ChalyénChalyén on virtuaalihevonen // Chalyén is a sim-game horse ![]()
Historiaa - Chalyén tutummin Kassu tuli Saksasta Suomeen kuusivuotiaana oripoikana. Ostin Kassun ja aloitimme yhteisen kilpauran. Kassulla oli melko pitkä lepoloma yhdessä vaiheessa ja tämän jälkeen ori muutti Siérran omistukseen The Siérra Ranchille. Siérran omistuksessa poika ei kuitenkaan ollut kauaa ja ostinkin Kassun takaisin Siérralta v.03 toukokuussa. Kassun kanssa on hiljennetty kilpailutahtia ja poika on astunut muutamia tammoja. Varsat ovat varsin lupaavan tuntuisia. Oriille on kertynyt 22 sijoitusta/voittoa estepuolelta. Vuonna 2007, 29. maaliskuuta ori vaihtoi omistajaa. Pirteä vanhaherra lensi Suomesta meille Englantiin. Ikäisekseen oria ei todellakaan uskoisi, tällä löytyy intoa ja energiaa mahdottomasti. Elämänsä kunnossa Kassu kyllä on. Siksi entisen omistajan kanssa sovimme, että orin kanssa viellä jatkaisimme kisauraa niin kauan, kun Kassulla vetreyttä ja intoa riittää. Varsinkin koulupuolelle aiomme panostaa. Saapuessaan Englantiin, Kassu ei nähtävästi ollut väsynyt pitkästä lennosta, vaan jaksoi riehua antaamuksella. Kyllä lentokentällä ollut ihmisjoukko taitaa meidän Kassun muistaa. Perusluonteeltaan Kassu on kiltti, mutta orimaisemmat tavat puskevat kyllä kiltin ulkokuoren läpi helposti. Kassu on utelias ja sen kanssa ystävystyykin helposti ja tietenkin oriin lempiherkut, porkkanat, auttavat. Kassu rakastaa rapsuttelua ja hoitajan hellimisiä. Ori saattaa joskus nukahtaakin kun se rentoutuu rapsuttelusta. Kun Kassu oppii luottamaan ja tuntemaan hoitajansa ori kulkee kiltisti narun päässä ja sen voi jättää käytävälle ketjuihinkin seisomaan pidemmäksikin ajaksi. Kassusta kyllä huomaa jos se on noussut väärällä jalalla pahnoista ylös. Ori näyttää hapanta naamaa kun sitä menee ruokkimaan ja voi jopa näykätä kun herra haluaa olla rauhassa. Näinä känkkäränkkä-päivinä on parasta jättää perusteellisemmat treenit ja muut puuhailut pois, koska niistä ei tule mitään.,kun poika vänkää vastaan kokoajan. Harjauksesta poika nauttii, mutta jos sen jälkeen ilmestyykin varusteiden kanssa Kassun näköpiiriin oriin naama venähtää. Satuloidessa Kassu saattaa pullistella, mutta luovuttaa usein helposti. Ratsastettaessa Kassu liikkuu pehmeästi ja kevyesti, kuin ilmassa leijaillen, ja sillä on mukava ratsastaa, sillä se kuuntelee jok'ikistä pohje - ja ohjasapua. Kuitenkin, vapiseva ja tutiseva käsi jaa Kassun hermostumaan, joten käden täytyy olla vakaa, jotta ori pistäisi parastaan. Kassu jaksaa tehdä töitä ilmastossa kuin ilmastossa, kunhan se vain luottaa ratsastajaansa. Epävarmalla ratsastajalla Kassu on oikea hermokimppu, joka saattaa äkkiä, pienimmästäkin virheliikkeestä, rynnätä karkuun. Ravi voi tuntua tottumattoman kannalta inhottavan isolta, sillä Kassulla on isot liikkeet, mutta ajan myötä siihenkin tottuu, eikä sitä enää huomaakaan. Näiden uskomattoman näköisten liikkeidensä kanssa Kassu onkin menestynyt melko mukavasti jopa vaikealla tasolla koulukisoissa, mutta tarkoitus on päästä GP:kin asti !! Tällä oriilla on potentiaali vaikka mihin. Kilpailuissa ori käyttäytyy arvonsa mukaisesti, mutta välillä ilmoittaa että HÄN on paikalla. Radalla Kassulta löytyi nuorempana uusi vaihde ja usein poika näytti tanssivan eteenpäin kouluradalla ja leijailevan kuin lintu esteiden yli. Todellinen unelma kisakaveri. Pikkuluokissa Kassu ei jaksanut innostua ja joskus puomeja putoili helposti. Kuitenkin kun esteet nousivat yli 110 cm, Kassun silmät alkoivat hehkua kuin kekäleet ja ori oli kuin sähikäinen.
Chalyén on menestynyt upeasti jo useiden vuosien ajan este- ja koulukentillä. Oriilla on mahtava hyppykapasiteetti ja hyvä tekniikka. Näiden avulla Chalyénin kanssa ollaan kilpailtu jopa 140 cm esteillä. Koulupuoli ollaan jätetty hieman vähemmälle, mutta ei sielläkään oriin saavutuksia voi vähätellä. Chalyén on voittanut kuusi kertaa vaikeissa ja vaativissa koululuokissa. Kenttäkisoissakin olemme käyneet ja molemmilla kerroilla ori on keikistellyt palkintopallilla. Jos ei tämä niin ei mikään, kerro oriin mahtavasta suorituskyvystä ja hyppytaidosta. Näyttelyt ovat jääneet Kassun kanssa taka-alalle, kun olemme keskittyneet kokonaan muihin lajeihin. Pari kertaa olemme kuitenkin käyneet, mutta ori ei ole miellyttänyt tuomareita ulkoisesti. Kassu on kuitenkin saanut suositellaan jalostukseen-maininnan pari kertaa.
© HW Farm
Sukuselvitys:Kassun isä on komea ruunikko Cantur, joka on menestynyt Iso-Britanniassa niin este kuin kouluradoilla. Ori oli aikansa arvostetuimpia jalostusoreja tietysti menestyksensä, mutta myös luonteensa vuoksi - Cantur oli lauhkea kuin lammas käsitellä ja ratsuna kuuliainen, sitkeä ja kilparadoilla periksiantamaton. Ori kantakirjattiin kotimaassaan myös ykköspalkinnolle ja jälkeläisiä orilta löytyy tietojen mukaan yli kaksikymmentä. Ori kilpaili elinaikanaan arvostetuimmissa kilpailuissa mahtavalla menestyksellä GP-luokissa este- ja kouluradoilla. Isänisä Wettelnötz oli suurikokoinen ja luonteeltaan hankalaksi tiedetty ori. Omistajansa kanssa se kuitenkin loisti kouluradoilla, mutta luonteensa takia ori ei koskaan ollut suosittu jalostusori. Monia jälkeläisiä ei orilla ole, mutta ne muutamat ovat perineet isältään upeat liikkeet ja taivaallisen ratsastettavuuden ja luonteeseensa pienen ripauksen itsepäisyyttä. Szilla II oli hiukan tuntemattomampi tamma. Enimmäkseen tamma oli harrasteratsuna omistajallaan, mutta pääsi näyttämään muutaman kerran kyntensä eri kilparatsastajien kanssa niin este- kuin kouluradoillakin. Mitään huippumenestystä tamma ei kerännyt. Tammaa käytettiin myös jalostupuolella ja sillä onkin seitsemän hienosti menestynyttä jälkeläistä. Orin isänisänisä Wernernörz on aikansa menestyneimpiä estehevosia. Ori menestyi hienosti sijoittuen jo nuorella iällä valtavilla radoilla ja aina arvostetuimmissa kisoissa. Orilla ei kuitenkaan ole kuin kourallinen jälkeläisiä, sillä Wernernörz menehtyi nuorena vakavan onnettomuuden yhteydessä. Via Karelia oli kaunis ja hyväluonteinen trakehnertamma. Se vietti elämänsä tietojen mukaan pääasiassa harrastehevosena ja pienten alueluokkien kisaratsuna nuorella tytöllä. Isänemänisä Szibaduredz oli haastava ja kovapäinen ori, joka kisasi niin este kuin koulukentilläkin kohtuullisen hyvällä menestyksellä. Ori eli kolmekymppiseksi ja vietti koko elämänsä samalla omistajalla. Komealla ja kyvykkäällä orilla on vain muutamia jälkeläisiä. Szecilie oli kuvankaunis kouluratsu, joka kisasi vaativissa luokissa muutaman vuoden ennen siirtymistä täysin siitostammaksi. Se periytti tunnetusti jälkeläisilleen täydellisyyttä hipovat askellajit sekä kärsivällisen luonteen. Marycas on huipputamma, joka jo suhteellisen nuorena nousi kilpailemaan kouluratsastuksen GP-luokissa. Sirorakenteinen Marycas omasi liikkeet, jotka saivat tiukkapipoisimmatkin tuomarit haukkomaan henkeään. Tamma ei kuitenkaan ollut helpoin hevonen luonteeltaan eikä sen paremmin ratsastettavuudeltaankaan. Vaikealuonteinen Marycas niitti kuitenkin menestystä GP-luokissa omistajansa Michel Tayonin kanssa - välillä vaihtelevallakin menestyksellä. Tamma oli myös upea periyttäjä ja moni sen varsoista onkin menestynyt niin koulu- kuin esteradoillakin, jopa vaativissa luokissa. Tamman isä Castor oli suuri, ilmavaliikkeinen ori, joka kilpaili kouluratsastuksen GP-tasolla aina arvostetuimmissa kilpailuissa ympäri maailman. Pikimusta ori oli pippurinen tapaus, joka ei antanut periksi. Hyvän rakenteen omaava Castor on kantakirjattu Saksassa ykköselle. Marijell, Kassun emänemä oli tummanruunikko kaunotar, joka kantakirjattiin Saksassa ykkösellä. Tamma kilpaili omistajansa kanssa aktiivisesti pääasiassa kouluradoilla, mutta se nähtiin muutaman kerran myös kenttäkilpailuissa. Hyväluonteinen tamma periytti jälkeläisilleen hyvän rakenteen ja loistavat liikkeet. Carmando oli ruunikko suhteellisen pienikokoinen ori, jonka kanssa lähdettiin kilpakentille vasta yli kymmenvuotiaana. Ori sijoittui muutamia kertoja vaativissa luokissa. Emänisänemä Kilah Nor oli tempperamenttinen kenttäratsu. Tamman kanssa kisattiin aktiivisesti ja hyvällä menestyksellä. Tammalla ei tiedetä olevan enempää jälkeläisiä Castorin lisäksi. Mombasz oli estepainotteinen ori, joka kiersi vaihtelevalla menestyksellä muutamia suurempi ja arvostetuimpia kisoja. Ori myös kantakirjattiin ja sillä on monia jälkeläisiä ympäri Eurooppaa. Marell oli koulupainotteinen hyvin pienikokoinen ja siron rakenteen omaava hevonen. Pienestä koostaan huolimatta tamma omasi valtavan egon ja liikkeet. Tamma hurmasi tuomareita ympäri maita. Jälkeläisiä tammalla on vain muutamia, sillä sitä ei koskaan pääpainotteisesti siirretty siitostamman virkaan.
Jälkeläiset & astutukset:
trakehnertamma Lilie NON, emä Veatrix
Kisakalenteri:!!(Kalenteriin vain vuoden 2009 sijoitukset, vanhan kisakalenterin löytää täältä)!!
30.06.2008 Yleislaatuarvostelu kesäkuun tilaisuus 111p. / YLA2
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||