|
|
|
|
Ressu muutti meille 18.12.2009. Se on syntynyt 20.10.2009, silloin kun Vili nukkui pois. Emä on saksanpaimenkoira Ronja, isä sekarotuinen Heka, jossa on arvioitu olevan ainakin saksanpaimenkoiraa ja huskya. Olemme tykästyneet saksanpaimenkoiriin, mutta eläinlääkäri suositteli meille jotain muuta rotua saksanpaimenkoirien huonon terveyden vuoksi. Näin päädyimme katsomaan 7-päistä pentuetta, josta Marko valitsi Ressun meille. Päätimme nimen itse. Ressu on luovutusikäinen joulun alla, joten jouduimme Sisun poismenon jälkeen olemaan hetken ilman koiraa. Odotus oli erittäin suuri; viikoittain kävimme Ressua katsomassa, ja leluja hankittiin jo kasa valmiiksi, samoin kori missä nukkua jne. Muutettuaan meille Ressu kotiutui mielestämme oikeinkin nopeasti, löysi heti vakipaikan missä nukkua, eli meidän sellaisen puusohvan alla - kori jäi ainakin toistaiseksi käyttämättä, mutta ehkä sitten isompana käpertyy siihen, kun ei enää mahdu tuon sohvan alle! Luonteeltaan Ressu on todella kiltti ja kultainen. Rakastaa ulkona olemista, siellä saa temmeltää rauhassa ja tutkia paikkoja. Köllin kanssa Ressu tulee myös hyvin toimeen, vaikka joskus kissan häntä tuppaa olemaan turhan houkuttelevan näköinen purtavaksi! Ressulla on hyvä ruokahalu ja se on erittäin seurallinen ja iloinen, häntä heiluu lähestulkoon koko ajan. Toivomme tosiaan Ressulle pitkää elämää täällä meillä, eikä mitään vastoinkäymisiä niinkuin Vilille kävi. |