Navigaatio:

Ch NICK VH-25240, YLA 3
- HEVONEN VRL:N VIRTUAALISESSA HEVOSREKISTERISSÄ!

Onko Nickissä ainesta vuoden Kesäpolleksi 2007? ÄÄNESTÄ, kiitos!
Hei! Olet saapunut virtuaalihevosen sivuille. Tämän upean hevosen rotu on meille tuttu tinker/irish cob/irlannin cob. Tämän nimi on Ch Nick, hyvin lyhyt ja ytimekäs. Väriltään tämä hevonen on ruskeankirjava ja säkäkorkeus on 155 cm. Sukupuoleltaan Nick on ori. Nickiä kutsutaan joskus myös Pojuksi. Tämä on syntynyt 15.07.1998, Suomessa. Nickiä käytetään siitoksessa(ei vielä käytetty), koulussa, näyttelyissä & westernissä, mutta Poju on aloittanut vielä uudemman, kenttäratsun uran(jossa tämä Poju pärjää sukunsakin puolesta!), jonka tämä vasta äsken oppi. Pojulle otetaan myös hoitaja, sillä sitä tällä ei vielä ole. Ex-omistajana & Kasvattajana toimii Mintunmäentalli, josta ostin Nickin. Sieltä ostin myös Moonin, mutta talli lopetti jo jokin vuosi sitten. Nykyisin Nickin omistaa Noora. / Revontuli.

Hevoseni ikääntyminen on reaaliaikainen: 1 OIKEA vuosi / 1 VIRTUAALINEN vuosi, eli tällä hetkellä hevoseni on 8 vuotias, mutta tulee kesällä 9 vuotiaaksi, eli käytännössä hevoseni on jo 9 vuotias.
Nickin koulutustaso kouluratsastuksessa on Helppo A, pian siirrymme vaikeampiin luokkiin ja kisaamme enemmän Helppoa A:ta, sillä Nick on kisannut erityisesti Helppoa C:tä ja B:tä. Kenttäratsastuksessa kisaamme yleensä harrasteluokkia ja tutustumisluokkia. Esteratsastuksessa Nick hyppää ratana 80 cm ja 100 cm irtona.

Kuvat: Rakennekuva 1, Rakennekuva 2, Pääkuva

Päiväkirjaa:

-------------------------------------

Nick sai YLA 3- palkinnon!

----------------------------

Nick sai Ch-arvonimen!

-----------------
Nickissä ainesta vuoden Kesäpolleksi 2007?
ÄÄNESTÄ! KIITOS!

Uusia kisoja lisätty kalenteriin!

---------------------------------------
Vuosi 2006 taukoiltiin kisoissa, mutta nyt Nick päätti palata takaisin Areenalle. Pian tulette haukkomaan henkeänne tämän upean hevosen ansiosta!

------------------------------------------------
Nick saapui Revontuleen!
On taas päivitysten aika, kun ihkaensimmäinen hummani, Nick(& Moon) tulivat omalle tallilleni. Hoitaja olisi kiva saada tälle pikku mussukalleni. Hankimme Pojulle oman päiväkirjan, kun uusi hoitaja ilmoittautuu. Hän saa päättää tuleeko sivuille shinybookin vai freebookin päiväkirja. Joten nyt kommentit toistaiseksi vielä tallin vieraskirjaan/e-mailiin.

Mainitsemisen arvoista:

  • 18 KERJ:n alaista rankingpistettä, 56 KERJ:n alaista rankingpistettä, 16 VVJ:n alaista rankingpistettä!
  • YLA 3!
  • NJ:n alainen Champion-arvonimi!
  • VRL:n porrastetuissa kilpailuissa saavuttanut kaikissa neljässä lajissa kansallisen tason!
  • Paljon sijoituksia
  • Kilpailee todella monessa lajissa!

Kenestä on hevonen peräisin?  

Isä: Patrick (tinker)        

Isänisä: Patruuna (tinker)
Isänemä: Hallaharja (tinker)

Emä: Nanette (tinker) Emänisä: Nipsu (tinker)
Emänemä: Fisu (tinker)

Sukuselvitystä:

Nickin isä Patrick on kouluhevonen. Se menee myös joissain westernkisoissa, sekä näyttelyissä. Patrick on luonteeltaan varsin riehakas ori. Se pelkää sadetta, ja on varsinainen tammojen kuningas. Patrick on nopea, mutta ei kovin ketterä. Se pärjää näyttelyissä ja on saanut KTK-II palkinnon. Se on väriltään ruskeankirjava ja esteillä laiska. Nick on perännyt Patrickilta, eli ”Patelta” hieman luonteenpiirteitä, sekä rakennetta. Se on perinyt myös herrasmiesmäisen luonteensa, sekä hyvän koulu- ja westernhevosen lahjat. Aikoinaan Pate loisti myös kenttäratsastuksessa, mutta jätti puuhat pojalleen, Nickille, iän myötä.

 

Patrickin emä, eli Nickin isänemä oli nimeltään Hallaharja. Halla on jo kuollut, mutta sitä ennen hänellä oli verissä vahvasti kouluratsastus ja pärjäsi siellä. Hallalta jäi KTK palkinto kiinni vain muutamasta pisteestä, mutta se ei tämän vahvan teräsmummon elämää haitannut. Tämä hevonen tuli tunnetuksi valitettavasti vain pienten piirien keskuudessa, mutta vielä tänäkin päivänä kuullaan sanottavan ”Halla se vasta oli nopea ja koulukonkari!". Halla oli erityisen vaalea tinker. 

 

Nickin isänisä, Patruuna sai nimensä siitä, että tämä oli kovin ruunamainen. Hevonen oli hellyydenkipeä kaveri, sekä vahvasti työhevoslinjainen. Nalleksi kutsuttu hevonen oli sellainen, joka tunnettiin jo vähän paremmin. Tämä pärjäsi monessa lajissa ja nappasi työhevosten mestaruuden toisen sijan. Mahtava hevonen.

 

Nickin emä oli Nanette, joka kuoli aika nuorena hevosena. Tämä sai myös Nickin, ensimmäisen ja viimeisen varsansa aika nuorena, noin kuusi vuotiaana. Heti seuraava vuona Nette kuoli. Hän sai kuitenkin jo KTK-I palkinnon ja olisi pötkinyt vielä pitkälle. Niinpä Nickin suku jäi emän puolelta harvinaiseksi. Emältä Nick on saanut selvästi kiltin perusluonteensa ja vahvat western- ja koululinjat. Myös rakennetta on peritty Naneten puolelta.

 

Nickin emänemä, Fisu oli ketterä ja nopea kuin kala. Luonteeltaan se oli kipakka ja pörhäkkä, pieni ja sitkeä. Esteet olivat enemmän hänen lajinsa ja miltei kokonaan musta, valkoisin merkein ja muutaman laikuin varustettuna hevonen oli tosi kaunis. Hevonen ei kuitenkaan nähnyt koskaan näyttelykehää. Kenttäratsastuksen konkari myös, laatuarvostelussa palkinto II.

 

Nickin emänisä, Nipsu oli todella kekseliäs ja ennen kaikkea viisas hevonen. Kerrotaan, että jonain yönä, tämä ja hänen ratsastajansa Eliisa olivat lähteneet ratsastamaan maastoon. Eliisa oli pudonnut selästä, ja loukannut itsensä, mutta hevonen oli tuonut hänet aamulla kotiin. Miten, sitä ei tiedetä. Tämä on varmaan ikuinen legenda. Mahtava Nipsu kuitenkin oli, niin värikäs ja ihana persoona. Ehdottomasti näyttelyhevosia (KTK-III).

Löytyy luonnettakin:
Herrasmies hoitaessa

Hoitaessa Nick on herrasmies – ja ylpeä siitä, sitä peittelemättä. Nick pitää siitä, kun sen mahaa harjataan karvanlähdön aikaan. Ryntäiden harjaamisesta se on kiitollinen, koska harja varmaan kutittaa hevosta sen verran, että sen ylähuuli väkisinkin näyttää pidemmältä kuin alahuuli, niin paljon se siitä nauttii.

 

Taluttaja johdonmukaisena

 

Poju antaa kaikkien harjailla sitä, ja letitellä ynnä muuta sellaista. Kun talutat sitä, ole ehdottoman johdonmukainen ja kävele hevosen edellä. Muuten se saattaa helposti ”unohtaa” vieressä kävelijän, eli yrittää etsiä helpomman tien menemällä vaikka pellon poikki tammojen ja oman aitauksen luo.

 

Ei värikkäitä loimia

 

Tätä hevosta saa pestä niin paljon kuin haluaa, ja kuumina kesäpäivinä se nauttii mieluusti kylmästä vedestä. Nick ei kuitenkaan pidä kovin värikkäistä loimista, vaan arkailee niiden suhteen.

 

Traileri ei ole hirviö

 

Traileriin meno onnistuu hevoselta, eikä se ole kertaakaan sinne pelännyt mennä. Jos kyydissä on kuitenkin jo toinen hevonen, se saattaa vähän ihmetellä, jopa perääntyä. Niinpä sinun kannattaa olla taas johdonmukainen ja kävellä edeltä tai laittaa ennen toista hevosta Nick traileriin.

 

Rehut huoletta karsinaan

 

Rehut voi pelkäämättä mennä antamaan hevosen karsinaan. Se ei pure, potki tai muuten vaan steppaile. Ruuastaan hän ei ole äkäinen, mutta varmuuden vuoksi ja ruokarauhan säilymisen vuoksi hevosta ei kannata häiritä syömisen yhteydessä.

 

Kisoissa Nick ei hermostu

 

Kisoissa Nick katselee valppaana uusia maisemia, mutta ei kuitenkaan ala pelkäämään tai hermostu.

 

Estekisoihinkin voi mennä

 

Esteillä tämä hevonen on aika peruspuoleinen ja päivistä riippuen se on vauhdikas tai laiska. Kisoissa hevonen on yleensä virkeämpi kuin harjoituksissa, johtuen paikanvaihdoksesta. Pojulla on myös hyviä sijoituksia estepuolen kisoista, joten se kertoo jo jonkun verran Nickin taidoista.

 

Hevonen, joka omistaa hyvät liikkeet

 

Kouluradoilla Nickillä on hyvät liikkeet, jotka auttavat hevosta pitkälle. Hevonen osaa myös jo aika paljon kouluratsastuksen asioita, joten pötkii pitkälle vielä. Se sulattaa tuomaritkin hyvillä taidoillaan, mutta joskus tietenkin tulee pikkuvirheitä. Nickillä on pitkät, jäntevät ja hyvät liikkeet, sekä kaikki käännökset, perusjutuista vaikeimpiin, ynnä muut sellaiset menee.

 

Western - Uusi harrastus

 

Western on sellainen laji, jossa tämä poika menee mielellään. Me emme ole vielä harrastaneet kisawesterniä paljoa, mutta kohta te tulette näkemään mahtavan Pojun kisoissa saakka! Westerniin vaaditaan taitoa ja ketteryyttä, jota tällä hevosella on. Vaikka hevonen onkin tinker, ei sen rakenne määrää tässä asiassa.

 

Kenttäratsastuksen uusi Kuningas?

 

Nick aloitti vasta äskettäin kenttäratsastuksen, mutta se jää nähtäväksi, miten loistosukuinen ori ylittää esteet. Harjoituksissa se on päättäväinen, eikä turhia murehdi!

 

Ei me eläinlääkäriä pelätä

 

Poju on ollut varsin terve, joten eläinlääkäriä ei pahemmin ole näillä kulmilla nähty. Pari rokotetta hän on kuitenkin antanut Pojulle, mutta mitäs hevonen tuosta. Nick vain seisoi paikoillaan, ja vähät välitti pienestä ”pistoksesta”.

 

Tottunut kengittäjään

 

Kengittäjän käsissä hevonen on ollut useasti. Siispä tämä on kokenut konkari, mutta ei pienempänäkään välittänyt kengityksestä, vaan otti asian rauhallisesti. Jos pitkään menee, Pojun on laskettava välillä jalka maahan, huilaamaan.

 

Rakastaa näyttelyitä

 

Näyttelyissä hevonen on kauniissa asennossa, niin kuin näyttelyhevosten kuuluukin. Nick pitää poseeraamisesta.

 

Jälkeläiset:

Nickillä on 0 orivarsaa & 0 tammavarsaa.

 

ic-o/t Nimi Emä

 

Kisakalenteri:

Kisat vuonna 2007:
(Kutsut/tulokset löytyvät klikkaamalla järjestävän paikan nimeä!)

KERJ: (36 p. ranginkissa!)

15.06.2007 | BR Team | ?/? (tulokset tulevat tänne, porrastettu, suhteutettu arvonta, mukana kahdessa luokassa)
16.06.2007 |
BR Team | ?/? (tulokset tulevat tänne, porrastettu, suhteutettu arvonta, mukana kahdessa luokassa)
17.06.2007 |
BR Team | ?/? (tulokset tulevat tänne, porrastettu, suhteutettu arvonta, mukana kahdessa luokassa)
18.06.2007 |
BR Team | ?/? (tulokset tulevat tänne, porrastettu, suhteutettu arvonta, mukana kahdessa luokassa)
20.06.2007 |
BR Team | ?/? (tulokset ulevat tänne, porrastettu, suhteutettu arvonta, mukana kahdessa luokassa)                     
23.06.2007 |
Rinki Tupuna | 3/50 (tulokset täällä, porrastettu, suhteutettu arvonta)
29.06.2007 |
Southern E Arabs & KiR | 1/40 (tulokset ovat täällä, porrastettu, suhteutettu arvonta)
30.06.2007 |
Southern E Arabs & KiR | 4/40 (tulokset ovat täällä, porrastettu, suhteutettu arvonta)
30.06.2007 | Polkamo Trakehners | 3/? (
tulokset ovat täällä, porrastettu, suhteutettu arvonta)
30.06.2007 |
Axim Center | 12/30 (tulokset ovat täällä, porrastettu, suhteutettu arvonta)
07.07.2007 |
Vikapiha | 23/31 (viisi (5) virhepistettä)
07.07.2007 |
Vikapiha | 2/29 (nolla (0) virhepistettä)
08.07.2007 |
Kaunisrannan Ratsastajat | ?/? (porrastetut, suhteutettu arvonta)
10.07.2007 |
Kisakeskus Overtale | ?/?
16.07.2007 |
Southern E Arabs | ?/? (porrastetut, suhteutettu arvonta)
17.07.2007 |
Southern E Arabs | ?/? (porrastetut, suhteutettu arvonta)
18.07.2007 |
Southern E Arabs | ?/? (porrastetut, suhteutettu arvonta)
19.07.2007 |
Southern E Arabs | ?/? (porrastetut, suhteutettu arvonta)
20.07.2007 |
Southern E Arabs | ?/? (porrastetut, suhteutettu arvonta)

KRJ:(8 p. rankingissa!)

23.06.2007 |
Conquérant | 9/32 (tulokset ovat täällä, porrastetut, lyhyt arvonta)
23.06.2007 |
Conquérant | 14/? (tulokset ovat täällä, porrastetut, suhteutettu arvonta)
24.06.2007 |
Conquérant | 26/42 (tulokset ovat täällä, porrastetut, suhteutettu arvonta)
08.07.2007 |
Kilpatalli Anio | 7/? (porrastetut, suhteutettu arvonta)
08.07.2007 |
Kilpatalli Anio | 25/? (porrastetut, suhteutettu arvonta)
09.07.2007 |
Phantasmagria | 32/37 (tulokset täällä, porrastetut, suhteutettu arvonta)
09.07.2007 |
Phantasmagria | 21/36 (tulokset täällä, porrastetut, suhteutettu arvonta)
09.7.2007 |
Kilpatalli Anio | ?/? (porrastetut, suhteutettu arvonta) 09.07.2007 | Allu Express | ?/? (porrastetut, suhteutettu arvonta)
10.07.2007 |
KAT | ?/? (porrastetut, suhteutettu arvonta, mukana kahdessa luokassa)
10.07.2007 |
Kilpatalli Anio | ?/? (porrastetut, suhteutettu arvonta, mukana kahdessa luokassa)
10.07.2007 |
Capaz | ?/? (porrastetut, suhteutettu arvonta, alueataso!)
11.07.2007 |
Fiktio | ?/? (porrastetut, suhteutettu arvonta, mukana kahdessa luokassa)
11.07.2007 |
KAT | ?/? (porrastetut, suhteutettu arvonta, mukana kahdessa luokassa)
11.07.2007 |
Kilpatalli Anio | ?/? (porrastetut, suhteutettu arvonta)
12.07.2007 |
Toppari | 2/40 (tulokset ovat täällä, porrastetut, suhteutettu arvonta)
12.07.2007 |
Toppari | 12/40 (tulokset ovat täällä, porrastetut, suhteutettu arvonta)
12.07.2007 |
Team Weandra | ?/? (porrastetut, suhteutettu arvonta)
12.07.2007 |
KAT | ?/? (porrastetut, suhteutettu arvonta)
12.07.2007 |
Kilpatalli Anio | ?/? (porrastetut, suhteutettu arvonta)
13.07.2007 |
Team Weandra | ?/? (porrastetut, suhteutettu arvonta)
14.07.2007 |
Team Weandra | ?/? (porrastetut, suhteutettu arvonta)
16.07.2007 |
Cresendo | ?/? (porrastettu, suhteutettu arvonta)

VVJ:

23.06.2007 |
Capaz | ?/? (porrastetut, suhteutettu arvonta)27.06.2007 | Axim Center | ?/? (porrastetut, suhteutettu arvonta)
10.07.2007 |
Capaz | ?/? (porrastetut, suhteutettu arvonta)
17.07.2007 |
Southern E Arabs | ?/? (porrastetut, suhteutettu arvonta)
18.07.2007 |
Southern E Arabs | ?/? (porrastetut, suhteutettu arvonta)
19.07.2007 |
Southern E Arabs | ?/? (porrastetut, suhteutettu arvonta)
20.07.2007 |
Southern E Arabs | ?/? (porrastetut, suhteutettu arvonta)
20.07.2007 |
Capaz | ?/? (porrastetut, suhteutettu arvonta)
21.07.2007 |
Southern E Arabs | ?/? (porrastettu, suhteutettu arvonta)

MEJ:

15.05.2007 | Katrin Talli | 25/44
15.05.2005 |
Katrin Talli | 18/29

NJ:(anotaan pian Ch-arvonimeä!)

23.04.2007 | Aias Draft | LKV2, IrtoSERT, JS
15.05.2007 | Chennye | LKV2, IrtoSERT, JS
21.05.2007 |
Aias Draft | LKV2, IrtoSERT, JS

Muut:
10.-27.07.2007 |
Kesäcup |
Vuoden Kesäpolle 2007 ?

Aikaisemmat vuodet: (Vuosi 2006: Tauko!)

20.10.2003 | Talli Mini Rosie | Näyttelyt (Muut Hevoset) | 3/?
?.?.2003 | Siittola Silver Snow | Näyttelyt (Tinkerit) |
3/4
07.12.2003 | Ratsutila Dream Horse | Näyttelyt (Muut hevoset) | Ei sijoittunut
20.12.2003 | Kirjavan Kissan Tila | Näyttelyt (Muut hevoset) | 3/?
03.06.2004 | Puolikuun Ratsastustalli | Näyttelyt (Muut hevoset) | Ei sijoittunut
15.06.2004 | Siittola Horsma | Kouluratsastus | 4/6
20.08.2004 | IS Ponitalli | Näyttelyt (Hevosorit) | 6/10 (Jaettu)
20.08.2004 | IS Ponitalli | Kouluratsastus | 3/6
20.08.2004 | Redwoods Stable | Näyttelyt (Muut hevoset) | 3/3
05.02.2005 | Paijalan Talli | Näyttelyt (Tinkerit) | 1/3
15.04.2005 | Repunpään Ratsastustalli | Esteet |
1/2
15.04.2005 | Repunpään Ratsastustalli | Esteet | 2/4
15.04.2005 | Repunpään Ratsastustalli | Esteet | 4/4
15.04.2005 | Repunpään Ratsastustalli | Esteet | 3/3
15.04.2005 | Repunpään Ratsastustalli | Esteet | Hylätty
20.04.2005 | Talli Gneissi | Näyttelyt | 12/31
20.04.2005 | Talli Gneissi | Kouluratsastus | 4/6
20.04.2005 | Talli Gneissi | Esteet |
3/7
20.04.2007 | Kultakengäntalli | Esteet | 3/5 

HUOM! Kaikki tällä sivulla on (c) Noora., ellei erikseen ole mainintaa!__