VIR MVA Ch SensationSensation on virtuaalihevonen // Sensation is a sim-game horse![]()
Sensation saapui Flyinvalleyhin Saksasta kevättalvella 2007 Heidien ollessa Euroopan matkallaan juuri Länsi Euroopan maissa katsastamassa trakehnertarjontaa. Jo aikaisemmin silmään oli pistänyt samantyylinen ori, kuin Flyinvalleyn kantaori Chapassio, mutta Sebben ilmaantuessa kuvioihin tämä sysäytti kaikki muut ehdokkaat upealla hyppytaidollaan ja sopusuhtaisella sirolla ulkomuodollaan. Sebbe oli juuri sitä mitä etsimmekin ja nyt sen uuteen kotiinsa saavuttua se on asettunut varsin hyvin ja tuntuu viihtyvän uusissa maisemissa todella kivasti. Meille Dromeen Sebbe saapui vuoden 2008 alussa suoraan Flyinvalleysta. Sebben olen tuntenut aina siitä asti, kun se Heidielle Saksasta saapui. Jo silloin päätin, että orista haluan joskus jälkeläisen, mutta en uskonut itse orin olevan joskus aivan omistuksessanikin. Sebbe siis hurmasi juuri samoista syistä minut kuin aikoinaan Heidien. Sebbe on komea ja hirvittävän hyvän hyppytekniikan omaava trakehnerori. Sebben kanssa tulemma yhdessä jatkamaan kisauraa vielä kauan ja tähtäämme ehdottomasti laatuarvosteluihin! Ori oli meille tullessaan jo hyvin fiksusti käyttäytyvä nuoriherra ja ihastutti luonteellaan jokaisen. Vaikka tämä eloisa ori välillä liikaakin innostuu leikkimään, se kuitenkin kunnioittaa täysin ihmistä ja tottelee käskystä oitis. Sebbe on hyvin omissaoloissaan elelevä hevonen, eikä se juurikaan kiinnostu muista hevosista vaikka jo vanhaherra Passiokin hiukan heitti ilmoille varoittavia hirnahduksia tämän saapuessa hänen vallitsemalle alueelle. Sebbe otti nämä varoitukset kuin kuuroille korville ja jätti omaan arvoonsa, eikä lähtenyt mukaan pelleilyyn. Harjatessa Sebbe seisoo hiljaa paikoillaan nauttien, aivan kuin tietäen arvonsa. Se seuraa rauhallisesti ja valppaana kaikkea mitä ympärillä tapahtuu, eikä hätkähdä minkäänlaisista toimenpiteistä. Se ei ole kauhean sosiaalinen kaveri ihmisen kanssa, se ei anna minkäänlaista eleen merkkiä siitä, että huomioisi ihmisen joka sitä hoitaa, eikä oripoika ole oikein kiintyvää sorttia. Vaikka silti kunnioitus löytyy ihmistä kohtaan, kunhan sen tekee sille selväksi kuka määrää. Koskaan Sebbe ei ole hyppinyt kenenkään silmille, vaan on tottelevainen kaveri. Sebbe on ratsastaessa hiuksen kevyt. Sillä on erittäin matkaavoittavat askeleet ja kulkee myös mielellään reippaammin, joka saattaa aluksi tuntua ratsastajastaan oudolta, joka johtaa ohjista vetämiseen. Vetämään ei kuitenkin sovi jäädä kovin pitkäksi aikaa, sillä Sebbe ei siedä tätä ollenkaan. Pidätteet auttavat sen sijaan tähän ongelmaan, ja jälleen kerran saa sanoa yhdestä hevosesta, että oikean ratsastajan kanssa tämä ori toimii kuin unelma, ja joidenkin ratsastajien kanssa ei ollenkaan. Sebbe on hyvin hienoliikkeinen hevonen, mutta sen ylitsepääsemätön taito on kuitenkin kouluratsastukseen viittaavista askelista huolimatta esteissä. Ori ylittää esteen kuin esteen tiikerin lailla, eikä jää kuikuilemaan erikoisempiakaan ylitettäviä. Ponnistusta löytyy toisen huippuoriimme Passion lailla rutkasti ja toivottavasti Sebbe kaappaa jatkossa esteareenoilla samanlaisen menestyksen, kuin vanhaherramme. Sebbe kilpaili menestyksekkäästi Saksassa nuorten hevosten luokkia nuorempana ja tämän jälkeen starttaili hyvällä menestyksellä 130cm luokkia. Tästä on meidän hyvä jatkaa. Maastossa Sebbe kulkee hienosti, se ei ole satula selässäkään yhtään pelokasta sorttia vaan kulkee ihan minkälaisessa maaperässä vain yhtä varmoin ottein, kuin sen olemus muutenkin on. Tässä on hevonen, joka varmasti tulee näkymään ja jää muiden mieliin pysyvästi. Ainakin lähdemme sen kanssa saavuttamaan kaikkea mitä saavutettavissa on.
![]() © Fox Fire Farm
Sukuselvitys:Sensationin suku on täysin Saksalainen, josta kolmannesta polvesta löytyy täyttävertakin. Sen kummatkin vanhemmat ovat kantakirjattuja Saksassa, isä arvokas Secretter on KTK I ja emä Thailandis on kantakirjattu kolmannella palkinnolla. Suku on hyvin estepainoitteinen, tosin täysiveristen myötä löytyy myös laukkaajia ja kenttähevosia muutamia. Tämä täysiverisyys näkyy myös Sebben piirteissä ollen todella täysiverimäinen.
Jälkeläiset & astutukset:
Kisakalenteri:(Kalenteriin vain sijoitukset)Vanha kisakalenteri nähtävissä täällä!
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||