|
esittely puoliveriorit puoliveritammat kasvatus tapahtumat muuta

TILAMME LYHYESTI
Nonshein sijaitsee siis Etelä-Englannin vihreillä nummilla rauhallisessa sopukassa kauniin luonnon keskellä. Voisi sanoa, että asumme maalla, vaikka jotain tarvitsiessaan ei tarvitse kovin kauas lähteä. Tämän paikan nähdessäni oli ostopäätös heti tehty. Alueellemme kuuluu laajoja peltoja, niittyjä ja vihreitä lehtimetsiä. Omistuksessamme on myös pieni järvi non kilometrin ratsastuksen päässä. Laitumia on kuusi kappaletta ja tarhoja on kaksitoista. Osa tarhoista on hiekkapohjaisia ja osa taas nurmipohjaisia. Englannin talvia varten meillä on maneesi lämmityksineen, katsomoineen ja peileineen sekä kaiken kruunaa tilava kahvio ylhäällä katsomon vieressä. Myös kaksi hiekkapohjaista katettua ulkokenttää löytyy kaikkine mausteineen. Metsien ja niittyjen halki kulkee monia vaihtelevia maastoreittejä eri tasoisine maastoesteineen.
Talli on modernisti rakennettu, tilaa on riittämiin ja valo pääsee sisään suurista ikkunoista. Kaikenkaikkiaan karsinoita on 40, jotka ovat varattu tallin omille hevosille. Uusin remontti tehtiin vuoden 2007 tammikuussa, jolloin tehtiin yleistä "pintaremonttia", sekä laajennettiin tallia 40 hevoselle sopivaksi.
PÄIVÄRUTIINIMME
06.00 Aamuruokinta, hevosten tarkastus. 07.00 Hevoset tarhoihin, mahdolliset loimitukset tms. 09.00 Mahdolliset heinät ja muut ruuat tarhoihin, hevosten tarkastus. 10.00 Tammojen liikutus ja treenaus, yleinen päivittäinen hoitaminen. 14.00 Varsojen koulutus, hoitaminen, totuttaminen tms. 15.00 Päiväruuat tarhoihin. 17.00 Orien liikutus ja treenaus, yleinen päivittäinen hoitaminen. Ovet suljetaan ulkopuolisille. 20.30 Hevoset sisälle, iltaruokinta ja tarkastukset jne. 21.00 Tallin ovet suljetaan.
Henkilökuntaamme kuuluu tallimestari Jenny Pryctish. Jen hoitaa hevosten ruokkimisen, tarhauksen ja yleisesti kaikki tallityöt ja tämän lisäksi aina tarvittaessa auttaa ratsuttamaan hevosia. Jen kulkee myös kisoissa mukana auttamassa ja kannustamassa.
Talliapulainen Juliana Meistrum. Juli auttaa Jeniä tallitöissä. Sekä tallin yksityinen eläinlääkäri.
Ratsuttaja Siiri Havunen. Siiri on siis suomalainen ystäväni, muutti kanssani Englantiin. Ratsuttaja ja valmentaja.
Tilan ja hevosten omistaja Eeva T., tekee mitä ehtii siinä missä muukin henkilökunta. |
|
|