Etusivu Hevoset Toiminta Muuta Linkit Yhteydet

Kasvatustoiminta

Kasvatustoiminnallemme olen tehnyt ihan erillisen sivun, sillä täällä se on vain tiellä. Emme kasvata pääasiassa mitään tiettyjä rotuja, mutta olemme nyt siirtymässä hackneyhevosten ja -ponien kasvattamiseen, sillä pidän niiden rakenteesta ja luonnetyypistä. Pääset tutkimaan kasvatustoimintaamme täällä.

Tunnit

Minkäänlaista tuntitoimintaa ei ole enää tulossa Kht Beatyssä.

Kisat

Kisoja järjestetään niin irl kuin url. Näyttelyitä pääasiassa virallisia netin kautta, mutta estekisat ja koulukisat yleensä ihan irl, mikäli niitä järjestetään. (: Listaan alle 2OO8 alkaen kaikki pidetyt kisat. Enää tuskin tullaan kisoja pitämään ainakaan irl, tuskin urlkaan.


~ Viralliset näyttelyt ~ 07.02.2008. ~ kutsu
~ Kisat ~ 00.00.2008. ~ kutsu

Leirit

Minkäänlaista leiritoimitaa ei ole enää tulossa. Pidimme kerran yhden yön kestävän leirin vuonna 2005.

Copyright

Tallini kotisivuilta kuvien, tekstien tai muun materiaalin kopioiminen esimerkiksi vaikka omille kotisivuilleen on lain nojalla ehdottomasti kielletty. Mikäli löydän kirjoittamiani tekstejä, ottamiani kuvia tai muuta omaa materiaaliani - vaikka tuon esimerkin mukaan - sivuiltasi, en vastaa seurauksista. On mahdollista että saat sakot, tai että palveluntarjoajasi sulkee tunnuksesi tai muuta vastaavaa. Jos et tajunnut, kysy lisää vieraskirjassa.

Kuvat © Jeti, Kht Beaty
Tekstit © Jeti, Kht Beaty
Leiska © Ameera Copy
Leiskan muokkaus © Jeti, Kht Beaty
Vieraskirjasta kiitos Freebokille!