Pieni esittely myös sivujen tekijästä ja koirien omistajista

Olen Minna Rintanen, 26-vuotias (vm-82) nykyään Vaasalainen, kotoisin olen Ylihärmästä. Ammatiltani olen lähihoitaja, ja toiminkin siinä virassa, hoitotyö on lähellä sydäntäni. Aikaisemmalta koulutukseltani olen merkonomi, ja tulipa AMK tradenomi tietojenkäsittelyä opiskeltua pari vuotta ja talouskoulukin ajan kuluksi käytyä. Laumaamme kuuluu minä ja avopuoliso Teemu (vm-81),kihloihin mentiin jo 1.1.2000;). Koiria minä omistan viisi, joista meillä kotona asuu neljä. Vanha whippet herra Vesseli asuu mukavasti vanhempieni luona. Basenjit Myy, Nyyti ja Netta sekä herra kelpie File asuu meillä. Lisäksi meillä asuu yksi "pakollinen" kissa Monni, sekä kolme kania (ja poikasia vielä toisinaan). Eläinhistoriani on hyvin hyvin laaja. Meillä oli oikeastaan aina kotona kissoja ja kanejakin. Lisäksi meillä oli new forest poni Henry, sekä kolme vuohta. Erilaisia lemmikkijyrsijöitä harrastin aktiivisesti nuorempana. Gerbiilit, degut, marsut ja hamsterit tuli tutuksi. Olin myös aktiivisesti mukana Etelä-Pohjanmaan jyrsijäyhdistyksessä, hallituksessa, lehden teossa ja monessa muussa. Kaneja olen kasvattanut monia vuosia, kasvattajanimikin on vielä toistaiseksi voimassa. Samoin olen kanien pet-tuomari ja itsekkin kiertänyt aiemmin kaikki mahdolliset kani ja jyrsijänäyttelyt. Kanini ja gerbiilit ym menestyikin aina hyvin pet-luokissa jossa arvostellaan kanin hoitoa ja kuntoa:) Koiraharrastukseni alkoi siitä kun sain ihan oman koiran. Sitä ennen ulkoilutin tuttujen koiria ja meidän vuohia pidin koiran asemassa:) Eka koira oli kultainen noutaja Micel, jonka kanssa harrastin TOKOa ja mm. junior handleria ihan menestyksekkäästi. Kultaisten kanssa olen yhä vieläkin tekemisissä, sillä anoppilasta löytyy kulttis Repe. Ja aikaisemmin siellä vaikuttivat Fido ja Rocky. Micen nukuttua pois syövän uuvuttamana, otin bokseri Nuutin. Nuutti oli mitä ihanin tiikeriraidallinen uros. Olin juuri saanut sille hyvän koulutuspohjan kun tuli jo aika jäähyväisten. Nuutin kanssa ehdin aloittaa agilityä ja tokoa..valitettavasti Nuutti jouduttiin nukuttamaan nuorena pois sairastelujen takia. Hetken ajattelin että en enää ota koiraa...kunnes löysin itseni tutkailemasta basenjisivustoja. Rotu tuntui sopivan minulle paremmin kuin hyvin ja sitä mieltä olen vieläkin:) Pieni punainen Kettu siis haettiin Tikkurilasta ja sen jälkeen basenjit ovat valloittaneet minut ja lähipiirin. Väliin mahtuu tietenkin myös whippet Vesu joka tuli Netan kaveriksi. Ja nyt myöhemmin kelpie File joka tuli harrastuskoiraksi ja basenjilauman vartijaksi.:) Ehkäpä pääsen vielä sen kanssa toko-kentille. Basenjien kanssa olen harrastanut näyttelyitä ja maastojuoksua ja omaksi iloksi agilityä. Myy ja Nyytikin toimii kennelliiton kaverikoirina. Vakikohde meillä on vanhainkoti ja ihan puhdasta vapaaehtoistyötä on se. Koirien ynnä muiden eläinten hyvä hoito, liikunta, ruokinta,kohtelu jne ovat asioita joistai meillä ei tingitä. Koirat ovat perheenjäseniä ja lemmikkejä, sen jälkeen tulee harrastustoiminta. Sain basenjeille kasvattajanimen Wapenzi 8/2008, luonnollisesti olen käynyt kasvattajan peruskurssin. Olen mm.kennelliiton, Suomen basenjien, LVKH:n, SKY:n, EPJY:n jäsen.Tarkoituksena on kasvattaa rodunomaisia, terveitä, hyvän luonteisia basenjia tarkoin harkituista yhdistelmistä. Pentueita tulee olemaan max. 1 vuodessa, mutta varmasti tulee välivuosia. Iso kiitos kuuluu Myyn ja Nyytin kasvattajalle, Tipille (kennel Bulldobas) jolta olen saanut parhaat neuvot ja opit, sekä tietenkin parhaat mustavalkoiset basenjit. Ilman niitä tuskin olisin tullut ajatelleeksi kasvattajaksi ryhtymistä.
