|
VIKSU ON MUUTTANUT. SAMA OMISTAJA, UUDET SIVUT; http://koti.terrieri.net/dragonstate/viksu.html
ikääntyminen: 06.09.06=6v, etp. 2 irl-kk = 1 url-v. Luonne.
Yleisesti Vitren Viksu, jota tutummin kutsutaan Viksuksi, on poni, jolta löytyy pilkettä silmäkulmasta vielä näin vanhempanakin. Se saattaa heittäytyä välillä todella varsamaiseksi, mutta osaa tarvittaessa käyttäytyä asiallisesti ja näyttää esimerkkiä kokemattomille tovereilleen. Täytyy myöntää, että tamma tosiaan on fiksu. Hoitaessa Tamma nauttii kovasti harjaamisesta ja rapsuttelusta. Silti se ei aina malta olla vähän jekkuilematta. Se saattaa kaataa harjapakin, yrittää livahtaa käytävälle tai muuta vastaavaa. Viksu linttaili ennen myös seinää vasten, mutta ikävä tapa saatiin kaikkien onneksi karsittua pois. Ponin kaviot on helppo putsata, sillä se pitelee niitä kärsivällisesti ylhäällä ja nostaa jo seuraavaa kaviota, kun edellisen laskee maahan. Satulaa laittaessa Viksu voi vähän pyörähdellä, mutta kun satulan saa selkään, tamma rauhoittuu. Kuolaimet saa helposti pujotettua itsestään avautuvaan suuhun. Taluttaessa Viksu on reipas ja katselee kiinnostuneena ympärilleen. Sen huomiota voikin joutua vähän vaatimaan kääntämällä sen päätä puoleensa. Joka tapauksessa Viksu on kaikkinensa varsin mukava talutettava, sillä se kävelee useimmiten hyvin vierellä sekä väistää ja peruuttaa mukisematta. Tamma osaa myös kumartaa. Ratsastassa Viksu on nähnyt ja kuullut elämänsä aikana kaiken moista, eikä se hätkähtele kovin herkästi. Ei silti pidä unohtaa, että ponin aika voi käydä pitkäksi tai sitä ei muuten vain huvita, jolloin se saattaa tehdä kärpäsestä härkäsen. Liikahtava puska on varmasti peto ja postilaatikollakin on hampaat. Juu, kyllä. Yleensä tämmöinen käytös on vain merkki pitkästymisestä tai poni haluaa vain kokeilla ratsastajaansa. Tosin sateinen ja tuulinen ilma saa ponin hiipimään varpaillaan, mutta silloinkin on parasta vain olla päättäväinen. Viksulla on kadehdittavan pehmeä ravi ja lennokas laukka. Viksu yrittää aina parhaansa, jos siltä osaa vaatia. Se kulkee mieluiten oikein päin eikä sitä ole kovin helppo saada peruuttamaan. Se kuitenkin reagoi kaikkiin apuihin hyvin. Viksu on tarkka ja hyvä hyppääjä, joka kääntyy vaikka viisisenttisen päällä. Erityisesti ponin mieleen ovat okserit ja trippelit, joilla se saa kunnolla venyä. Maastossa saattaa porukan mukana myös Viksu vallan riehaantua, mutta yksin ollessaan se vastaa apuihin hyvin. Ajaessa Viksua alettiin opettaa ajolle Verivaahterassa. Nykyään poni onkin jo kokenut konkari myös kärryjen edessä. Se kuuntelee kiltisti ohjastajaa ja jopa peruuttaa ihmeen hyvin. Käännöksissä ohjastajan on kuitenkin hyvä olla tarkkana, sillä toisinaan Viksu yrittää kääntyä turhan jyrkästi. Kärryjen lisäksi Viksu on totutettu vetämään muutakin, kuten esimerkiksi rämiseviä peltipurkkeja, eikä se enää viitsi korviaan juuri lotkautella, oli perässä mitä vain. Niinpä esimerkiksi pulkan veto talvella onnistuu mainiosti. Kisoissa Viksu on aina hieman täpinässä ja huutelee tuon tuosta. Lämmittelyssä tamma saattaa olla todellinen vieteri. Ratsastajalta vaatiikin kärsivällisyyttä ja työtä saada tamma kuuntelemaan. Joskus se laittaa radallakin lekkeriksi pienellä pukkisarjalla tai jollain muulla mukavalla. Tarkat hyppyjen ja käännöksien vaatiminen saa Viksun parhaiten rauhoittumaan. Koulukisoissa taas voi joutua tekemään kovasti töitä, ennen kuin Viksun saa kulkemaan edes joten kuten. Muuta Viksu rakastaa laitumella kisailua ja muiden hevosten härnäämistä sopivassa määrin. Joskus se kyllä saa kovastikkin kurinpalautusta. Vaikka neiti on jo vanhenemassa, sillä riittää varsamaista kujetta ilmeisesti loputtomiin. Lastaus ja kuljetus sujuu erinomaisen hyvin eikä mitään ongelmia ole. Eläinlääkärin ja kengittäjän vierailut Viksu osaa ottaa rauhallisesti.
Sukutaulu.
Jälkeläiset.
28.08.2006, t. Philpan Pomppuviima, i. Caribbea's Spiritan, om. Mil / Erehtynyt Kilpailukalenteri.
Viksu on siirtynyt kisaeläkkeelle. Vanhat kisakalenterit. Tähän merkitty kaikki sijoitukset kaikista lajeista. (Näyttelyt vanhoissa kalentereissa.) ERJ Sijoituksia 15, joista voittoja 2. Ranking 4p. KRJ Sijoituksia 5, joista voittoja 1. KERJ Sijoituksia 5, joista voittoja 1. Ranking 1p. VVJ Sijoituksia 1, joista voittoja 0. WRJ Sijoituksia 5, joista voittoja 1.
|