Joukkomme kaikenkarvasten..

Valkoinen melassisankko heilui ja huojui "naapurimme" kädessä, kun hän kantoi tulevaa kotikissaamme kohti pihamaata. Päätimme laskea Geishan vapaaksi tallissa, mutta pikkuinen kissanpentumme oli kovasti säikähtänyt hurjaa kyytiä melassisankossa eikä perustanut hevosistamme ollenkaan! Geisha säikkyi kovasti hevosten ääniä tallissa, eikä tuntenut oloaan kotoisaksi. Mikä tämä kummallisen hajuinen, "meluisa" ja outo paikka oli? Uusi KOTI tietenkin, mutta eihän meidän arka Geishamme ymmärtänyt alkuunkaan, että tallista pitäisi tulla paikka hänelle ja hänen oli tarkoitus tulla moderniksi hiirenloukuksi talliimme. Niinpä puhuimme perheenpään eli Seppo-isämme yhdessä Tepan, Riston, Jorkin, Tanjan ja äidin voimin ympäri ja saimme tuoda Geishan sisäkissaksi.

Pikku hiljaa Geisha alkoi kotiutumaan, hän siis tuli meille kesällä 2005. Geisha oli jo ihastuttavan näköinen pentuna, mutta kukapa olisi arvannut, että meidän hiirenloukustamme tulisi lopulta iso, paksu ja itseensä rasvaa keräävä kissa? Tosiaankin, Geisha voittaa mennen tullen meidän nykyiset ja aiemmat kissamme: onhan Geishalla painoa kevyet vain 5 kilogrammaa! Mutta miksi vain? No, Geisha tosiaankin näyttää punkerolta, vaikkei loppupeleissä olekaan "isokissa".

Tietysti rakas Geishamme saavutti sukukypsyyden ja sai pentuja. Ensimmäinen pentue syntyi, siihen kuului kolme toistaan komeampaa, somempaa ja punaisempaa katin alkua. Mutta ikävä kyllä, nämä pennut olivat pahasti epämuodostuneita, joten ne oli pakko lopettaa. Geishan toinen pentue syntyi pian tämän jälkeen, mutta tällä kertaa syntyi vain kaksi pentua. Nekin olivat väriltään hurmaavan punaisia, mutta toinen oli epämuodostuneempi ja se piti lopettaa. Toinen pennuista pysyi hengissä viikon, ennen kuin sekin meni liian heikoksi (maito ei maistunut ym) ja pentu kuoli. Tässä vaiheessa varmasti useamman meistä mielessä kävi, että onko Geishaa siunattu vain epäonnistuvilla pentueilla..

Yllättäen Geisha teki pentuja vuonna 2007. Tällä kertaa syntyi kaksi somaa naaraspentua: Tiuhti & Viuhti. Tiuhtilla oli enemmän punaista väriä turkissaan ja päätimme pitää sen. Viuhti sai kodin serkkumme Marjon luota, asuu nykyään Joensuun seudulla. Viuhtin nimi muuttui myöskin uusien omistajiensa luona, ja Viuhti totteleekin nykyisin nimeä Missi.

Tiuhtista kasvoi nopeasti varsin uljas saalistaja, joka saattaa vieläkin vanhempanakin yrittää kantaa sisälle pyydystämiään hiiriä sekä muita pikkueliöitä. Vuonna 2009 oli Tiuhtin aika saada pentuja: Tiuhtilla oli todella "rankka" kiima-aika keväällä (mourusi muun muassa meidän traktorimme katolla kutsuen kosijoitaan) ja lopputuloksena syntyi kaksi urospuolista katti: Mosse & Viiru.

Viiru on siis jo kolmannenpolven kissa meillä. Viiru oli pennuista se pienempi ja tavallaan myös heikompi. Mosse sorsi sitä pikkupentuna mm. valloittamalla "vahvimman oikeudella" parhaimmat maitonisät, mutta kun tuli kuivaruokaantotuttelun vaihe, niin Viiru yllätti ja söi paljon paremmin mitä Mosse. Jotain kuitenkin tapahtui, sillä pian yksi vuotias katin alku ei suostu syömään mitään kissanruokaa! Sille eivät kelpaa hyytelöt, purkkiruuat, kuivamuonat.. mutta yllättäen Viiru pitää muun muassa riisistä, kaalista, lohesta, nakeista, juustosta, joqurtista....

Geisha, Tiuhti ja Viiru ovat siis Kotilan Tallin omaa hiirenloukkuosastoa!
Ps. Nyttemmin kaikki kissamme on steriloitu.. ei enää rupea kissakanta kasvamaan ainakaan räjähdysmäisesti!


Katskalahdessa Paavon Pulla-kollikotikissa katosi mystisesti jo kesällä 2008. Pulla ilmaantui vielä toviksi takaisin kotiin, mutta tähän mennessä emme ole nähneet kissaan pian yli vuoteen. Kun Paavon pihapiiri jäi ilman hiirten pyydystäjää, tuli Tiuhtin pentu apuun: päätimme yhdessä ottaa meille toisen pennuista. Valitsimme itsellemme Mossen, koska minun muu perheeni halusi pitää pienen Viirun, jonka Ritva-äiti oli pelastanut Tiuhtin synnyttäessä.

Emme kuitenkaan halunneet, että Mosse tuntisi oloansa yksinäiseksi, joten päätimme ottaa sillä kaverin. Kuin tilauksesta, oli ystäväni Kristan luokse syntynyt heidän emokissalleen useampi pentu! Me kävimme sitten yksi ilta kesällä 2009 valitsemassa itsellemme yhden urospennuista ja kyseessä oli tietenkin Mese.

Ensi alkuun, kun kävimme yhtäaikaa hakemassa kissanpojat Katskalahteen, tuntui siltä, etteivät Mosse ja Mese päässeet oikein samalle taajuudelle. Mosse tavallaan "jyräsi" ison mahansa kanssa pikku Mesen yli. Mese on siis noin pari viikkoa myöhemmin syntynyt, kuin Mosse. Kuitenkin, kun kissapojat kasvoivat ja alkoivat tutustua uuten kotiin, niin pian ne olivat jo parhaimpia kaveruksia! Nyt kissanpojat viihtyvät hyvin yhdessä, ja pitävät omana paikkanaan toista tallirakennusta. Siellä niillä on oma (hyvin maskuliininen) oranssi laatikko tarpeita varten ja vihreät ruokakipot. Kissanpojat steriloitiin 2.2.2010. Tästä parivaljakosta Mese on se villimpi tapaus ja Mosse sellainen mukavuudenhaluinen, ja sen näkee kyllä vatsanseudustakin!


Tara on Kotilassa yhdessä Vinskin kanssa vahtikoiran virkaa pitävät sekarotuinen steriloitu narttu. Tara saapui meille 2001 vuonna heti vieroitusikäisenä Valtimolta. Olimme silloin isosiskoni Sinin kanssa yhdessä leirillä Hämeessä, ja kotiinpalattuamme meitä vastaanottamassa oli pikkuinen mustavalkoinen Tara-koira. Tara on neljän eri rodun risteytys, ja pentue, johon hän kuuluu, on tarkoituksella tehty. Kasvattajat halusivat metsästyspainotteisen pentueen ja Tarasta löytyykin muun muassa karjalankarhukoiraa, lapinporokoiraa ja labradorinnoutajaa.

Silloin, kun Tara muutti meille, asuimme vielä omakotitalossa Littilässä. Muutimme kuitenkin Taran ollessa noin parivuotias keskemmälle Tohmajärveä. Tänä aikana, kun asuimme "kylällä", sai Tara yhtenä talvena pahan kohtutulehduksen. Joensuussa toimiva eläinlääkäri Aho teki hätäleikkauksen Taralle ja ystävällinen, lapsirakas koiramme pelastui.

Muutettuamme Kotilaan Tara sai ensi kosketuksen hevosiin, mutta hevoskoiraksi siitä ei ole. Tara on kauhean puolustushaluinen, eikä ymmärrä, etteivät hevoset tee omistajilleen pahaa. Se haukkua räksyttää, ja välillä on ihan hiljaakin, jos tarpeeksi jaksaa komentaa, mutta mikään sydänystävä se ei ole hevosten kanssa. Tara on kuitenkin osoittautunut mainioksi kotivahdiksi, eikä päästä taloon sisälle ketään tuntematonta vierasta. Muuten koira on omalle perheelleen ja tutuille ihmisille hyvin ystävällinen ja seurallinen. Tarasta saa aina hyvän rapsutuksen kohteen, jos vaan jaksaa rapsutella. Tara on siis vuonna 2010 9 vuotta vanha koira.

Kun olimme muuttaneet Kotilaan kehkeytyi pikku hiljaa ajatus toisesta koirasta, mistä olisi Taralle seuraa ja piristystä. Niinpä läksimme eräspäivä vuonna 2007 "vaivihkaa" katsomaan Niittylahteen sekarotuistapentuetta. Pentueen isä oli kultainennoutajauros ja emä oli suomenpystykorvanarttu nimeltä Roosa. Kuusi pientä, karvaista ja tosi suloista koiranpentua oli meitä vastassa eteisessä. Osa pennuista oli varattu, joten saimme oikeastaan valita pentumme ns. rippeistä. Valitsimme yhden uroksista, Vinskin. Kun Vinski tuli vieroitusikään, suunnittelimme hakureissun niin, että otimme koko perheen mukaan. En muista mitä me olimme mukamas menossa katsomaan, mutta kurvasimmekin Niittylahteen pentueen luo. Siellä se Vinski törötti piha-aitauksessa jäljellä olleiden pentujen kanssa. Niinpä "kaappasimme" Vinskin mukaamme. Vinski matkusti ensimmäistä kertaa silloin autossa ja rakasti sitä: hän vaan alkoi torkkumaan!

Vinski on oikein sporttinen ja elämäniloinen kaveri. Hän tykkää juoksennella pihalla irti ja välillä käy tutustumassa hevosiin. Vinski tulee hevosten kanssa paljon paremmin juttuun, onhan se niitä pennusta asti nähnyt ja mm. joskus ollut sylissä istumassa, kun Tanja oli hevosen selässä. Kuitenkin Saba-ponimme ei voi sietää Vinskiä ollenkaan, vaan poni antaa kyllä koiralle kyytiä, jos vaan lähelle sattuu tulemaan. Vinskin puolesta välit Sabaan ovat okei, eikä nuori uroskoira voi ymmärtää, että mikä hänessä mättää?!

Argos van Debbershove eli tutuille Arttu on Belgiasta tuotu noin 10-vuotias harmaa saksanpaimenkoirauros. Arttu toimii vartijana Katskalahdessa. Arttu on muun muassa suojelukoulutettu, joten kiinni-käsky epätoivotunvieraan kannalta toimii koiran kanssa hyvin. Arttu on vanhasta iästään huolimatta hyvin energinen ja elämäniloa omaava koira. Arttu rakastaa lantalassa kieriskelyä sekä kepin hakemista. Koira voisi jatkaa sitä vaikka aamusta iltaan!


Nysä edustaa Katskalahdessa länsisuomalaista nautakarjaa. Nysä tuli Katskalahteen syksyllä 2009 yhdessä Rysä-lehmävasikan kanssa. Nysästä on kasvamassa Paavon mukaan kartanon mahtava siitossonni... ihmettelen vaan, että missä se kartano on? Nysälle on valkattu jo varsinainen elämänkumppani myös suomenkarjanjoukosta ja tämä uusi lehmä muuttaneekin tilalle kesän 2010 aikana.


Joulukuun 18 päivä Kotilaan saapui kaksi suomenlammasta: Oiva & Ansa. Molemmat lampaat tulivat tilallemme Kiteen seudulta, Paavo toi ne etukäteisjoululahjaksi Sepolle ja Ritvalle. Seppo ei vaan vissiin ole vieläkään tähän päivään mennessä sisäistänyt tätä asiaa, etteivät siis lampaat olekaan Tanjan, kuten hän luuli.. ja kovasti luulee edelleenkin!

Ansa on melko musta uuhi eli naaraspuolinen lammas. Ansa oli meille tullessaan tiineenä valkoisesta pässistä, Ansa karitsoikin lopulta perjantaina 19.2.2010. Karitsat olivat syntyneet aamuyöstä, ja ovat todella terhakoita! Karitsoita syntyi yhteensä kolme: Tappi-pässi sekä kaksi uuhta. Oiva taasen on noin vuodenikäinen ruskea pässi. Oiva on hyvin ystävällinen ja seurallinen. Aluksi lammaspariskunta asusti samassa karsinassa, mutta kun Ansan "laskettuaika" alkoi lähenemään,niin uuhelle tehtiin oma karitsoimiskarsina, jossa se saa rauhassa tehdä vuonat. Tämän jälkeen on tarkoitus karitsoiden ts.vuonien kasvettua siirtää pässi Ansan nykyiseen karsinaan ja Ansa vuonineen pässin karsinaan.