|
Ulkoasun ©Ronja virtuaalihevonen |
|
Abandoned House
ikääntyminen: 30.04.08=4v, etp. 3 irl-kk = 1 url-v. Luonne.
Yleisesti Bando on perusluonteeltaan erittäin kiltti ja hyvätapainen poni, josta huomaa, että sitä on kohdeltu hyvin koko sen elämän ajan. Se pitää ihmisten seurasta ja kiintyy melko helposti henkilöihin, jotka jaksavat viihdyttää oria aina silloin tällöin ja kohtelevat sitä oikeudenmukaisesti. Bando hörisee tutuilleen korvat hörössä ja on silminnähden iloinen huomiosta. Hoitaessa Hoitaessa ja muutoinkin käsiteltäessä Bando on oikea unelmaponi, varsinkin oriksi. Se antaa harjata itsensä mukisematta rauhassa paikoillaan seisten eikä vastustele varusteidenkaan laittoa. Myös taluttaessa poika kulkee nätisti vierellä, vaikka katseleekin kiinnostuneena ympärilleen. Jos ori meinaa johonkin suuntaan lähteä, pieni veto riimunnarusta auttaa palauttamaan ponin ruotuun. Edes tammat eivät pahemmin saa Bandoa sekaisin, tai ei ainakaan, jos ne eivät ole kiimaisia.. Ratsastaessa Vaikka Bando kuinka rauhallinen ikinä onkaan hoitaessa, se on ratsastaessa melko vaativa tapaus. Se tykkää kovasti vähän temppuilla ja testailla. Sen mielitemppuja ovat makaamaan meneminen ja istuutuminen kesken ratsastuksen. Onneksi nämä temput pystyy melko hyvin estämään reippaalla eteenratsastuksella. Bando saattaa myös viipottaa menemään ratsastajan avuista välittämättä ja heitellä pukkeja, mutta kokenut ratsastaja saa kyllä orin helposti hanskaansa ja toimimaan. Bando kulkee hienosti peräänannossa ja sen bravuuri koulussa on kootut askelajit. Esteitä poni rakastaa, minkä huomaa pursuilevasta innostuksesta heti, kun esteitä ilmestyy näkökenttään. Onneksi Bando kuienkin kuuntelee melko hyvin pidätteet, joten rynniminen ei ole ihan tavanomaista. Bando ei pahemmin arastele edes vieraampiakaan esteitä, vaikka liehuvat muovit ja vasten aurinkoa hyppääminen voivat saada sen kieltämään. Maastossa Bando on innokas etenijä, joka toisinaan pakkaa riehaantumaan liiaksikin.. Maastoesteet menevät siinä missä rataesteetkin. Sukutaulu.
Jälkeläiset.
00.00.0000, t/o/r. Varsa, i/e. , om. Omistaja Kilpailukalenteri.
Bandolla kisataan pääasiassa ERJ:n alaisia estekisoja. Vain sijoitukset merkitään. ERJ Sijoittumisia 6, joista voittoja 0. Valmennukset Osallistumisia 2. 24.06.09 -- WNB Team -- maastoestevalmennus, avoin nf+welsh, 60cm -- pitäjä Ziki |