Kasvatustoiminta
Kht Beatyssäkin siis on kasvatustoimintaa. Varsoja ei siitä huolimatta synny aivan hirmuisesti, mutta kasvatteja kuitenkin tulee ajan saatossa aina vain lisää. Välttämättä en kaikki hevosia ole itse alusta asti tehnyt, mutta esim. jos olen puolivalmiin hevosen ostanut, oletan että voin laittaa sen kasvatteihimme, mutta toki jos sille löytyy emä, voin toki ottaa emän asuintallin kasvattinimen. Pyrin kasvattamaan pääasiassa hyvin hyppääjiä, mutta osa tallin hevosista on kuitenkin koulupainotteinen, tai vaikka lännenpainotteinen. Kaikille hevosille pyrin keräämään suvun.
Ikääntyminen
Meillä hevoset eivät ainakaan vielä ikäänny mitenkään erikoisesti, tai tarkasti. Jos talliin tulee valmiiksi tekemäni hevonen, se on aluksi n. kaksi vuotias, ja ikääntyy siitä sitten kolme, neljä vuotiaaksi siten, että jossain vaiheessa päätän sen iän vain kasvaneen. Neljä vuotiaasta se ikääntyy vielä vähän aikaa summissa, ja sitten alkaa ikääntyä vuoden vuodessa kun päätän niin. Mikäli ostan kuitenkin vaikka yhdeksänvuotiaan hevosen, se ikääntyy jo vuoden vuodessa. Jos talliin kuitenkin syntyy varsa, se ikääntyy sitten ihan nollasta siihen neljään ikävuoteen pikkuhiljaa, ja koulutusta aloitetaan kaksi ja puolivuotiaana. (Ratsastamista vasta kolmen ikävuoden jälkeen).
Kasvatusnimi
Meillä Kht Beatyssä tulee hevosen nimen eteen KHTB's kun hevosen nimi on englanninkielinen. Jos taas nimi on suomenkielinen (esim. suokeilla ja shetlanninponeilla) nimen eteen tulee Beatyn. Islanninhevosille on oma kasvattinimiliite, nimittäin nimen loppuun frá Kebea. Nämä ovat otettu käyttöön vasta vuonna 2007, joten kasvatteja on hieman enemmänkin kuin vain kasvattinimen omistavat hevoset.
Kasvattimme
Tässä alla on listattu kasvattimme, siinä järjestyksessä, kun ne ollaan tehty. Valitettavasti olen voinut listata vain omat kasvattini, eli kun Kht Beaty oli joskus kaverini ja minun omistuksessa, en voi listata hänen tekemiään kasvatteja. Lisäksi aivan alussa hevosilla ei käytetty kasvattajanimiä. Mikäli sinulla on tietoja kasvateistamme, ole hyvä ja ilmoittele vieraskirjassa! Noudatamme kaavaa : Nimi, rotu, nykyinen omistaja
Vuonna 2OO8
~
~
Vuonna 2OO7
~ KHTB's Golden Sunset, welsh B, Ichi
~ KHTB's Cristall Flower, new forest, Marsi
~ KHTB's Cobalt, new forest, Marsi
Ennen vuotta 2OO7
~ Snow Man, shetlanninponi, ???
~ Pommac frá Kebea, islanninhevonen, ???
~ Zaphir, arabialainen täysiverinen, ???
~ Chili, shetlanninponi, ???
~ Rosella, new forest, ???
~ Upper's Champion, paint, ???
~ Beaty Flax, englantilainen täysiverinen, Minnu
Copyright
Tallini kotisivuilta kuvien, tekstien tai muun materiaalin kopioiminen esimerkiksi vaikka omille kotisivuilleen on lain nojalla ehdottomasti kielletty. Mikäli löydän kirjoittamiani tekstejä, ottamiani kuvia tai muuta omaa materiaaliani - vaikka tuon esimerkin mukaan - sivuiltasi, en vastaa seurauksista. On mahdollista että saat sakot, tai että palveluntarjoajasi sulkee tunnuksesi tai muuta vastaavaa. Jos et tajunnut, kysy lisää vieraskirjassa.
Tallini kotisivuilta kuvien, tekstien tai muun materiaalin kopioiminen esimerkiksi vaikka omille kotisivuilleen on lain nojalla ehdottomasti kielletty. Mikäli löydän kirjoittamiani tekstejä, ottamiani kuvia tai muuta omaa materiaaliani - vaikka tuon esimerkin mukaan - sivuiltasi, en vastaa seurauksista. On mahdollista että saat sakot, tai että palveluntarjoajasi sulkee tunnuksesi tai muuta vastaavaa. Jos et tajunnut, kysy lisää vieraskirjassa.
Kuvat © Jeti, Kht Beaty
Tekstit © Jeti, Kht Beaty
Leiska © Ameera Copy
Leiskan muokkaus © Jeti, Kht Beaty
Vieraskirjasta kiitos Freebokille!
|