Kuulumisia 2008

  • 12.9.08=> Peppi tuli taas taloon! Pepin omistajat suunnistivat etelän lämpöön ja hoitotäti suunnisti hakemaan Pepin taas ilostuttamaan ja vilkastuttamaan arkeamme viikon ajaksi. Kovasti oli neiti kasvanut, mutta muuten oli samanlainen ilopilleri jonka häntä elää ihan omaa elämäänsä ja heiluu taukomatta. Peppi on taas sopeutunut meidän arkeen ilman mitään ongelmia ja Sistasta on tullut Pepille jonkinmoinen "idoli" ;) Mitä tahansa Sista tekee, tekee Peppi sen hetken päästä perässä. On se vaan niin ihana!

  • 4-5.9.08 Pitkästä aikaa Turussa Susannan luona vierailulla! :) Näin ensimmäistä kertaa ihanan pikkuisen Neve-tyttösen :) Demikin oli niin paljon aikuistunut pentujen jälkeen. Kuvailimme paljon koiria ja vietimme aikaa ulkona. Kävimme myös Halikossa moikkaamassa Effin puoli veljeä Onnia. Onni poika oli aivan valloittava ja mahtava persoona. Komeaa ulkonäköäkin Onnilta löytyi. Kiitos vielä Soilelle kun saatiin tulla vierailulle ja Onnia moikkaamaan!

  • 10-18.7.08 Torstaina ajelin kohti Karkkilaa ja mukanani toin ihanan pienen Peppi-pennun meille viikoksi hoitoon. Peppi on Effin lapsi ja oli erittäin ihanaa saada neiti meille hoitoon. Jo heti ensimmäisistä minuuteista alkaen ABC:n pihassa Peppi hurmasi minut luonteellaan. Toinen oli niin avoin ja iloinen ja heti tuli nuolemaan naamaa! Viikko Pepin kanssa meni äärettömän nopeasti, viikonlopun vietimme leireillen ja Peppi nautti olostaan kun sai Yoda-siskon kanssa painia lähes taukoamatta :D Nopeasti Peppi sopeutui meidän arkeen ja viimeisinä päivinä tuntui, että Peppi olisi joukossamme ollut jo kauemminkin! Ehkä se kolmannen koiran tulo, joskus tulevaisuudessa, ei olekkaan aivan poissuljettu asia ;) Mielettömän paljon kiitoksia Pepin omistajalle Sillelle perheineen kun annoitte meille mahdollisuuden tutustua tähän upealuonteiseen koiraan! Ihana nähdä,että Effin luonnetta on tullut myös jälkikasvulle!



    Äiti ja tytär --- Leikkitäti Sista ja Peppi

  • 11-13.7.08 Perjantaina auton nokka suuntasi kohti Kaarinaa, määränpäänä tämän vuotinen kääpiöpinserileiri. Matkassa oli mukana Effi, Sista ja hoitolapsi "Effin vaava" Peppi. Leirillä oli mukavia ihmisiä ja paljon kivaa aktiviteettia. Oli mukavaa nähdä Effin sisko Sani pitkästä aikaa. :) Yksi viikonlopun kohokohdista oli kun sain tavata ensimmäisen kerran luovutuksen jälkeen Effin lapset Yodan (MM's Minas Ithil) ja Serin (MM's My Precious). Yoda oli leireilemässä mukana ja Seriä kävimme moikkaamassa, kun he Kaarinassa asuvat aivan leiripaikan vieressä. Oli aivan ihanaa huomata miten sosiaalisia pikkuneitejä molemmat olivat! :)
    Vas.Äiti ja tyttäret: Seri, Effi, Peppi ja Yoda Oik Lapset leikkivät

    Kiitos Minnalle kun tulit Yodan kanssa leirille ja Marille kiitos kun saimme pikaisesti vierailla luonanne! Ensi kerralla tulemme ehkä hieman paremmalla ajalla! ;)

  • 30.6.08 Tänään Effimme, se ensimmäinen koiramme jota kukaan ei ikinä voi korvata, täytti 2-vuotta! Paljon on Effin elämässä jo ehtinyt tapahtua näiden kahden vuoden aikana! Effin ollessa alle vuoden, tuli "pikkusisko" Effille. Sistaan Effi on aina suhtautunut rakastavati ja huolehtien. Effin kanssa on kovasti jo harrastettu tokoa ja agilityä ja neiti onkin mainio harrastuskoira. Effi on myös saanut viisi ihanaa pentua jotka näyttävät olevan varustettuja äitinsä ihanalla ja avoimella luonteella. Effi on juuri sitä ja PALJON muuta mitä ensimmäiseltä koiraltaan voi toivoa! Suuret synttärihalit rakkaalla vauvalle ja kaikille sisaruksille!! <3<3

  • 18.06.08 Sain Reineltä vihdoin 6.4 erkkarissa otetut kuvat, joissa esiintyy neljä sukupolvea.


    Vasemmalta: Sistan isomummu Tuikku (A'Dreams Black Quunie), mummu Susa (Cherryfellow's Tiny Zusanna), äiti Mimmi (MM's Great Golberry) ja itse Sista.



    Vasemmalta: isomummu Tuikku , mummu Susa,täti Sara(MM's Great Goldberry) äiti Mimmi, Sista, velipuoli Nasu (MM's Ok I Know I Am) ja siskopuoli Tulppu (MM's I'm Wild Cherry).


    Suuri kiitos Reinelle kuvaamisesta!! On kyllä hyvännäköisiä koiria Sista-neidillä suvussaan! ;)

  • 25.05.08 Sähköpostiin tupsahti muutama viiiko sitten kuvia Sistan ihanasta ja kauniista Roxy-siskosta! Nyt yksi otos tulee myös esille. Terkkuja vaan Belgiaan :)


    MM's Lever Du Soleil

  • 25.05.08 Lähdimme aamulla aikaisin Sistan kanssa ajelemaan kohti Helsinkiä. Suuntana Aptus-Show helsingin jäähallissa. Tuomarina näyttelyssä toimi ennestään tuttu Piotr Krol, joka vuosi sitten Rauman näyttelyssä Antoi kaikille koirille ERIn. Tänäänkään ei setä pettänyt, ja muutamaa koiraa lukuunottamatta kaikki lähtivät vaaleanpuneisen ruusukkeen kanssa kotiin. Niin myös me. Sista esiintyi hienosti ja oli kiva tutustua kehän laidalla paremmin Sistan veli/setä-puoli ;) Nasuun ja omistajaan :) Tässä kuvassa Sista ja Nasu:

    Sista ja MM's Ok I Know I Am

  • 10.05.08 Olimme Rauman kaikkien rotujen näyttelyssä Sistan kanssa. Effi oli turistina mukana. Sista yllätti mamman totaalisesti ollen JUN ERI1 PN3!!! Kehän jälkeen ei osannut sanoa kumpi loisti enemmän, minä vai aurinko!! :D Arvostelu löytyy Sistan harrastus-sivulta.

  • 04.05.08 Haimme oman Effimme kotiin Helsingistä. Oli ihana nähdä miten reippaita pikkuisia Effi-mamma oli kasvattanut! Kuvia pentupäiväkirjassa. :) Aivan ihanaa saada taas koko "perhe" kasaan. Olihan tuota rauhallista ja upealuonteista neitiä jo kova ikävä! Aika näyttää koska Effi palaa näyttelykehiin ja muihin harrastuksiin.

  • 12.04.08 Kävimme Sistan kanssa Helsingissä moikkaamassa Effiä ja pentuja :) Saimme Sistasta ihanan kuvan. :) Kuvien välillä aikaa on kulunut tasan vuosi! :D Saimme Sistasta myös upean seisoma-kuvan, löytyy Sistan galleriasta!

  • 06.04.08 Kääpiöpinsereiden Erikoisnäyttely Tuusulassa. Sista oli Junioriluokassa johon oli ilmoitettu 21 narttua. Tuomari oli todella tarkka ja hylkäsi häntämutkaiset ja sakotti koosta ja hampaista. Tuloksen tällä kertaa H, kera erittäin hyvä arvostelun. Tuomarin suulliset kommentit lopussa olivat : "Koirasi on täydellisen kaunis, kaikinpuolin erinomainen yksilö. Mutta aivan liian pitkä". Siksi tällä kertaa ei H:ta parempaa tullut.

    Muuten päivä oli kaikin puolin mukava! Sistan Mimmi äippä rykäisi oikein kunnolla ollen AVO ERI1 PN4 ja SERT!!! :D Onnea miljoonasti Lauriinalle sekä Annalle ja Jaskalle!!!

    Saimme myös upeita kuvia Äidistä ja tyttärestä, sekä "neljä sukupolvea"-kuvia, joissa oli Sistan isomummu "Tuikku"(A'Dreams Black Queenie), Sistan mummu "Susa"(Cherryfellow's Tiny Zuzanna), Sista äiti "Mimmi" (Midnight Mover's Great Goldberry, sekä Sista itse. Näitä kuvia saamme vielä odotella. Kuvat ovat Reinellä kamerassaan ja heti kun Reine saa kuvat esille, tulevat ne myös tänne sivuille! ;)

    Tässä kuitenkin UPEA kuva Äidistä ja Tyttärestä!


    MM's Rayon De Soleil ja MM's Great Goldberry

  • 26.01.08 Turun näyttely. Effi ja Sista osallistuivat molemmat. Sista esiintyi hienosti Juniori luokassa, saaden EH:n. Lauriina esitti Effin nuorten luokassa ja Effi sai ERI:n. Koskaan ennen en ole nähnyt Effin esiintyvän niin hienosti! Kiitos Lauriinalle! Lisää Näyttelysivuilta.
  • 14.01.07 Vuosi on vaihtunut ja uusi vuosi on otettu vastaan iloisesti ja odottaen. Paljon tapahtuu taas tänäkin vuonna. Koirien vuosi tulee olemaan myös uusia asioita täynnä. Effi astutetaan ja Effistä tulee äiti. Ei sitä tiedä vaikka Sistakin sen suuntaista loppuvuonna saisi aikaan ;) Tarkoitus olisi koirien kanssa harrastaa ja käydä näyttelyissä sen verran mitä töiltä ehtii :)

  • 01.01.07 Uusi vuosi, uudet kujeet! Sistan ensimmäinen ja Effin toinen uusivuosi meni hyvin. Yhtään ei raketit pelottanut. Sista jopa olisi halunnut mennä katsomaan jokaista välähdystä vähän lähempääkin,häntä heiluen tietysti! :D

    Ulkoasu Heli | Tekstit Salla | Kuvat Heli&Salla