![]() ![]()
![]() Haluatko varman ja turvallisen jokapaikanhöylän, jonka paljaassa selässä laukata maastossa pitkillä ohjilla ja jonka somistaa jouluisin tonttuhattuihin ja erilaisiin hilavitkuttimiin? Siinä tapauksessa siirry jonkun toisen karsinan eteen. Tottakai tämäkin mies osaa käyttäytyä kuten herrasmiehen kuuluu - se osaa olla kuuliainen, kiltti, hörähdellä omistajalleen muutenkin kuin ruuan toivossa ja toimia ratsastettaessa. Valitettavasti sen kovaan kalloon ei vain iskostu, että tämä olisi toivottua jokapäiväistä käytöstä, ei vain satunnaista "mielenvikaisuutta", jonka tajutessaan palataan takaisin vanhoihin hyviin tapoihin. Pakko tietenkin näin omistajana myöntää, että erilaisena en Taavia edes haluaisi - se on juuri sellainen kilpaponi ja kumppani, jota olen vuosikausia etsinyt. Selästä käsin mies on energinen ja sähäkkä, herkkä pukittelemaan ja vielä herkempi lähtemään käsistä. Sivullisin silmin monesti näyttää siltä, ettei ori viihdy ammatissaan ollenkaan, mutta oma mamma kyllä tietää, että mieheltä löytyy vain loputtomat määrät virtaa ja intoa, ja ne kanavoimalla oikein siitä kehkeytyy kaikkien katseen kohdistin, räjähtävä pakkaus silkkaa voimaa ja taitoa - kilpaponi sanan kaikissa merkityksissä. Taavi ei anna mitään ilmaiseksi, vaan se vaatii huomiota, herkkyyttä, tasapainoa ja voimakasta tahtoa toimiakseen kunnolla. Niin ratsastettaessa kuin myös muissakin perushoitotoimenpiteissä, joita sen kanssa kohtaa päivittäin. Satuloimiseen ja suitsimiseen saattaa mennä hyvänä päivänä se pari minuuttia, huonona päivänä puolikin tuntia. Ori osaa pullistuksen jalon taidon, se osaa nostaa päänsä suitsien ulottumattomiin ja se osaa irvistellä jokaisen harjan vedon tahdissa. Se kuitenkin osaa myös seisoa suloisena paikoillaan, lepuuttaa rentona takajalkaansa ja rapsutella hellästi hoitajaansa käsivarresta, selästä tai päästä; mihin tahansa se sillä hetkellä yltääkään. Esteradat ovat selvästi miehen bravuuri, ja se taitaakin niin korkeat kuin erittäin teknisetkin radat. Taavi kääntyy kolikon päällä, hyppää vaikka takaperin niin vaadittaessa ja sen tekniikka on mahtava. Sen hypyt ovat ilmavia ja pyöreitä, sen askel on matkaavoittava ja se malttaa kuunnella selästä annetut ohjeet loppuun asti. Ainakin useimmiten. Kilparadoilla tosin saattaa käydä köpelösti, mikäli ori sillä päällä on. Se ryntää helposti todennäköisimmälle esteelle, jolloin ratsastajalla ei ole mitään mahdollisuuksia saada sitä muuttamaan suunnitelmiaan. Tämä, kuten arvata saattaa, koituu usein kohtaloksi, sillä kovin useat ratamestarit eivät esteratoja suunnittele näin helpoiksi. Onneksi tätä ongelmaa ei turhan usein esiinny, ja kokenut ratsastaja osaa ennakoida tilanteet jo edellisen esteen päällä. Pähkinänkuoressa Taavi on siis erittäin ponimainen, mutta hevosen kapasiteetilla varustettu tykki, joka osaa olla kiltti ja tuhma, mieluiten saman päivän aikana kumpaakin. Siihen tutustuminen kannattaa silti, sillä orilla on enemmän annettavaa kuin ikinä voisi kuvitellakaan, ja se on osoittautunut tässä vuosien aikana parhaaksi ystäväksi, mitä heppatäti voi saada. ![]()
Taavin suku on tunnettua brittiläistä nf-linjaa, joka koristaa usean erittäin menestyneen ponin sukutaulua. Ensimmäisenä mainittakoon DJ's Bow Wow, ensimmäiselle palkinnolle kantakirjattu (KTK-I) newforestinponi, joka on sijoittunut satoja kertoja metrin radoilla ja ollut muutaman nykyisen huippuponin alkuunlaittaja. Siltä löytyy tasan 4 jälkeläistä, joista jokainen on kilpaillut yli metrin radoilla niin Englannissa kuin ulkomaillakin, menestyen voitokkaasti ja toimien kilpailu-uransa jälkeen myös siitoksessa. PP's Transinformation on ollut koko elinikänsä haluttu siitosori, sillä sen suku on täynnä kantakirjattuja poneja hyvillä kilpailutuloksilla ja komealla ulkomuodolla. Orilta itseltään löytyy kuitenkin nuorena tapahtuneen ruunauksen takia ainoastaan kaksi kilparadoilla nähtyä jälkeläistä, mutta sen täysisisaruksilla vauvoja on siunaantunut enemmän. Maytime's Celebrity ei ulkomuodoltaan ollut mitenkään eriloinen - ruunikko, tavallisen näköinen nf-tamma, mutta erittäin kova hyppäämään! Siltä löytyy tuloksia yli metrin luokista, sijoituksia kenttäratsastuksessa ja myös muutama kappale kouluratsastuksessa. Eniten kuitenkin esteisiin painottunut tamma on kuitenkin synnyttänyt vain yhden jälkeläisen lupaavasta ansioluettelosta huolimatta. Jos Taavin suvusta pitäisi valita vain yksi erikoismaininnan ansainnut poni, olisi se ehdottomasti herran emä, Calina. Tämä jumalattoman kaunis kimo newforestinponi omaa säkäkorkeutta mukavat 146 cm, toisen kantakirjauspalkinnon (KTK-II) ja tuloksia suuristakin esteluokista. Tamma on syntynyt Saksassa, mutta nuorena lupauksena myyty eteenpäin Isoon-Britanniaan. Mitään pettymyksia tamma tuskin on omistajilleen aiheuttanut, sillä ratsun ammatin ohella se on myös toiminut siitostammana ja synnyttänyt 4 erittäin upeaa ponivarsaa, joista jokainen on jatkanut emänsä linjoilla esteradoilla ja siitoksessa. Feels Like Kashmir on monille lajin harrastajille tuttu Englannissa, sillä sen nimi pomppaa monesti esiin kilpaponien sukutauluissa ja sen nimissä on edelleen muutamat ansiokkaat voitot kouluradoilla. Larissa on taasen Englannissa syntynyt, harvinaisista linjoista polveutuva kimo newforestinponi, jonka suvusta löytyy poneja niin koulu-, este- kuin kenttäradoillekin ja myös kantakirjauspalkintoja. Harvinaisen suvusta tekee se, että jostain syystä kaikilta suvussa esiintyviltä poneilta löytyy erittäin harva jälkeläinen. ![]() Taavi on tarjolla nf-jalostukseen. Astutusmaksu 100v€, varsamaksu elävänä syntyneestä varsasta 250v€. t. Alwyn's Cerena (e. Civil Sirena) | s. 20.3.2007t. Juggel's Beascouit (e. Particle of Dust) | s. 20.3.2008 o. Suopursun Caddow (e. Missy Reedo Black) | s. 30.4.2008 t. Chennye's Transferin (e. Hotel Keyshia) | s. 9.12.2008 t. Madeleine NY (e. Domino GB) | s. 25.9.2009 t. Nilane Efrain (e. Merry Alert) | s. 17.11.2009 ![]() |