Olen siis Maija Laukkanen, 18-vuotias lukiolainen Oulusta. Opiskelen tällä hetkellä toista vuottani Oulun normaalikoulun lukiossa ja ylioppilaaksi olisi tarkoitus päästä keväällä 2009. Koiraharrastukseni lähti liikkeelle jo pienenä, hieman epätavallisen tapahtuman seurauksena. Ollessani 4-vuotias, naapurimme karhukoira pääsi puraisemaan minua pahan oloisesti kasvoihin ja siitähän ihmiset uskoivat minun pelkäävän koiria jatkossa. Toisin kuitenkin kävi. Innostuin koirista enemmän ja oppiessani lukemaan tuli kirjaston kaikki koirakirjat koluttua nopeasti läpi. Perheeseemme ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta ottaa kaikista haluista huolimatta koiraa, koska isoveljeni oli niille allerginen. Usean vuoden ajan etsin tietoa kaikista mahdollisista roduista ja erityisesti niistä ”vähemmän allergisoivista”, mutta vanhemmat kuitenkin pitivät pintansa.

Suureksi onnekseni vuonna 1999 sain mahdollisuuden alkaa hoitamaan ja ulkoiluttamaan tuttavamme kk. villakoiraa Wilmaa (Vintillan Wilma Wonder). Wilman kanssa tuli myös lopulta ensimmäinen kosketukseni koiraharrastukseen, kun vuonna 2000–2001 kävimme muutamalla eri tottelevaisuuskurssilla ja treenailimme myös vapaa-ajalla keskenämme. Vuonna 2003 keväällä tuli sitten ensimmäiset heltymisen merkit vanhemmilta oman koiran hankintaan, kun Jaakon oli tarkoitus lähteä seuraavana talvena armeijan harmaisiin. Aloimme etsiä sopivaa rotua ja kasvattajia jo tosissamme. Tuolloin vaihtoehtoina olivat ensisijaisesti shetlanninlammaskoira ja pk. collie, muina vaihtoehtoina mm. dandiedinmontinterrieri sekä japaninpystykorva. Mäyräkoira tuli meille nurkan takaa ”uutena” rotuna, kun äitini työkaveri kertoi heillä tuloillaan olevista pennuista syksyllä 2003. Kävimme tutustumassa tulevan pentueen emään ja ”mummoon” ja olimme rotuun aivan myytyjä.

Niin Assimme sitten syntyi itsenäisyyspäivänä 2003. Alun perin omaksi koiraksi tarkoitettu narttupentu muuttuikin yhtäkkiä sijoituskoiraksi muiden pentueen pentujen ollessa siihen hommaan sopimattomia. Alkutaival kasvattajan kanssa sujui sulassa sovussa yhteistyössä ja pääsin Assin kanssa tutustumaan ensimmäistä kertaa kunnolla koiranäyttelymaailmaan, mejään, mätsäreihin sekä tokokentille. Keväällä 2005 menivät sukset kuitenkin kasvattajan kanssa lopullisesti ristiin ja kasvattaja purki yllättäen sijoitussopimuksemme. Hölmöinä ja tietämättöminä otimme koiran vakuusmaksun takaisin, jolloin meillä ei ollut oikeuden edessä edes enää valtaa saada koiraa takaisin. Suru oli kaikille suuri kun tajusimme, ettei mitään ollut enää tehtävissä koiran takaisinsaamiseksi. Assi kuitenkin opetti minulle koirana enemmän kuin kukaan muu voi varmaan koskaan opettaakaan.

Assin lähdön jälkeen perheeseemme jäi koiran kokoinen aukko joka oli paikattava. Tällä kertaa tiesin että tarvitsisin jonkun helpompiluonteisen koiran jonka kanssa pystyisin harrastamaan vapaasti lähes mitä vain. Ja suurimpana ehtona oli tällä kertaa, että koiran tuli olla ikioma, ei sijoituskoira. Äidin ehdotukset siirtyivät taas pian collieen ja minua itseäni miellytti sillä hetkellä enemmän lyhytkarvainen versio. Varsin nopealla päätöksellä otimme yhteyttä netistä löytämämme pentueen kasvattajaan ja sovimme tapaamisajan ja loppukesästä 2005 perhettämme sulostuttikin jo pieni nahkapentu nimeltään Piitu.

Piitu on siis ensimmäinen omassa omistuksessa oleva koira, muta ei suinkaan ensimmäinen eikä ainut kosketukseni koiran kanssa harrastamiseen ja elämiseen. Piitun tulon jälkeen elämäni on täyttynyt erilaisista koiramaisista harrastuksista ja tapahtumista. Olen käynyt erilaisilla koiriin liittyvillä luennoilla ja kursseilla mahdollisuuksien mukaan. Kasvattajan peruskurssin suoritin hyväksytysti syksyllä 2006 ja tarkoituksena olisi jatkossa käydä myös jatkokurssi tulevaisuudessa. Olen tällä hetkellä jäsenenä Suomen Kennelliitossa, Suomen Collieyhdistyksessä sekä Oulun Koirakerhossa. Toimin myös toista vuotta Suomen Collieyhdistyksen Pohjois-Suomen alaosaston tokovastaavana.