirnahdus, kavioiden kopinaa vasten maata. Hurjaa ja entisestään voimistuvaa. Äkillinen korskahdus, kavioiden raavintaa pitkin jäistä maasta ja jälleen hiljaisuus, vain tuulen suhina korvissa soiden.

Minä rakastan tarinoita. Tarinoita vihasta, tarinoita surusta, tarinoita rakkaudesta, toivosta ja kaipuusta. Tarinoita pahuudesta ja hyvyydestä. Minun tarinani on Sobrevivir.

  Sobrevivir - unelmista totta

Kenties mieleen nousee ajatus, että mihin kummaan sitä onkaan tupsahtanut. Sobrevivir on kuitenkin vain virtuaalisessa Suomessa sijaitseva virtuaalitalli. Aikaisemmin haaveilin tallista, jossa olisi friisiläisiä ja tinkereitä. Vuoden 2007 syksyllä tutustuin paremmin andalusialaisiin ja ihastuin niihin. Kuvioon hyppäsivät mukaan myös lusitanot ja lipizzat. Kun sitten sain tämän leiskan, oli asia sillä selvä. Tallin nimeksi tuli Sobrevivir, joka on espanjaa ja tarkoittaa suomeksi henkiin jäämistä. Talli aloitti toimintansa 10.02.08.

Sobrevivirissa kasvatetaan pääpainotteisesti andalusialaisia (P.R.E.) ja tinkereitä (irlannin cob), mutta lisäksi meiltä löytyy myös lusitanoja, lipizzoja ja friisiläisiä. Hevosemme ovat pääasiassa koulupainotteisia ja niillä kisataankin mahdollisimman aktiivisesti KRJ:n alaisissa koulukilpailuissa. Pyrin siihen, että kasvatit syntyvät vain kisanneista vanhemmista ja pääsevät hyviin koteihin, joissa niitä rakastetaan. Sobrevivirin kasvatit tunnistat liitteistä Sobren **** ja SVV. Tallilta löytyy myös maskotti Fippe, vahti Fappe ja hiirenloukku Foppe.

Toivottavasti viihdyt seurassamme ja poikkeat joskus toistekkin!

Hyvää kevättä toivottaa Mil (VRL-2358, JPR)


 

ulkoasun © Eveliina K   kuvan © Christiane Slawik   kopioiminen kielletty !

· Päivitetty 26.04.09
· Sivujen korjailua ja päivittelyä.:)

Vierailethan myös näillä talleilla?
Total Nino

+ omistajan muut tallit Erehtynyt
Yappe

virtuaalitalli