|
Tallirakennukset Erehtyneen päätallin rakennus on melko vanha, sillä talli perustettiin vanhan tilan maille, ja tallirakennus säilytettiin päärakennuksen ohella. Rakennus on valkoiseksi kalkittua tiiltä, katto on vaaleansininen. Ikkunoihin asennettiin kalterit, ikkuna- ja ovenpielet maalattiin vaaleansinisiksi. Tallin kuntoa muutoinkin kunnostettiin, mutta vanhanaikaisuutta on yhä havaittavissa siellä täällä. Sisältä talli on ruskeansävyinen. Päätallin on hyvin ilmastoitu, valoisa ja sopivan lämmin. Talli on jaettu kahteen osaan, toinen puoli on varattu tammoille ja toinen oreille. Karsinoita kummallakin puolella on 12, lisäksi tammapuolella myös varsomiskarsina. Noin joka toisessa karsinassa on ikkuna. Liukuovien ja väliseinien yläosa on kalteroitu, mutta on mahdollista, että myös yläosa muutetaan puuksi. Jokaisesta karsinasta löytyy rehukaukalo ja toimiva vesiautomaatti. Keskeltä rakennusta löytyy rehuvarasto, hoitajien huone, satulahuone ja toimisto sekä besuboksit. Ne yhdessä jakavat rakennuksen. Rehuvarastosta löytyy nimen mukaisesti rehut. Hoitajien huone on hoitajille ja muillekkin tallilla kävijöille suunnattu huone, josta löytyy sohvia ja pöytiä. Pienessä nurkkauksessa on mahdollista keittää vaikka kahvia. Jos vessahätä iskee, on kuitenkin lähdettävä asuinrakennukseen. Satulahuoneesta löytyy kaikki hevosten tavarat. Satulat ovat seinillä satulatelineissä ja niiden alapuolelta roikkuvat suitset. Myös lääkekaappi on satulahuoneessa. Tallin henkilökunnan aluetta on toimisto, jonka pöytä on usein hyvin sotkuinen ja täynnä jos jonkinmoista tavaraa aina papereista, kahvikupeista ja kynistä rikkinäisiin jalustinhihnoihin. Tallirakennuksista toinen on yksityisten talli, joka on vastikään rakennettu. Väriltään se on samanlainen kuin päätallikin niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Myös kalterointi on samanlainen kuin toisessakin tallissa. Yksityistallissa on kahdeksan karsinaa, joista jokaisessa on rehukaukalo, toimiva vesiautomaatti ja kalteroitu ikkuna. Tallissa on myös pesukarsina. Tallin toisesta päästä löytyy rehuvarasto, varustehuone ja oleskeluhuone, jonka yhteydessä on myös WC. Olekeluhuoneesta vievät portaat ylös vintille, jossa säilytetään heinäpaaleja. Yksityisten talli on valoisa ja hyvin ilmastoitu, mutta riittävän lämmin. Yksityistallin pohjapiirrustus
Ympäristö Erehtynyt sijaitsee Suomessa, kuten nimestä saattaa päätellä. Kulkuyhteydet ovat melko hyvät, sillä tallille vievän tien päästä löytyy bussipysäkki, jonka ohi bussit kulkevat säännöllisesti. Maastoista löytyy valinnanvaraa. On havumetsiä, sekametsiä ja yksi pieni korpimetsäkin, jonne mennessä on kuitenkin hyvä olla kokeneempi matkaaja. Muutama tallin ihan oma niitty antavat mahdollisuudet huimalle laukkaamiselle tai vaikka koulun väännölle luonnon läheisyydessä. Läheltä löytyy myös laukka- ja ravirata. Erehtyneellä on myös kaksi maastoesterataa, joiden esteiden korkeudet ovat säädeltävissä. Toinen on kuitenkin pääsääntöisesti vaikeampi, kokeneempien hevosten rata. Toista rataa voi mennä pienimmilläkin poneilla. Kaikki esteet kummallakin reitillä ovat myös kierrettävissä. Lähellä sijaitseva järvi antaa mahdollisuudet uittoon sään salliessa. Erehtyneellä on oma ranta, jossa saa uittaa hevosia ja uida tietenkin myös itse. Erehtyneen pihapiiriin kuuluu tallien lisäksi lantala, kaksi pyöröaitausta, kaksi kenttää, maneesi, laitumet ja tarhat sekä päärakennus. Minun tuskin kannattaa alkaa selvittämään tätä aluetta teille, kun paremmin sen näette pohjapiirrustuksesta. Kentistä hieman pienempää yläkenttää käytetään yleensä estekenttänä, jonne esteet saavat jäädä seisomaan joksikin aikaa. Kentistä suuremmallakin hypätään toisinaan esteitä, mutta ne on kerättävä pois heti harjoituksen jälkeen. Maneesissa on varasto, josta löytyy esteet, kartiot yms. Maneesissa voi ratsastaa vapaasti, mutta myös täältä on esteet kerättävä pois harjoituksen jälkeen. Pyöröaitauksia käytetään lähinnä hevosten kouluttamiseen tai liikuttamiseen, ja silloin, kun halutaan enemmän kommunikoida hevosen kanssa. Pyöröaitaukseen hevosen vienti ilman lupaa on kuitenkin ehdottomasti kielletty. Maneesi on väriltään valkoinen, kenttien ja pyöröaitauksien aidat ovat valkoiset. Isoilla laitumilla on kumpaisellakin pihatto, ja tallin vieressä on myös pihattotarha. Hevoset, jotka asuvat pihatossa, ovat talven pääasiassa pihattotarhassa, jonka pihatto on kaikista parhain. Laitumien ja tarhojen aidat ovat valkoiset. Päärakennus eli asuinrakennus sijaitsee tallipihan perällä, yläkentän takana. Rakennus on kaksikerroksinen, tallin tapaan valkoiseksi kalkittu ja sinikattoinen. Alakerrasta löytyy olohuone, keittiö ja kerhohuone, joka on tallilaisten vapaassa käytössä hoitajien huoneen tapaan. Myös vessa ja suihkutilat ovat alhaalla, eikä kahta pientä makuuhuonettakaan sovi unohtaa. Yläkerrassa on kahdeksan makuuhuonetta, pieni huone koirille ja pieni oleskeluhuone sekä useampi pesutila, mutta nämä tilat ovat pääasiassa 'henkilökunnan' käytössä. (Pohjapiirrustuksessa ei näy yksityistallia, mutta se sijaitsee isolaidun kakkosen yläpuolella, kentän edessä viistossa vasemmalle alaspäin, siinä tyhjällä alueella.) ![]() Ulkoasun on tehnyt Beaucoup. (@, www) Ulkoasun kuvat on ottanut Heini (@, ylempi) ja Carin (@, alempi). |