KASVATUKSESTA


Kasvatan ilman kasvattajanimeä pienimuotoisesti venäjänkääpiöhamsteri roborovskeja värissä normaali. Kasvatus on siis todella pienimuotoista ja toistaiseksi pennut lähtevät maailmalle ilman kasvattajanimeä.

Ensimmäinen roborovskipentue syntyi vuonna 2003 normaalinaaras Bric'A-Brac Zeewayanha*lle ja normaaliuros Tasmania*lle. Myös näiden täyssisarille yritettiin pentuja, mutta jompikumpi vanhemmista tappoi kaksi pientä pentua lähestulkoon heti niiden synnyttyä.
Lähtökohdat kasvatukselle olivat aluksi puhtaasti halu kokea pentujen syntyminen, kasvaminen ja se, millaisia vauvoja näistä näteistä hamstereista tulisi. Kaikki pennut menivät tosin lemmikkikoteihin, ja erinäisistä syistä pentuhommat jäivät sittemmin pariksi vuodeksi unholaan.
Vuonna 2005 elämäntilanne oli paljon parempi kasvatuspuuhiin, ja näin syntyi pitkän tauon jälkeen roborovskipentue josta myöhemmin yksi naaras menestyi kivasti näyttelyissä. Kipinä iski oikein lujaa, ja nyt pyrin omalta osaltani kasvattamaan Suomen roborovskikantaa unohtamatta suppean kannan haittoja- tavoitteena on siis saada jalostukseen mukaan mahdollisimman erisukuisia hamsuja, joka laajentaisi geenistöä edes hieman. Roborovskien saatavuus ja ulkomuodollinen tilanne on melkoisen huono vielä nytkin, ja erisukuisia eläimiä on lähestulkoon mahdoton löytää- toivo elää siis eläinkaupan eläimissä, ja kannan hieman laajennuttua voidaankin keskittyä sitten jalostamaan ulkomuotoa.

Husky-kuviota en toivo linjoihini, mutta hamstereiden suppean kannan vuoksi olen joutunut tähän mennessä yhteen erisukuiseen huskyyn turvautumaan. Koska huskeja ei ole linjoissa jatkuvalla syötöllä, uskon ettei se kauheasti vaikuta ainakaan normaali-väriin. Jos siis kaipaat huskyroboja, otathan yhteyttä muualle sillä meille niitä ei kovin synny :)

Luonteen ja terveyden merkitys kasvatuksessani on tärkeää, sillä roborovski on laumaeläin eikä niillä ole havaittu mitään tympeää sairautta kuten campbellien sokeritauti (joka ilmeisesti on onneksi vähenemään päin). Toivon siis robojen pysyvän terveinä ja sosiaalisina otuksina jättämällä jalostuksesta pois ihmistä/lajitoveria kohtaan agressiivisesti käyttäytyvät ja sairaat eläimet.

Meille syntyi myös muutama syyrispentue, mutta erinäisistä syistä johtuen syyriksiä meillä tulee olemaan tästedes vain lemmikkeinä, viimeinen pentue saatetaan alulle alkutalvesta 2006, eli loppuvuodesta.