|
Suomenajokoira

Hantta
"this is my life" KoiraNet
Ostin Hantan vuonna 2005 Lieksasta Gröhnin Ahdilta. Hänellä oli astutettuna periyttäjänarttu Minka Passipolun Vilulla. Hantta on livakkaliikeinen narttu metsässä, jolle on kehittynyt kohtalainen ääni. Kokeisiin menemme sitten, kun tahti vähän rauhoituu.
Ensimmäisen oman suomenajokoiran ostin Pieksämäeltä Pirnosenmäen kennelistä vuonna 1981. Pirnosenmäen Pella myytiin sittemmin Norjaan. Pellan Suomeen synnyttämästä pentueesta Amanda jäi ajokoiran virkaa hoitamaan.
Pohjois-Savon Ajokoirayhdistyksessä toimin sihteerinä ja hallituksen jäsenenä. Olen mukana myös näyttely- ja koetoimikunnassa. Ajokoirayhdistykseen pääset tutustumaan. Pohjois-Savon Ajokoirayhdistys ry
Suomenajokoira on rotuna maamme suurin. Sen levinneisyys on hyvin laaja, käsittäen Suomen lisäksi Ruotsin ja Norjan. Rotumääritelmän mukaan suomenajokoiran tulee olla luonteeltaan rauhallinen ja tarmokas, se ei saa olla missään tilanteessa arka tai agressiivinen. Suomenajokoiraa käytetään pääasiassa jäniksen ja ketun metsästykseen.
|

Hantta syntyi 7.4.2005 Lieksassa. Sen on kasvattanut Ahti Gröhn.
i: kva Passipolun Vilu e: kva Minka
DNA-ataksia, terve Lonkat A/ A, indeksi 122 % Näyttelystä EH |

Jyväskylän näyttelyssä 2007, Hantan esittäjänä Paula. |
Näyttelyt: Jyväskylä 17.-18.11.2007 KV, Jari Fors Kevyesti liikkuva, mittasuhteiltaan oikea. Oikealinjainen, mutta hieman kevyt kuonoinen pää. Hyvät korvat, kaula ja selkä. Luisu lantio. Hyvät raajat ja käpälät. Erinomainen karva. Hyvä väritys. Luonne 1. AVO EH |