Pennut syntyvät ja elävät kotona perheen keskuudessa.
Pentueita syntyy n. 1-3 vuodessa. Pennut luovutetaan REKISTERÖITYNÄ, TUNNISTUSMERKITTYNÄ JA DNA-TUNNISTETTUNA
Pyrimme jalostamaan terveitä, hyväluonteisia, rotumääritelmän mukaisia
ja yhteiskuntakelpoisia Koiria, lemmikeiksi ja harrastustoimintaan
(ensisijaisesti omaan harrastustoimintaan).
Harrastustoimintaamme kuuluu koiranäyttelyt.
Koiranäyttelyissä käymme todellakin harrastusmielessä.
Eikä jalostuksessa tuijoteta titteleihin, vaan terveyteen, luonteeseen,
rotumääritelmään ja koirien sukuun, jotta pystyisimme jatkamaan
harrastustamme terveillä, hyväluonteisilla ja rotumääritelmän mukaisilla koirilla.
Huuhtikuussa 2008 sijoituksessa oleva newfoundlandinkoira palautui meille turkiltaan huonokuntoisena ja alipainoisena.
Koska tilat on rajalliset jouduimme tekemään ratkaisun, että myymme whippettimme. Whippet muutti uuteen kotiin, jossa pääsee harrastamaan ja kilpailemaan juoksuradoilla.
|