6.8.2010Alkaa pikkuhiljaa Taavistakin jo huomaamaan iän tuomat rasitteet: askel ei ole enää ihan niin lennokas, valkoisia karvoja on siellä sun täällä ja orimaisuus alkaa vähitellen häviämään. Toistaiseksi mies on kyllä vielä pirteä ja eloisa ja sen kanssa nautiskellaankin lähinnä maastolenkeistä ja mielenvirkistyksellisistä treeneistä kentällä. Esteiden hyppääminen on jätetty minimiin eikä kouluratsastuskaan nyt ole enää millään tavalla tavoitteellista, mutta kun pelkkä seisottaminen ei oria tyydytä, niin tehdään sitten sen jaksamisen rajoissa töitäkin. Vielä on kovasti suunnitteilla muutaman oman tamman astuttaminen Taavilla, joko luonnollisesti tai sitten keinohedelmöityksellä, riippuen miehen mielenkiinnosta tammoja kohtaan. Pakasteitahan löytyy, joten jos astutuspuuhat tuntuvat liian raskailta, hoidetaan homma sitten toisin. Saa nähdä kauanko ponissa vielä elämänilo säilyy, mutta niin kauan ollaan murehtimatta tulevaisuudesta kun Taavi vielä voi erittäin hyvin ikäisekseen. 1.12.2009Taavi on nyt ERJ-II! Tämän palkinnon myötä eläkkeelle siirtyminenkin on tullut väistämättä ajankohtaiseksi, joten kilparadoilla Taavia ei enää nähdä. Sen sijaan se on kuitenkin kohtalaisen kovassa treenissä pysyäkseen mahdollisimman hyväkuntoisena ja näin pysyäkseen seurassamme mahdollisimman monta vuotta tästäkin eteenpäin. Siitosorin hommia Taaville vielä aina silloin tällöin suodaan, mutta useiden jälkeläisten jo lähdettyä maailmalle, saa kohta puoliin nämäkin hommat riittää. Eihän nyt Taavinkaan nimeä voi liikaa yleistää newforestinponien sukutauluissa... Hienon uran on ori tehnyt ja siitä ollaan huisin ylpeitä! Vielä täytyy toivoa, että sen kanssa koetaan monet estetreenit, kouluväännöt ja maastoretket. 16.10.2009Pelottavaa. Meidän Taavi on nyt ilmoitettu ERJ:n laatuarvosteluun! Tätä on pitkään odotettu, ja vihdoinkin saadaan sieltä joku palkinto. Tavoitteenahan on saada ERJ-II, ykköstä on ehkä hieman turha odottaa... Omissa silmissä poika on kyllä kuitenkin aina se hienoin, tuli palkinnoksi sitten mikä tahansa. Tarvittavat sijoituksethan ovat ihan reilusti kasassa, nyt palkinnon kirkkaus jää riippumaan tuomareista - kuinka tyytyväisiä he ovat Taavin rakenteeseen, luonteeseen ja sukuun. 20.9.2009Nyt se on sitten tapahtunut: Taavi on eläkeläistynyt! Ikä alkaa pikkuhiljaa näkymään, mutta laatuponihan tämä vielä on. Samassa fyysisessä kunnossa kuin 15-vuotiaana, eikä luonnekaan ole sen kummemmin muuttunut... Hieman harmaita karvoja turvassa ja silmien ympärillä, mutta niitäkin saa melkein teleskoopilla etsiskellä. Pakko myöntää että järkytys oli suuri, kun ensimmäinen harmaa karva löytyi. Onneksi se ei vielä tarkoita mitään muuta kuin hieman väljempää käyttöä. 29.12.2008Tänään päätin heittää Taaville vain suitset päähän ja suunnistaa maastoon. Mikäs sen parempaa kuin kauniilla ilmalla lähteä lenkkeilemään vaihteleviin maisemiin luottoponinsa selässä ;) Okei, "luottoponi" saattaa olla hieman hassu sana kun Taavista puhutaan, mutta kaikkein vanhin tuttava se kyllä nykyisestä hevoskannastani on, että luottoponi siinä mielessä. 18.12.2008Papparainen on päässyt näyttäytymään nyt muutamilla esteradoilla, ja ihan ilman kieltäytymisiä ollaan päästy läpi, vaikka välillä kotona onkin tuntunut, että herralla ei millään olisi pontta hypätä. Taisi loma tehdä hyvää ;) 7.12.2008Kolme päivää sitten saatiin Taavikin muuttamaan Naveyardiin uusien ponituttavuuksien seuraan, ja hyvinhän miekkonen näyttää kotiutuneen. Ponin iloksi se on nyt lomaillut kaksi päivää riekkuen sydämensä kyllyydestä tarhassa ja tänään se pääsikin sitten oikein loistamaan maneesissa yleisön edessä! ![]() |