Etusivu   Elina  Koirat |   Kasvatit  Pentuja     |     Kuvia  Muistoja   |     Uutiset    Yhteystiedot   Linkit |     Vieraskirja     |

 

UUTISET 2007:

Fanny ja Frida joulukuussa 2006

 

 

31.12.2007

Vuosi on vaihtumassa. Ilona vietti ensimmäistä syntymäpäiväänsä perjantaina 28.12.2007. On se Ilonakin jo iso tyttö. Ilona juhli synttäreitään tarjoamalla koko laumalle possunkorvat (harvinaista herkkua meillä, Lotta tosin vahti linjojaan, eikä halunnut syödä omaansa, ehkä parempi niin, Lotan vyötärönympäryksen kannalta nimittäin. ;) Muutenkin koirat saivat jouluna paljon herkkuja, molemmat "mummot" olivat myös muistaneet koiria. Uusi frisbeekin tuli ja kongo kokoa m. Frida on ollut niin kateellinen Pepin isommasta kongosta, että piti ostaa sillekin oma. Tosin myös Ilona saa leikkiä pikkukongolla! Pepille tuo kongo on kyllä ehdoton, ollaan vähän niinkuin löydetty se uudestaan. Pepillä kuluu aika tosi hyvin, kun saa haasteellista puuhaa namien kaivuussa kongosta. Peppi kyllä omaa uskomattoman taidon ja kärsivällisyyden kongoleikeissä! :)

Kiitos paljon kaikista, sekä perinteisistä että sähköisistä, joulutervehdyksistä! Aivan ihana oli saada etenkin Fannyn pennuista Topista, Wilistä ja Ronista kuvalliset joulukortit. Suloiset pojat poseeraamassa! Toivottavasti uusissa perheissä on mennyt joulu kaikilla hyvin, kuten nyt myös uusi vuosi. Meillä koirat eivät juuri korvaansa lotkauta ilotulitulituksille. Tosin nyt on Ilonan eka uusi vuosi ja on ollut havaittavissa pientä pelkäämistä. :( Ilona on aika ääniherkkä. Mutta eiköhän se siitä, kun Ilona huomaa, etteivät muut reagoi niihin mitenkään.

Lauantaina meillä vierailikin Lotan pentu, Fridan veli Lennart eli Leni (L. Lucky Boy) Selinan ja Jannen kanssa. Todella komea poika oli Lenistä kasvanut. Fannyn kanssa leikit menivät hyvin yhteen, Frida vaan murisi, että jätä mut rauhaan veli! Lotta ei oikein innostunut poikansa lemmenleikeistä. Ilonaa taas olisi olut Lenistä kovasti kiinnostunut, mutta Leni ei taas juuri välittänyt pikkutyttö- Ilonasta, olikohan väärän värinen vai mitä? ;)

Torstaina suuntaammekin Jussin kanssa Gran Canarialle viikoksi. Odotan kovasti sitä valoa ja lämpöä. Koirat menevät äitini ja Amandan hoitoon, toivottavasti pärjäävät siellä hyvin.

 

Synttärisankari Ilonan poseerauksia:

Ilona 2007  Ilona 1 v.

Ja vielä tämän vuoden tapahtumista - -

Laumamme lisääntyi helmikuussa Ilonallla. Keväällä kävimme Fridan ja Fannyn kanssa koirakoulussa ja kesällä ihan kohtuullisesti näyttelyissä. Ilonakin teki sitten pentudebyyttiinsä elokuussa ja junnuluokassa marraskuussa. Syksyllä Frida ja Ilona kävivät pentukurssin. Syyskuussa Fannylle syntyi ihana lauma pentuja, näiden kuuden kanssa puuhaa kyllä riitti. ;) 

Ensi vuoden näyttely- ja pentusuunnitelmat ovat tällä hetkellä vielä hieman auki. Tähän tietoon Ilona on menossa huhtikuussa Jyväskylän kv:hen. Elokuussa käymme ehkä parissa lähinäyttelyssä. Kevään erkkarikin on meidän kohdalta hieman auki, ajankohta kun on himpun huono. Venla sinne ainakin osallistunee sekä pariin muuhun pentunäyttelyyn nyt keväällä. Pentusia meillä on ehkä loppuvuodesta 2008 tai sitten vasta keväällä 2009. Syynä tähän vähäiseen näyttelykalenteriin ja auki oleviin pentuesuunnitelmiin on meille kesäkuussa odotettava perheenlisäys. =) Ja  valaistaan sen verran, että kysehän ei ole sitten koirasta. ;)

Lotta ja Fanny hämyisessä joulusaunassa 23.12.07

***********************************************************************************************************************

19.11.2007

Lauantaina olimme Jyväskylän kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Meidän tytöt osallistuivat junioriluokkaan saaden molemmat eh:t. Kovin keskenkasvuisia olivat meidän tytöt muihin verrattuna, Ilona olikin nuorin suuressa luokassa. Tuomari (belgialainen Philippe Lammens) ei edes tosin kysynyt koirien ikää... Vahvistui taas mielikuvani belgialaisista hyvin erikoisena kansana. Setä oli hyvin vähäpuheinen (ei ilmeisesti osannut juuri englantia, arvostelutkin olivat hyvin simppeleitä, lähes samanlaisia kaikilla, oli selvästi opetellut vain muutaman fraasin englanniksi...) eikä ottanut oikein mitään kontaktia ja hidas kuin mikä. Nartut alkoivat yli tunnin myöhässä... Sitten kirikin aikaa pois, narttujen pikaisella arvostelulla. Eli ei edes juoksuttanut yhdessä narttujen junioriluokkaa, otti vaan koirat suoraan pöydälle. Frida oli aluksi ihan ihmeissään, että ollaanko koirakoulussa vai missä, kun ei edes liikuta... Frida esiintyi kuintenkin lopulta ihan hyvin kuten Ilonakin Jussin kanssa. Arvostelut löytyvät tyttöjen omilta sivuilta. Meidän viimeisimmän pentueen isä Lasse oli hienosti rotunsa paras yli sadasta cavalierista saaden cacibin ja sijoittuen myös ryhmäkilpailussa kolmanneksi! UPEAA! ONNEA vielä kerran! Oli taas pitkästä aikaa kiva nähdä tuttuja ja vaihtaa kuulumisia. Ensi vuodeksi meille onkin tiedossa aika hiljainen näyttelyvuosi, kolmesta viiteen näyttelyä on vain suunnitteilla.

Peppi kotiutui reilu viikko sitten. Totuteltu taas elämään ison koiran kanssa. Lotalla on vaan kivasti juoksu ja niinpä alkoi Pepilläkin. Eli menoa riittää...

Wili- pentunen muutti reilu viikko sitten Kuopioon Satun ja Mikan iloksi. Lisätty myös Wilistä kuvia pentueen sivuille. Vilistä tulikin sitten lopulta Wili. :)

Fanny selvästi kaipasi Wiliä. Muita pentujaan Fanny ei juurikaan ikävöinyt, mutta Wilin jäädessä yksi kahdeksi viikoksi, Fanny selvästi ajatteli, että tuo jää meille ja alkoi kouluttaa leikinomaisesti Wiliä ja vietti sen kanssa paljon aikaa. Vieläkin Fanny välillä kaivaa Wilillä olleita leluja ja peittoja ja nuolee niitä...

************************************************************************************************************************

8.11.2007

Nyt on laitettu pennuista poseerauskuvat. Paitsi Vilistä on vielä poseeraukset kuvaamatta. Pikkuherra muuttaa uuteen kotiinsa lauantaina. Kyllä sitä tulee kova ikävä, on niin valloittava tapaus. Ulkoiltu on, vaikka säät ovatkin olleet tosi huonot (räntäsadetta nyt, lunta ei olla tänne pohjoiseen Keski- Suomeen vieläkään saatu), hienosti Vili tekee ulos sekä sisällä paperille. Sunnuntaina kävimme moikkaamassa Vilin kanssa Roni- veljeä tuossa 20km:n kilometrin päässä. Veljekset painivat kaksi tuntia yhteen menoon. Hyvin oli Roni kotiutunut. Hienosti on muillakin pennuilla mennyt uusissa kodeissaan. Kiitos taas kuulumisista uusille omistajille! :)

Laumamme ei kuitenkaan pääse vähenemään. Kun Vili lähtee, niin Peppi tulee 10 viikon jälkeen takaisin kotiin (tosin pyörähti tässä yhden kerran muutaman päivän). Saas nähdä kuinka sujuu taas yhteiselo ja kokeileeko Peppi pomottaa meitä. On taas tottunut olemaan ihan yksin ja saamaan kaiken huomion. Kiitos äitini, kun hoidit Peppiä pentujen ajan sekä sen ajan, että sain toipua silmäleikkauksesta!

Ensi viikon lauantaina Ilona ja Frida suuntaavat Jyväskylän kv näyttelyyn. Paikalla pitäisi olla 106 (!) cavalieria. Molemmat neidit ovat junnunartuissa, pari koiraa vaan Ilonan ja Fridan välissä, saas nähdä kuinka esiintyminen sujuu...

*******************************************************************************************************************

1.11.2007

Kolme poikaa muuttivat viikonloppuna uusiin koteihinsa. Roni (L. Royal Charmer) lähti perjantaina tuohon lähellä Äänekosken keskustaan ja sunnuntaina Topi (L. Magic Charmer) muutti Elmo cavalierin kaveriksi Viitasaarelle ja Santtu (L. Charmed One) muutti Lehmoon, Joensuun lähelle. Hyvin on pojilla mennyt tekstiviestien, sähköpostien ja puheluiden mukaan. :) Meno on meillä rauhoittunut melkoisesti, kun on enää vain Vili täällä. Vili muuttaa reilun viikon päästä uuteen kotiinsa Kuopioon. Todella reipas ja vilkas tapaus. Peloton ja leikkii kovasti meidän tyttöjen kanssa. Fannykin leikkii nyt todella paljon pentunsa kanssa, Fannya varmaa pelotti kaikki kuusi pentua, jotka hyökkäsivät aina sen tissejä puremaan, ettei uskaltanut juuri leikkiä niiden kanssa, murisi vaan, että menkää pois ja hyppäsi sohvalle.... Varautukaa vaan Satu ja Mika, aikamoisen Vili Vilperin todellakin saatte! ;) Vili olikin se vilkkain tapaus kaikista kuudesta, siihen kyllä olen kerennyt jo kovasti kiintymäänkin, kun yhtä pentusta täällä vain paijailen. ;)

Pentujen isä Lasse saavutti viikonloppuna kansainvälisen muotovalion arvon Lahden KV:ssa. Lasse sai vara- cacibin, joka muutetaan myöhemmin cacibiksi, koska sen Lahden kv:ssa saanut koira oli jo kans mva. Onnea kovasti Lassen Suomi- kotiin ja Norjaan omistajille!

Itse olin maanantaina silmien lasik- leikkauksessa (leikkaus oli kyllä kamala, tosin lyhyt, mutta oli se sen arvoista, ei enää inhottavia silmälaseja eikä piilareiden kanssa läträämistä!), joten koneella en ole voinut olla vielä kovin pitkiä hetkiä, etten rasittaisi silmiäni liikaa. Pennuista on otettu poseerauskuvatkin, laitan ne sivuille, kunhan silmäni kestävät vähän paremmin koneella oloa.

**********************************************************************************************************************

24.10.2007

Tiistaina kävimme eläinlääkärin tarkastuksessa ja  sirutuksessa pentujen kanssa. Julian (Venlan sijoitusemäntä) piti tulla mukaan auttamaan eläinlääkärireissulle, mutta myöhästyi, joten jouduin lähtemään yksin matkaan koko lauman kanssa. 6 pentua kahdessa boxissa ja kova kiljunta autossa, siinä oli kestettävää kerrakseen. Pennut olivat kaikki kunnossa ja terveitä. :) Osa hieman vinkui sirujen laitossa ja parilla pennulla tuli hieman vertakin. Venla muutti sitten illalla uuteen sijoituskotiinsa Hyvinkäälle. Tänään L. Little Mischief ( kutsumanimeltään Tico) muutti uuteen kotiinsa Vimpeliin. Hyvin on kummassakin kodissa kuulemma viestien ja puheluiden perusteella mennyt. Tosi mukava kuulla. :) Onnea uusiin koteihin molemmille! Toivottavasti teistä on paljon iloa uusissa kodeissanne!

Neljä riiviötä jatkaa vielä riehumista ja tuhoamista meillä. Aamulla sai kyytiä yksi kukka, joka revittiin ja mullat levitettiin sillä aikaa, kun olin puhelimessa... Eli aktiivisia poikia ovat. ;) Kolme pentusta muuttaa viikonloppuna uusiin koteihinsa, Vili sitten reilun parin viikon päästä marraskuussa.

*************************************************************************************************************************

17.10.2007

Fanny- mamma viettää tänään 2- vuotis synttäreitään! Paljon onnea myös Kaapo ja Tupla veljille! Fanny sai lahjaksi paljon herkkuja (Fanny painaa tällä hetkellä vain 7,2kg, yli kilon vähemmän kuin ennen astutusta, joten herkuttelu sallitaan!) sekä uuden sini- oranssin kurapuvun, joka ei ehkä ole Fannyn mielestä niin kiva kuin nuo namit...

Pennut pääsivät tänään ekan kerran ulkoilemaan ulos, kun kerrankin oli suht lämmintä, aurinko paistoi eikä satanut. Hienosti ulkoilivat pennut, Topi oli selvästi rohkein ja juoksenteli pelkäämättä ja tutustui uusiin asioihin. Moni pennuista myös hoksasi, että tänne uloshan on kätevä pissata ja kakata. =) Alkuhämmennyksen jälkeen kaikki tutustuivat reippaasti pihaan, emme tosin olleet kuin noin 10min ulkona , etteivät pennut kylmety ja minä yritin kuvata jotain juoksevista pennuista... Aika vaikeata. Kuvia pentujen omalla sivulla. Seisotuskuvat pennuista tulossa, kunhan keretään, niitä ei oikein voi itsekseen ottaa, tarvitsen kuvaajan. Pitää odotella, että meidän kuvaaja taas kerkeää töiltään...

Kaikille pennuille on varmastinut nyt omat hyvät kodit. :) Tiistaina menemme eläinlääkärin tarkastukseen ja sirutukseen. Sitten pennut alkavatkin lennellä pesästä. Ikävä niitä kyllä tulee, tosin meno voi meillä rauhoittua aika lailla. Tosin pehmeä lasku on tiedossa, Lucky Charmer eli Vili muuttaa Kuopioon vasta reilun kolmen viikon päästä, joten ei tarvitse kaikista kerralla luopua. ;)

Lisätty myös Venlalle oma sivu. Venla jää omistukseeni ja muuttaa sijoituskotiinsa Hyvinkäälle ensi viikolla.

********************************************************************************************************************

14.10.2007

Tänään oli tarkoitus  mennä ekan kerran hieman ulkoilemaan takapihalle. Valitettavasti oli niin sateista, että ulkoilu siirtyi, en viitsinyt viedä pieniä kylmään. Pennuista lähtee kovasti ääntä ja elämää. Ruoka maittaa hyvin ja sotkua syntyy. ;) On ne niin hellyttäviä, kun keskenään touhuavat. Saavat lelut, verhot, sanomalehdet yms. kyytiä! Fanny on ilomielin luovuttanut leikkitädin viran Fridalle, joka tosi kärsivällisesti Lotan ohella leikittää pentuja. Ilonakin innostui eilen ekan kerran leikkimään ja vähän ottamaan kontaktia pentuihin. Pentuja tosin hieman ihmetytti Ilonan erikoiset äänitehosteet... Ilona oli muutenkin hieman ihmeissään, että mites näin pienten kanssa leikitään. On se jännä, miten erilailla se suhtautuu pentuihin kuin Frida, joka on taas niistä niin kiinnostunut ja niin ihastunut pentusiin.

 

*******************************************************************************************************************

2.10.2007

Vihdoin sain laitettua jokusen uuden kuvan pennuista sivuille. Kovasti yritin eilen kuvata pentuja, mutta ei ole helppoa kuvata yksin sateisella säällä kuutta leikkisää pentua. Eli parempia kuvia sitten luvassa, kunhan tuon meidän kuvaajan 12 päivän työputki päättyy. Mä kun en oikein osaa, eikä mulla ole kärsivällisyyttä tuohon kuvaamiseen...

Frida hoitaa myös kovasti Lotan lisäksi Fannyn pentuja. Frida leikittää pentuja, ja jopa putsaa ja antaa pentujen imeä nisiään! Ei olisi meidän Ritu Riivöstä uskonut, että sillä on noin paljon äidinvaistoa, vaikka on vasta vuoden ikäinen. Ilona ei pennuista väliltä, hieman jopa pelkää niitä. Fanny ei tosin edes halua Ilonaa pentujensa lähelle. Fridakin saa joskus lähdöt.

Viikon verran ollaan jo maisteltu jauhelihaa ja kermaviiliä hyvällä ruokahalulla. Viikonloppuna syötiin jo vähän vauvojen pilttiä ja tänään kokeiltiin syödä penturuokaa liotettuna. Hyvin on alkanut maistuna. Viikonloppuna maistellaan sitten jo yrjölän puuroa, se on ollut yleensä meillä pentujen suursuosikki.

Peppi pyörähti kotona viikonlopun, kun äidilläni oli menoa. Sunnuntaina matkasi takaisin hoitoon, odottamaan pentujen kotiutumista. Peppi oli aika äreänä ja jalat kipeänä. Lattialla oli unohtunut ruokailun jälkeen yksi nappula ja siitä meinasikin tulla tappelu, kun Lotta alkoi uhittelemaan Pepille. Onneksi kerkesin väliin, ennen kuin Peppi olisi käynyt Lotan kimppuun. Ei ole Lotalla juuri itsesuojeluvaistoa, Peppi kun kiihtyy heti, jos joku ärisee sille...

*********************************************************************************************************************

26.9.2007

Lodette's L-pentue, eli L. Lucky Boy, Leni ja L. Lavender Girl, Frida viettivät eilen 1- vuotissynttäreitään! Paljon onnea tälle villikkokaksikolle! :)

On se vuosi mennyt aika nopeasti, vuosi sitten Leni ja Frida olivat samanlaisia kääryleitä kuin nuo Fannyn pennut. Frida sai narufrisbeen vinkulla synttärilahjaksi. Sitä testailtiin illalla pentukurssilla. Siellä saivat myös Frida ja Ilona syödä nameja oikein kunnolla. Leni vietti synttäreitään Selinan mukaan oikein synttärikakun merkeissä. On varmasti Lenin kelvannut herkutella! :) Myös Fannyn pentujen isä Lasse vietti eilen 3- vuotisynttäreitään.

Sunnutaina meillä alkoi siis pentukurssi. Suurin osa ajasta meni tosin odotteluun kaksituntisesta, jokainen haki koiransa vuorollaan autosta noin 5- 10min tehosessioon. Eilen oli sitten ryhmäopetusta kahdessa ryhmässä. Frida ja Ilona taitavat olla vanhimmat pennut kurssilla. Harjoiteltavat asiat ovat meille suhteellisen tuttuja, mutta eilenkin koulutus kesti 1,5h, joka oli kyllä ryhmässä olleille parille 3-4kk:n ikäiselle pennulle aivan liikaa, kun Frida ja Ilonakin olivat aivan seis noin pitkästä koulutuksesta. Huomenna ei valitettavasti päästä pentukurssille, kun mulla on samaan aikaan silmälääkäri Jyväskylässä.

Fannyn pennut ovat oppineet jo kävelemään! :) Reippaita pikku kundeja ovat kaikki viisi, sekä tietysti yksi reipas tytteli! Tänään ensimmäistä kertaa maistui jo raaka jauheliha. Viikonloppuna ei vielä maistunut. Lauantaina syötiin matolääke, Canex- tanha maitui toisille tosi hyvin, toiset vähän yökkivät. Osalla on jo aika hyvät hampaatkin, muilla vielä tulossa. Pennut leikkivät jo keskenään, murisevat ja ulisevat sekä heiluttavat häntäänsä ja osaavat jopa juosta!

Frida Kahjo-  synttärisankari poseeraa lähipellolla. On neiti suostunut muutamaksi sekunniksi pysähtymään kesken riehumisen.

Frida 1 vuotta!

 

********************************************************************************************************************

17.9.2007

Nyt on vihdoin laitettu laumasta uusia kuvia! On ollut sen verran hommaa tuon lauman vahtimisessa, että jokainen vapaa hetki on mennyt lepäillessä. Nyt onneksi helpottaa, kun pennut ovat sen verran isompia. Fannyllakin maito riitää paremmin, ollaan juotettu sille paljon emonmaidonvastiketta, sitä se juo ainakin mielellään paljon.

Kuvissa pennut ovat vaan aika unisia, oli eilen kello jo 23  ja pennuilla unihetki, ennenkuin kerettiin kuvaamaan. Välillä kyllä käy kova vilske ja vilinä ja ääntäkin kuuluu, vaikka kohtuullisen hijaisia pentuja nuo ovat, vaikka kuusi niitä onkin. Tosin kyllä sieltä sen pentueen kiljukaulan erottaa. ;) Viikonloppuna kaikilta pennuilta aukesivat silmät, muutama ottaa jo haparoivia ensiaskelia.

Musta nuo ensimmäiset viikon ovat kasvattajalle rankinta aikaa, vaikka joka paikassa sanotaan, että se olisi muka helpointa. Ei musta kyllä yöllä 2 tunnin välein herääminen ole helppoa, eikä koko ajan katsoa ja vahtia, että kaikki saavat tarpeeksi syödäkseen.  Kyllä mä paljon enemmin siivoan sitten niitä pisuja ja kakkeja, kun pennut ovat isompia. :)

***********************************************************************************************************************

14.9.2007

On ollut pentujen hoidossa niin kiirettä, etten ole kerennyt edes sivuja päivittelemään... Hyvin meillä voidaan. Pentuja vaan kun on kuusi, niin Fanny on ollut aika kovilla niiden hoidossa, eikä maito tahdo aina riittää ja nisistä syntyy kova kilpailu. Tällä viikolla olen sitten joutunut yötä päivää antamaan emonmaidonvastiketta vaaveleille, erityisesti pienimmälle. Pieninkin poika kasvaa nyt hyvin. Isoimmat taas eivät ole aina tulleet kylläisiksi emän maidosta, joten olen jatkanut pulloruokinnalla. Lotasta on ollut suunnaton apu suuren pentulauman pissatuksessa ja kakatuksessa. Fanny painoi synnyksen jälkeen vain 7,3kg, ihan luuta ja nahkaa. Ennen astutusta painoi kilon enemmän. Onneksi syö todella hyvin, eikä ole mitään vatsavaivoja.

Isot pojat painavat jo yli 500g ja kolme muuta pentua 400g:n molemmin puolin. Eilen saatiin kunnollinen digitaali- vaaka, ei tarvitse enää arvuutella painoja tavallisella talousvaa'alla. Meidän pikku ilkimys, Little Mischief, (joka on muuten ruusulajike, on saanut nimensä osittain äitinsä Fannyn mukaan, osittain luonteensa mukaan ;) , joka haluaa olla aina ensimmäisenä joka paikassa ja kiljuu ensimmäisenä ja kovaäänisimmin, avasi tänään jo kunnolla silmänsä. Toisilla kahdella muullakin isolla pojalla (Royal Charmer ja Charmed One) silmät jo hieman kurkistavat.

Yritän jaksaa ja keretä laittaa viikonloppuna uusia kuvia meidän kuusikosta. Viime yön sain onneksi jo nukkua paremmin. Olen vain niin herkkäuninen, että herään jokaikiseen vikinään, vaikka nukkuisinkin makkarissa. Jussi on nukkunut pääasiassa öisin pentuaitauksessa takkahuoneessa, mutta ei herää kyllä pentujen ininään, eikä edes aina säännöllisesti soimaan laitettuun herätyskelloon...  Aamuyöstä minä olen sitten siirtynyt aitaukseen nukkumaan. Ei voi kun kunnioittaa kaikkia pienten lasten vanhempia, jotka jaksavat yövalvomista usein kuukausikaupalla. Onhan tässä itsekin saanut hyvää harjoitusta mahdollista tulevaisuutta varten.

Ilonalla on ensimmäinen juoksu. Kerkiää juuri sopivasti mennä ohi ennen pentukurssia, johon on menossa myös Frida.

*********************************************************************************************************************

3.- 4. 9.2007

Meillä vietettiinkin viikonloppu hieman erilaisissa merkeissa kuin oli tarkoitus. Tarkoitus oli valmistella pentujen syntymää ja sunnuntai- iltana mennä Fridan ja Ilonan kanssa koirakouluun. Lauantai- iltana Fanny alkoi käyttäytyä levottomasti, halusi usein pissalle ja teki välillä pesää, muttei mitenkään raivokkaasti. En pitänyt sitä minään, kun Lottakin alkoi samantapaiset valmistelut lähes viikkoa ennen omien pentujensa syntymää. Lämpöjäkin mittailtiin illalla, oli 36,5C, se tuntui kyllä jo vähän hälyttävältä, tosin luulin, että mittari on rikki, kun testattiin sitä itseltämmekin kainalosta, mulla taas oli mittarin mukaan kuumetta...

Yöllä Fannyn oireet pahenivat ja lämpöjä mittailtiin uudelleen ja aloimme uskomaan, että taitaa sittenkin olla tosi kyseessä. Fannylta meni vedet ja lähes samantien syntyi ensimmäinen pentu klo 05.00. Ensimmäinen oli tyttö, seuraavat pennut tulivat noin reilun tunnin välein ja viimeiset kaksi lähes peräkkäin, vain 5- 10 min väliä. Kiirettä piti, viimeinen syntyi klo 9.40. Pentuja syntyi siis kuusi kappaletta, vain yksi tyttö ja loput poikia. Eli aika epätodennäköinen sukupuolijakauma, mutta kaikkihan on mahdollista! ;) Kauniisti värittyneitä blenheim pentuja ovat, perineet isältään hyvän värin ja pigmentin, kun taas Fanny on aika vaalea ja kirsukin vaalenee talvisin. Jokaisella pennulla on muuten erilainen spotti tai pääkuvio, joten helppo tunnistaa, vaikka tummia kundeja onkin paljon. ;)

Kaikkia pentutarpeita ei oltu keretty laittaa valmiiksi, kuten esimerkiksi sakset olivat keittämättä ja lämpölamppukin oli vielä autotallissa. Jotain pyyhkeitä olin kerennyt laittaa jo esiin ja onneksi pentulaatikko ja uusi aitaus olivat paikallaan. Jotenkin vaan meidän uskomattomasta tuurista kertoo se, että kun olisi  ne sakset pitänyt keittää, niin loppui kaasuhellasta kaasu!! Ja se tarvitsee vaihtaa vain kahdesti vuodessa!! Oli meillä onneksi toinen kaasupullo kaasugrillissä. Pentuja varten ostettua lämpönallea ei löytynyt mistään, onneksi naapurin jenkkimummojen kirpparilta ostetut lämmitettävät käyttämättömät aamutossut kelpasivat hyvin. :) Onneksi myös Peppi oli lähtenyt jo lauantaina hoitoon, niin oli yksi häiläsville vähemmän. Ilona ja Frida olivat aluksi ihan ihmeissään, mutta sitten murjottivat loppupäivän sohvalla makoillen. Olivat vähän mustiksia, kun pennut saivat kaiken huomion. ;)

Mutta synnytys meni Fannylta erittäin mallikkaasti. Ihan toista maata, kuin Lotan kaksi vaikeaa synnytystä. Vahvistui vaan päätökseni jättää Lotta mummiksi eläkkeelle, enkä teetä sillä enää pentuja, kun näin kuinka helppo synnytys voi olla. Kaksi käsiparia oli kyllä tarpeen, joten suuri kiitos Jussille, kuinkahan monen mies oikeasti vapaaehtoisesti avustaa koiran synnytyksessä ja pentujen hoidossa. :)

Painoa pennuilla oli 150g- 200g, eli ihan hyvän kokoisia kuitenkin, vaikka noin aikaisin syntyivät. Itseänki pelottikin kovasti, kun tietää, että monelta on kuollut useita pentuja, kun ovat syntyneet liian aikaisin. Nämä olivat saman kokoisia kuin Fannykin syntyessään. Ensimmäinen ja viimeinen olivat pienimpiä. Tosi pirteitä ovat kaikki pennut ja syövät todella hyvin. Fanny on ollut tosi hyvä ja kärsivällinen mamma. Ainut mistä ei oikein pitänyt aluksi, oli pentujen kakkojen putsaus,  joten Lotta- mummi on auttanut siinä kovasti, kuten auttoi pentujen puhdistuksessa synnytyksessä. Lottaa Fanny ei tosin enää synnytyksen jälkeen halunnut pentuaitaukseen. Katsoin äsken Lotan nisiä, niin niistä tulisi jo maitoakin. No, ainakin on varaemo tiedossa, jos Fannyn maito ei jostain syystä nyt riittäisi.

Pennuista ei ole vielä keretty ottaa kovin paljon kuvia, mutta niille on tulossa oma pentugalleria. Nimetkin on jo pentusille valmiina, vielä en tosin tiedä kuka pojista saa minkäkin nimen. Odottelen vähän aikaa ja katselen sitten luonteita, kunhan vähän kasvavat. ;) Hyvän syntymäpäivän pennut kyllä valitsivat, nimittäin iltapäivällä sunnuntaina tuli tekstiviesti, että pentujen isä Lasse oli savuttanut Venäjän muotovalion arvon! Onnea Liisa sekä norjalaiset omistajat Unni Lima & Egil Otto Olsen!

Onnellinen äiti pentuineen                                               Pennut tyytyväisinä, ainut tyttö äärioikealla

Fanny ja pennut 3.9.07   Tytteli äärioikealla

********************************************************************************************************************'

27.8.2007

Kuulumisia meidän odottavasta mammasta, Fannysta. Kuvien laitto on hieman viivästynyt, kun on ollut tässä kaikenlaista. Lauantaina oli Jussin papan hautajaiset ja viikolla taas minä olin hygieniaosaamis- kurssilla ja suoritin hygienia- passin (testissä 40/40 oikein, ei tosin ollut mielestäni kyllä kovin haastava suoritus, kun opiskellessa tottunut yleensä esseitä väsäämään. ;). Nyt tosin olen erittäin pöpö- kammoinen, eli tieto lisää tuskaa...

Sain äsken napattua pari kuvaa Fannysta turkin kampauksen yhteydessä, eiliselle metsälenkillle ei taaskaan tullut kameraa mukaan. Tai toisaalta olen kyllä vähentänyt kuvaamista radikaalisti, (Heinolan näyttelystäkään ei tullut ainuttakaan kuvaa, vaikka Ilonan näyttelydebyytistä olisi pari kuvaa kyllä pitänyt ottaakin) mutta tuntuu, että hukkuu niihin kuviin, jos joka näyttelystä ottaa sen 50 valokuvaa...

Fanny vuorokausia 51  Fanny, tiineysvuorokausia 51

Fanny on voinut oikein hyvin. Masu kasvaa sykäyksittäin. Ultrassa käynnin jälkeen massu kasvoi ihan silmissä, sitten vähän hidastui ja nyt taas kasvaa. Painoa Fannylla on nyt 9,3 kg, ennen astutusta oli 8,3 ja pahoinvoinnin/ruokahaluttomuuden seurauksena painoi alkutiineyden aikana 8,1kg. Ruoka on maistunut Fannylle nyt ihan kohtuudella, ei tosin ole sellainen suursyömäri kuin Lotta odotusaikana, sinänsä varmaan ihan hyväkin. Helteillä Fanny kävin hieman lyemmillä lenkeillä Pepin kanssa, nyt säiden viilettyä on lenkkeillyt vielä siinä missä muutkin ja juossut/lönkötellyt metsässä omaan tahtiinsa. On kuitenkin ihan hyvä olla hyvässä fyysisesssä kunnossa tulevaa synnytystä ajatellen. Peppi lähteekin sitten hoitoon ennen pentujen syntymää, että Fanny saa synnyttää ja hoitaa pentujaan ihan rauhassa. Jussi taas on tehnytkin Fannylle uutta pentuaitausta, on vähän "ammattimaisempi" malli kuin edelllinen, siihen tulee ovikin. :) Aitaus valmistunee lähipäivinä, pentulaatikkokin täytyisihakea Fannylle autotallista.

 

Meidän pikkuneiditkin "aikuistuvat". Frida on jo nyt 11 kk ja Ilona täyttää huomenna 8 kk. Ilonalla eivät ole juoksut vielä alkaneet, tietysti alkavat juuri, kun olisi sitten syksyn pentukurssi... 

 

*******************************************************************************************************************

20.8.2007

Eilen olimme meidän nuorison, eli Fridan ja Ilonan kanssa Heinolan kaikkien rotujen näyttelyssä. Aina sattuu olemaan todella kuuma, kun me olemme koiranäyttelyssä. Sinänsä ihme tänä sateisena kesänä. Mutta ehkä enemmin kuitenkin lämmin sää kuin kaatosade. Näyttelyssä oli tapansa mukaan hyvin ahdasta ja järjestelyt olivat mitä olivat. Tuomarina toimi Dick Baars Alankomaista, ihan miellyttävä tuomari, todella pitkä mies tosin, joka ehkä pelotti osaa koirista. Ilona teki debyyttiinsa pentuluokassa, esiintyminen sujui ihan kivasti, eli ei onneksi samanlaista pomppimista kuin mätsärissä. Ilona oli selvästi pentumaisin kolmesta narttupennusta ja jäi kolmanneksi. Tosi kera ihan kivan arvostelun. Frida sai isossa junior- luokassa eh:n ja esiintyi mielestäni mallikelpoisesti helteestä huolimatta. Fridan arvostelu on myös ihan mukavaa luettavaa, Fridan kova hännänheilutus sai kehuja. Hännän heilutus ja kantaminen olivat tärkeitä tälle tuomarille. Kovin oli samanlaiset nuo meidän neitojen arvostelut, vaikka ovat ulkonäöltään aika erilaisia tyttöjä. Kiva oli taas nähdä tuttuja kehän laidalla. Koiratavaroita (erityisesti tuleville pennuille) tuli myös shoppailtua.

Seuraava näyttely meillä on tähän tietoon vasta marraskuussa, Jyväskylän KV, jonne tuo nuoriso suuntaa junnuluokkaan molemmat. Sitä ennen olisi tarkoitus pitää Fannyn kanssa mammalomaa. Fannyn masu on kasvanut kovaa vauhtia, se ei enää pääsekään hyppäämään joka paikkaan mahansa kanssa ja on selvästi rauhoittanut tahtiaan ulkoillessa eikä leiki juurikaan enää Fridan ja Ilonan kanssa.

Huomenna myös sivujen pitäjä, eli minä Elina, vietän synttäreitäni. ;)

*********************************************************************************************************************

8.8.2007

Fanny kävi tänään tiineysultrassa. Tiineenä on neitokainen, pentuja näkyi useita, eläinlääkärin mukaan ehkä 5.

Nyt ei muuta kuin onnellista odotusta ja toivotaan, että kaikki menee hyvin loppuun saakka. :) Pentuja odotellaan siis syntyväksi viikolla 36.

Lotta vietti 4- vuotissynttäreitään 6.8.2007 lähinnä viinimarjoja ja vadelmia suoraan pensaasta syöden. Rouvalla on terveelliset herkut! :)

*****************************************************************************************************************

31.8.2007

Me oltiin lauantaina kaatosateessa noitten pentusten kanssa Äänekoskella Jazzi- mätsärissä. Frida esiintyi tosi hienosti ja oli punaisten pentujen 4. (pentuihin pääsivät kaikki alle 1- vuotiaat, joten Fridakin meni pentuihin, tosin käskin vaihtaman numeroita, ettei kilpailtaisi Ilonaa ja Jussia vastaan). Tuomari kehui, että esiintyypä Frida nätisti ja sanoi vielä, että onpa sulla kaunis cavalier. :) Palkinnoksi saatiin ruusuke ja kuulokkeet. Koira ei siis saanut palkintoja! Olin niin tyytyväinen Fridaan ja sen esiintymiseen, kun Hankasalmella meni esiintyminen vinkumiseksi ja vouhkaamiseksi. Nyt Frida löysi saman vaihteen kuin Saarijärvenkin näyttelyssä.

Ilona sai pennuissa sinisen Jussin kanssa, eikä sijoittunut. Ilona oli ekassa näyttelyssään, pelotti ja meni vähän keulimiseksi. Ilona kun vielä inhoaa sadettakin... ;)  Mutta täytyy nyt vaan kovasti harjoitella Ilonan kanssa. Heinolan näyttelyyn aikaa vajaa kolme viikkoa, jossa olisi debyytti pennuissa.

Fanny on muuttunut aivan eri koiraksi. Tosi flegmaattinen tapaus.Yleensä leikkii aina suuna päänä Ilonan ja Fridan kanssa. Ruokakaan ei oikein tahdo maistua, vaikka yleensä Fanny putsaa kuppinsa alta aikayksikön. Nyt vaan makoilee sohvalla ja katsoo, kun toiset syövät... Paino on Fannylta pudonnut muutama satagrammaa. Nyt Fanny olisikin oikein näyttelymitoissa, kun välillä on tullut sanomista tuosta pyöreydestä. Fanny tosin on kuin nukkuneen rukous, eli kehäesiintyminen voisi olla aika heikkoa... Eli oireet kuulostavat lupaavilta, mutta ei vielä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Fannylle on varattu tiineysultra keskiviikoksi 8.8. Jännityksellä odotamme mitä siellä näkyy! :)

Lisätty myös mielenkiintoinen linkki Rusalka- nimen alkuperästä (siis meidän Lotan virallisesta nimestä) Lotan sivulle. Ennen olen löytänyt vain englanninkielisiä tietoja. Kuulostikin aika mielenkiintoiselle. En ole pitänyt tuota Rusalka nimeä kovin kauniina, mutta tuo tarina toi kyllä siihen nimeen lisähohtoa. ;)

 **********************************************************************************************************************

21.7.2007

Tänään kävimme pyörähtämässä ryhmänäyttelyssä Hankasalmella. Tuomarina toimi Pirjo Aaltonen. Tuloksiin olimme tyytyväisiä, vaikka koirat eivät tänään oikein esiintyneetkään edukseen. Frida sai EH:n junnuluokasta sijoittumatta neljän parhaan joukkoon (kuusi koiraa). Frida vähän vinkui ja olisi halunnut Jussin, Ilonan, Fannyn ja Lenin luokse. Kävely menikin sitten välillä peitsiksi. Fanny sai myös nuorten luokasta EH:n sijoittuen kolmanneksi (kolme koiraa, kaksi muuta saivat erin). Fanny esiintyi aika laiskasti. Taitaa olla hyvä merkki tuo laiskuus, rauhallisuus ja ajoittainen syömättömyys mahdollisen tiineyden kannalta.  ;) Arvostelut olivat ihan kohtuulliset. Ne on päivitetty tyttöjen omille näyttelysivuille.

Ensiesiintymisensä näyttelyssä teki myös kasvattini Lennart, eli Fridan veli Leni (L. Lucky Boy). Esiintyminen oli vielä hieman outoa koiralle sekä omistajalle, mutta tuomari oli kärsivällinen ja kehui Lennua lupaavaksi ja Leni sai junnuoluokasta EH JUK1. Arvostelu oli oikein hyvä ja lupaava, aikaa ja harjoittelua vaan lisää, niin kyllä se siitä! :) Laitan mahdollisesti myös Lenin arvostelun tänne myöhemmin.

Fanny osallistui myös Easeful- kasvattajaryhmään Jassun, Hillan ja Maikun kanssa, ryhmä oli ROP- kasvattaja ryhmä :)

Ilona oli meillä mukana turistina tutustumassa vähän näyttelyelämään sekä näyttäytymässä kasvattajalleen Pauliinalle sekä isänsä omistajalle Päiville (Kami sai muuten näyttelystä vara- sertin ollen PU2, onnea!) Tosi reippaasti pikkuneiti olikin näyttelyssä, aluksi oli vaan kova räksyttämään muille koirille, mutta se onneksi loppui kun pääsimme autolta näyttelypaikalle. Ilona pääsikin Jussin kanssa Pauliinan tehoharjoitteluun Heinolaa varten.

Eli Heinolaan suuntamme sitten neljän viikon päästä, Frida junnuluokkaan ja Ilona pentuihin.

*********************************************************************************************************************

9.7.2007

Fanny astutettiin lauantaina onnistuneesti komealla norjalaisuroksella, Lassella. Maananantaina kävimme vielä uusintavierailulla.

Jos kaikki menee hyvin, pentuja syntynee syyskuun alkupuoliskolla viikon 36 lopulla. Lisätietoja pentuja- kohdassa

Lotta kävi torstaina hammaskiven puhdistuksessa. Myös sydän oli kunnossa, virallista lausuntoa ei tällä kertaa otettu, koska virallinen on voimassa maaliskuulta. :) Lotta osallistui myös omalta osaltaan koirien geenit- tutkimukseen. Klinikka veloitti vain postimaksun verinäytteestä muun toimenpiteen yhteydessä. Erinomaista palvelua! :)

********************************************************************************************************************

30.6.2007

Tänään olimme Fridan ja Fannyn kanssa ryhmänäyttelyssä Saarijärvellä. Ihanaa, kun oli vain reilun puolen tunnin ajomatka näyttelypaikalle.

Näyttely oli (tai siis meidän kehä, osa oli asfaltilla) litimärällä ruohikolla, joten onnistuin kastelemaan sukkani ja kenkäni jo ennen kehään menoa, kehässä ne sitten vasta kastuivatkin, kun rapa roiskui ja tuomari, eestiläinen Vera Smirnova, juoksutti junnunarttuja kilpailuluokassa kolme kierrosta. Frida sai ensimmäisestä virallisesta näyttelystään junnuluokasta eh:n, johon olin eritäin tyytyväinen. Hieman yli odotusten meni, kun neiti sijoittui toiseksi kilpailuluokassa (5 koiraa), kun Frida kuitenkin täytti maanantaina vasta 9kk. Erityisen tyytyväinen olin Fridan hienoon esiintymiseen kehässä, näköjään liika harjoittelu on vaan pahasta, nyt mentiin harjoittelematta kehään (juhannuksena hieman kokeiltiin pihassa kävelyä, viikolla jäi harjoittelut väliin kaatosateiden takia) Fanny sai myös nuorten luokasta eh:n, esiintyi sekin ihan kivasti Jussin kanssa. Fridan ja Fannyn arvostelut ovat jonkin verran samanlaiset, ne on lisätty omille sivuilleen. Kiva oli taas nähdä tuttuja näyttelyssä, kiitos seurasta! :)

Meillä on nyt kolmella tytöllä viidestä juoksut. Pelkäsin niiden häiritsevän näyttelyä Fridan ja Fannyn osalta, mutta eipä tainnut olla haittaa. Lotta aloitti oman juoksunsa ennen juhannusta, Frida aloitti omansa juhannuksena 9kk:n merkkipaalun kunniaksi ;) ja Fanny päätti myös johtaja- cavalierina aikaistaa sitten omaansa ja aloitti juoksunsa tiistaina. Fannyn pentusuunnitelmat hieman aikaistuivat, eli Fanny astutetaan komealla norjalaisherra- Lassella (joka oli Saarijärvellä ROP ;) viikolla 27. Päätin astuttaa Fannyn kuitenkin nyt, koska Lasse ei ehkä ole Suomessa enää Fannyn seuraavan juoksun aikana ensi keväänä. Ja vielä kun selvisi, että  jalostustoimikunnan ikärajaan liittynyt suositus jalostuskäyttöön- päätös oli syntynyt arpomalla... Pentusuunnitelmista lisää pentuja- sivulla.

 

******************************************************************************************************************

11.6.2007

Olipas rankka viikonloppu. Lauantaina ajelimme kauheassa helteessä (toivottavasti meillä olisi joskus vielä se ilmastoitu farkku...). Kangasniemelle näyttelyyn. Autot jouduimme jättämään tosi kauas ja sitten tulikin kiire tarpoa kuumassa pölyistä tietä pitkin näyttelyyn. Vartti jäi aikaa valmistautua kehään ja mulla kauhea stressi päällä ja kuuma!! Fridalla roikkui kieli, pelotti isot koirat ja keskittyminen oli tosi alhaalla. Neitiin ei oikein saanut kontaktia. Olimme Fridan kanssa ainoat osallistuja pentuluokassa. Pöydälle meni ihan ok, kävely ei oikein onnistunut, väsytti ja peitsailtiin. Kp:tä ei tullut tuomari Tarmo Viirtelän mukaan siksi, koska Frida on vielä takakorkea ja koska se välillä peitsasi.

Fanny esiintyi tosi hienosti Jussin kanssa. Tuloksena oli kuitenkin H nuorten luokasta. Tämänkin tuomarin mielestä Fanny oli vielä hieman tanakassa kunnossa, vaikka olikin laihtunut jo 100g (!) viime viikosta! Easeful- kasvattajaryhmää ei sitten tullut, kun Fanny ei menestynyt. Onnea kuitenkin kovasti Marjan ihanalle Maikulle, joka sai upeasti erin junnuluokasta sekä erin saaneelle Jassulle sekä omistajalle Liisalle ja  esittäjä ja kasvattaja Helenalle. Maikun sisko Lulu sai eh:n. Päivän upea uutinen oli kuitenkin se, että Ilonan komea ruby- isä Kami (Bombattaren Petit Bear) sai ensimmäisen sertinsä. Onnea kovasti! Tosi kiva oli tavata Kamin emäntä Päivi, samoin Fannyn ja Lotan kasvattaja Helena pitkästä aikaa, kuten myös meidän edesmenneen Ronjan "kasvattiäiti"- Liisa. (Ronja oli siis syntynyt ja kasvanut Liisan luona).

Mietimme jopa, että jätämme sunnuntain Jämsänkosken näyttelyn väliin, koska ei tuota pullero- Fannya yhdessä yössä mihinkään laihduteta. Päätimme kuitenkin lähteä matkaan, koska rahoja ei kuitenkaan takaisin saa ja olihan tällä kertaa vuorossa eri tuomari, Paavo Mattila, joka ainakin tollereissa pitää vähän isommista koirista (onhan meidän Peppikin on saanut Mattilalta sertin ollen vsp). Sää ei ollut  onneksi ihan niin kuuma, hieman kävi tuuli ja oli pilviä. Tällä kertaa mentiin hyvissä ajoin, että Elina ja Frida kerkeisivät rauhoittua ennen kehään menoa. ;) Kyllä kannatti mennä. :) Frida esiintyi tällä kertaa nätisti noin pieneksi ja sai kp:n. Uros- pentu valittiin rop- pennuksi ja Fridasta tuli vsp- pentu. Kotiin tuomisina oli siis kaksi hienoa ruusuketta sekä upea pokaali. :) Täytyy ottaa neidistä kuva palkintojen kanssa.

Fannykin esiintyi ihan hyvin, vähän oli ehkä väsynyt. Lihavaksi ei haukuttu tällä kertaa lainkaan ja tuloksi tuli EH. Fanny painaa nyt 8,3kg ja ajattelimme laihduttaa sitä kuitenkin n.300-400g. Kesäkuun viimeinen päivä olisi ryhmänäyttely Saarijärvellä. Frida tosin joutuu siellä jo junnuluokkaan. Mutta Saarijärvelle ei onneksi ole kuin puolen tunnin ajomatka. Koirillakin oli selvästi rankat reissut viikonloppuna, ei se kuumalla reissaaminen ole herkkua koirille kuiten ei ihmisillekään.

Kirjoitettu myös tyttöjen viikonlopun arvostelut puhtaaksi, täältä löytyy Fannyn ja täältä Fridan.

*********************************************************************************************************************

4.6.2007

Tuurin näyttely takanapäin. Oli tosi kuuma, hellesää. Kehät olivat surkean pieniä suorakaiteen muotoisia ja asfaltilla (joka oli polttavan kuuma!). Tuomarina toimi Markku Kipinä.

Frida teki hienon debyytin pentuluokassa, ollen kolmas neljstä narttupennusta. Pöydällä Frida oli hienosti ja sai upean arvostelun. Kävely ei sujunut yhtä mallikkaasti, kehänauhat pelottivat ja kaikki oli niin ihmeellistä. Seisomisen sijaankin Frida olisi heittäytynyt asfaltille makaamaan ja läähättämään. Oli siis tosi kuuma, vähän liian kuuma koiranäyttelylle, eli keskiintyminen herpaantui niin koirilta kuin omistajilta. ;)

Fanny sain nuorten luokasta H:n. Oli kuulemma hieman läski. Punnitsin juuri Fannyn, painaa 8,4kg. Tiedä sitten paljon siinä on pudottamisen varaa... Fannyn arvostelukin oli ihan hyvä. Tuomari oli suhteellisen tiukka, uroksissa vain yksi koira sai erin.

Fanny esiintyi aluksi hienosti kehässä, kun kaikki kiertivät kehää, samoin pöydällä. Sitten alkoi outo pomppiminen, en tiedä sitten oliko Fannyn minun perääni vai olisiko pomppinut sitten Jussin perään, jos minä olisin esittänyt. Jussi teki hienosti debyyttinsä handlerina, Jussia vain selvästi harmitti Fannyn saama H.

Viikonloppuna suunnistamme vielä Kangasniemelle ja Jämsänkoskelle. Täytyy vielä treenailla kovasti.

*******************************************************************************************************************

31.5.2007

Koirakoulu suoritettu tältä keväältä. Viimeisellä kerralla oli pujottelurata, jonka Frida ja Ilona suorittivat hienosti. Fridaa pelotti ensimmäisellä kerralla pöytä ja rengas, ja tarvitsi vähän nostoapua pyllystä. Toisella kerralla hyppäsi molemmat ihan oma- aloitteisesti. Hienoa, olin niin ylpeä. :) Ja maahan menon Frida oppi myös tosi hienosti pari viikkoa sitten (kun voivottelin sitä tuossa edellisessä uutis- kohdassa). Frida on sellainen elohopea, ei koskaan paikallaan, mutta tosi nopea oppimaan. :) Ilonakin suoritti radan hienosti Jussin ohjauksessa.

Fridalla ja Fannylla alkaa sunnuntaina uudet koitokset. Suuntaamme kohti Tuurin Miljoona Koira- näyttelyä. Frida tekee debyyttinsä pentuluokassa (suurempaa menestystä en kyllä odota, neiti on niin keskenkasvuinen ja tosi hoikka) ja Jussi puolestaan on päättänyt debytoida handlerina Fannyn kanssa nuorten luokassa. 9.6. vuorossa vielä Kangasniemi ja 10.6. Jämsänkoski samalla kokoonpanolla.

Ilonakin täytti jo maanantaina 28.5.2007 5kk, hampaat ovat kovasti vaihtumassa neidolla. Frida puolestaan täytti 25.5.2007 jo 8kk. Ensimmäisistä juoksuista ei tällä neidillä ole vielä tietoakaan. No, voisi pidätellä niitä vielä hyvin näytteputken ajan. ;)

Sain vihdoinkin teksiäkin tuonne Ilonan kertomukseen.

********************************************************************************************************************

15.5.2007

Päivittelin uusia kuvia koirien sivuille. Muuten meille ei sen ihmeempää kuuluu.

Ilona aloitti Jussin kanssa pentukoulutuksen. Hienosti oli mennyt, aluksi Ilona hieman haukkui toisia koiria, kun pelotti kovin. Lopputunti menikin sitten jo hienosti. Itse en tosin kaikkea nähnyt, kun olin Fridan kanssa toisessa ryhmässä. Fridan kanssa ollaan kovasti yritetty harjoitella maahanmenoa (saatiin se koirakoulusta oikein erityisläksyksi), mutta lähes tuloksetta (muutaman kerran on vain onnistunut). Ei ole oppinut samalla metodilla millä Fanny oppi. Frida tosin on niin kärsimätön aina välillä, mutta eiköhän se tästä. Pari kertaa koirakoulua tosin jäi valittettavasti väliin äitienpäivän ja viikonlopputöiden vuoksi, kohta sitten alkaakin jo kesätauko, eli täytyy vaan itse sitten opiskella ja treenailla. Frida ja Fanny kävivät myös näyttelykoulutuksissa, joista on ollut suuresti apua ja Jussi taisi innostua niin koiran esittämisessä, että saatamme nähdä jo Tuurissa Fannylla aivan uuden handlerin. ;) Tällä viikolla tosin emme enää valittavasti päässeet työvuorojen takia näyttelykoulutukseen.

Peppi lähti vappuna Toivakkaan ja tulee takaisin perjantaina. Saa nähdä taas miten sopeudutaan.

********************************************************************************************************************

26.4.2007

Ilona ja Peppi kävivät eilen rokotuksilla. Hieman pelotti, miten Ilona reagoi, kun huusi ekoilla rokotuksilla aika kovaa. Etukäteen nipistelimme hiukan niskasta meidän kipuherkkää drama queenia, kuten meitä oli edellisellä kerralla neuvottu. Nelosrokotteen saadessaan Ilona ei päästänyt ääntäkään, olimme yllättyneitä ja kehuimme kovasti. Tiedossa oli, että rabies kirvelee, Ilona huutikin sitten vielä kovemmin kuin viimeksi, ihan kuin olisi päätä leikattu. Meitä Jussin kanssa suorastaan nolotti hirveästi huutava koiramme. ;) Peppikin aloitti vinkumaan myötätunnosta, Pepin rokotus tosin sujui täysin ääneti, kiva oli vaan, kun sai nameja. Kuumeen mittaus ei tosin ollut Pepin mieleen. ;) Lääkärin mukaan Pepin etutassujen nivelet ovat sairauden myöstä kääntyneet vinoon, taipuneet. On tämä kyllä vaikeaa tämä Pepin sairastaminen, sääliksi käy toista. :( Pepin kyljessä oleva irtonainen patti vaikutti lääkärin mukaan täysin vaarattomalta, mietimme nyt haluammeko sitä leikkauttaa, Pepin sairauden takia kun siihenkin liittyy riskejä, kuten verenhyytytyminen ei ole normaalia yms.

Frida ja Fanny ovat jatkaneet koirakouluilua ja ovat olleet näyttelyharkoissakin. Frida oppi vihdoin upean kontaktin, neiti meni viime koulutuskerralla vihdoinkin niin hienosti seuraamis- pujottelun toisen koirien välistä, että saimme erityiskiitoksen kouluttajalta. Oli emäntä koirastaan ja itsestään ylpeä. Fanny taas loisti näyttelyharkoissa, Fanny tuli siellä leikkimielisessä kisassa toiseksi. :)

Lisätty Fridan, Fannyn, Lotan ja Ilonan sivuille uusia kuvia. Ilonalle tulossa oma tarina. Tuolta löytyy tytsyt leikkimässä. Videoita koirista olisi koneella vaikka kuinka paljon täytyy alkaa laitella niitä nettiikin, niin muutkin näkee.

***********************************************************************************************************************

14.4.2007

Frida aloitti huhtikuun alussa koirakoulun penturyhmän. Myös Fanny on käynyt tunneilla Jussin kanssa. Koirakoulussa Frida- neiti on sellainen hötkylä- pötkylä, että keskittyminen on tällä hetkellä aika heikkoa. Hyvin menee aina, kun Frida rauhoittuu. Maalaiskoiralle muut koirat ovat niin ihmeellisiä. Kouluttajan mukaan on siinä on ainakin se positiivista, ettei ole arka... ;) Fridan kanssa ollaan kovasti harjoiteltu kotonakin tehtäviä. Fanny on suoriutunut hienosti tehtävistään Jussin kanssa. Ilona tulee tunneille Fannyn tilalle muutaman viikon päästä, kunhan rokotukset ovat ok.

Lisätty Ilonan sivuille poseerauksia Amandasta ja Ilonasta. Talvisia ulkoilukuvia täytyisi laittaa vielä jokunen sivuille, vaikka nyt säiden puolesta onkin jo lähes kesä. Tosin loppuviikoksi on luvattu taas uutta takatalvea.

***********************************************************************************************************************

28.3.2007

Ilona kävi tänään rokotuksissa. Kaikki oli kunnossa, Ilona vaan huusi kuin syötävä, kun sitä rokotettiin (ja rokotuksen jälkeenkin). Ilona on aika herkkis, ja päästää kyllä ääniä pienemmistäkin asiasta. Lotta kävi samalla virallisessa sydänkuuntelussa, sydän oli kunnossa, ei sivuääniä. :)

Ilona on kasvanut kovasti ja hyvin menee muun lauman kanssa. Ilona ulkoilee jo hienosti, sisäsiisteydem oppiminen ei tosin ole sujunut yhtä mallikkaasti kuin Fridalla, mutta eiköhän se tuosta joskus... Lottakin lämpisi Ilonalle kahdessa viikossa ja nyt paapoo Ilonaa omana vauvelinaan. Nuolemassa koko ajan. Lotta kehitti itselleen sopivasti hieman valeraskauttakin Ilonan takia, tisut alkoivat suorastaan roikkua... Fannykin tulee jo hyvin Ilonan kanssa toimeen, välillä Fannyn tosin pitää näyttää, että kuka on cavaliereiden pomo...

Peppi kotiutui puolitoista viikkoa sitten, on välillä ollut vähän äksynä, jopa lempikamulleen Lotalle. Etenkin kun säät ovat nyt lämmenneet ja Pepin jalat siten taas ovat kovin kipeät. :(

Leni kävi meillä kylässä muutama viikko sitten. Tosi reipas ja nätti poika oli Lenistä kasvanut. Kuvia tulossa!! Nyt olen ollut kaksi viikkoa koulutuksessa, niin en ole juuri iltaisin enää jaksanut istahtaa koneen ääreen.

********************************************************************************************************************

28.2.2007

Perjantaina 23.2. meille kotiutui Ilona (Gillespie High Illusion). Ilona on ollut ihan reipas, ja sisäsiisteyskasvatus on kovassa käynnissä. Suurin osa tarpeista tulee hienosti ulos, jos vaan omistaja on aktiivinen ja kiikuttaa Ilonaa koko ajan ulos. Myös ruoka on maittanut hyvin.

Hyvin on Ilona sopeutunut laumaamme, vaikka olikin aluksi hieman ujo- piimä ja tarkkaili muita hieman sivusta. Ilona on muutenkin tosi rauhallinen verrattuna Fridaan tai Fannyyn erityisesti pentuaikana. Ilona on myös aika herkkä, ei selvästikään voi komentaa sitä yhtä reippaasti kuin Fannya tai Fridaa. Frida leikkii kovasti Ilonan kanssa, Fanny seurailee sivusta, ruokakupistaan Fanny tosin pitää hyvää huolta, jos Ilona uskaltautuu sitä lähestymään. Lotta ei yllätykseksi ole Ilonasta lainkaan kiinnostunut, kääntään vaan päänsä pois ja lähtee muualle, jos Ilona yrittää tehdä tuttavuutta. Lotan äidillisyys siis ilmeisesti rajoittuu vaan omiin pentuihin. Pelko kahden pennun kanssa selviäsmistä on osoittaunut turhaksi, pennuista on selvästi seuraa toisilleen. Täytyy laittaa Fridastakin pian uusia kuvia, neiti on kasvanut kovasti, painoa jo yli 6kg ja korkeus lähes jo Lotan ja Fannyn tasoa. Fridalla tuli sunnuntaina 5kk täyteen ja tänään Ilona täyttää 2kk.

Peppi vietti 5- vuotissynttäreitään 15.2.2007. Kiitos kovasti kaikille onnitelleille! Peppi on tällä hetkellä hoidossa muutaman viikon meidän äidillä, että Ilona saa kotiutua rauhassa, ja että Peppikin saa paljon ihan omaa aikaa.

Ilona löytänyt suosikkilelun   Ilona nukkuu

                                  Muu lauma, Fanny, Frida ja Lotta

Lisätty myös aurinkoiset ulkoilukuvat jäältä.

********************************************************************************************************************

5.2.2007

Peppi on menossa huomenna verinäytteen ottoon, jonka järjestää tolleriyhditys. Peppi osallistuu Hannes Lohen ja Helsingin yliopiston tutkimukseen koirien geeneistä ja siten perinnöllisistä sairauksista. Peppi oli hyvin haluttu tutkimukseen, koska sairastaa HC:ta sekä autoimmuunisairautta. Toivottavasti tutkimus edistyy ja saadaan lisää tietoa siitä miten nämä sairaudet mahdollisesti periytyvät.

Ja sitten yllätysuutisia. Meille on tulossa vielä yksi jäsen laumaamme, never say never.  ;) Sijoitukseen kaavailtu black and tan - narttu Gillespie- kennelistä muuttaakin meille viikolla 8. Jussi halusikin koiran meille, Ilonasta tuleekin virallisesti Jussin koira ( tietysti myös munkin koira ;)

Eiköhän ne viisi mene siinä missä neljäkin. En kuitenkaan voi lenkkeilyttää neljääkään koiraa kerralla, eli kun on tehtävä kaksi lenkkiä, niin kyllähän se viideskin koira siinä menee... :) Frida on tosin myös vielä pentu, mutta on ollut tosi helppo pentu, kauan jo sisäsiistinä ja muutenkin niin reipas, että uskalsimme tehdä tälläisen ratkaisu. Ja eihän tässä olla pennun kanssa kuitenkaan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. ;)

Lauantaina kävimme ihastelemassa pentusia Palokassa. Valinta oli äärimmäisen vaikea kahden b/t tyttelin välillä.

 

Poseeraus   Ilona 

Todella hyviä kuvia pennuista löytyy Gillespien kotisivuilta

Lisäsin myös sivuille jo ennen joulua otettuja ulkoilukuvia. Kauheaa, kuinka pimeetä ja harmaata silloin on ollutkaan, kun ei ole ollut edes lunta!

*********************************************************************************************************

27.1.2007

Fanny ja Peppi kävivät tänään joukkoterveystarkastuksessa Jyväskylässä. Fannylla oli kaikki kunnossa, polvet 0/0 eikä silmissä HC, PRA, - eikä RD- muutoksia. Toisesta silmästä löytyi MPP- piste. Pepillä sitä vastoin on edelleen kaihi, HC. Ei tosin ole onneksi pahentunut juuri kahdessa vuodessa eikä tule todennäköisesti vaikuttamaan näköön Pepin elinaikana. Eli sinänsä on helpottunut olo, Pepin tilanne ei ole pahentunut ja Fannylle voidaa alkaa alkaa etsimään sulhasta loppukesää varten. :) Pääsin nyt katsomaan koiranetistä, mitä nuo latinankieliset merkit ovat, eli siellä oli, että Pepillä on mykiön muiden osien kaihi, lievä, aste 1. Viime tarkastuskerralla diagnoosi sama, mutta aste oli 2 huomattava, eli ei ilmeisesti kuitenkaan kovin paha kaihi kyseessä, koska ei ole pahentunut.

**********************************************************************************************************

18.1.2007

Fanny ja Frida kävivät tänään rokotuksissa. Selvisimme kuin selvisimmekin eläinlääkäriasemalle kauheasta lumipyrystä huolimatta. Frida oli tosi reipas, ei yhtään vinkunut rokotettaessa. Fannylle tehtiin myös virallinen sydänkuuntelu. Terve on! :) Ensi viikon lauantaina menemme sitten tutkituttamaan Fannyn silmät ja polvet sekä Pepin silmät joukkotarkastukseen Jyväskylään. 

Fanny lopettelee juoksuaan, Pepillä ja Lotalla on parhaillaan menossa juoksut. Eli riehumista riittää. Peppi ja Lotta vehtaavat koko ajan keskenään ja Fannylla taas on koko ajan leikit menossa Fridan kanssa. Mietittiinkin tuossa, että tätä se Fanny odotti, kun Lotan pentujen synnyttyä kävi koko ajan pentulaatikossa katsomassa ja tökkimässä pentuja tassullaan, että leikitään. Nyt saa sitten leikkiä Fridan kanssa sydänmensä kyllyydestä. ;)

 

 

 

Vuoden 2006 uutiset