GUITARIST 54
s. 09.06.2007, trakehner, ori, kimo, 163cm
koulupainotteinen, ko Vaativa A, re 70cm, me 50cm
omistaja Eeva T. / Nonshein, kasvattaja cirith / Yave
KISAKALENTERI
Guitarist 54 on hurmaavan komea kimo satuhevonen - ainakin ulkoapäin. Luonteeltaan Risto ei ole mikään helpoin hevonen käsitellä. Se osaa olla orimainen, kovaotteinen ja joskus jopa vähän raju. Tahallaan se ei kuitenkaan ketää vahingoita, koska yleensä pelkkä uhittelu riittää. Ihmisten kanssa ori yrittää aluksi jyrätä yli, hyppiä ja poukkia, mutta kunhan Riston kanssa viettää tarpeeksi aikaa, alkaa luottamuskin kasvaa ja samalla katoavat melkein kaikki orin temppuilutkin. Risto osaa pelätä milloin mitkäkin ja taas seuraavana pävänä ei orin rohkeudella ole rajoja - selvää kusetuksen makua siis.
Ratsuna Risto on herkkä, mutta samalla tarkka avuille. Se kulkee kauniisti pehmeässä ja pyöreässä muodossa, takaosa polkien hienosti alla. Orin näyttävät ja mahtavat liikkeet periytyvät selvästi polvesta toiseen, joten jännityksellä odotamme kuinka on Riston omien jälkeläisten kohdsalla tulevaisuudessa. Risto on normaalisti ratsastaessa yhteistyönhaluinen ja kuuliainen, vaikka maasta käsin käsiteltäessä toista voisi uumoilla. Oria voisi sanoa helpostikin työnarkomaaniksi, sillä se ei tunnu koskaan väsyvän tai kyllästyvän työskentelyyn.
JÄLKELÄISET JA ASTUTUKSET
trakehnertamma
Eva NON, emä
Cinderella COS, om. Miukku / Whitebrook

© Stutteri Falkensteen