|
Olet todennäköisesti ajanut harhaan, mutta silti tervetuloa!Hei vaan sinulle, olet ensimmäinen vieraamme kuukausiin. Ulkona on nyt hiukan kylmä, kenties haluaisit tulla lämmittelemään sisätiloihin? Meillä on täällä muutaman kymmenen hevosen talli. Harvemmin tänne aivan vieraita tulee, lähinnä vaan tallin työntekijät ovat täällä käyneet, ja tietysti varsoista kiinnostuneet ja valmennettavat. Tänne päin, astukaa vain sisälle. Istukaa alas, keitänkö teetä? Noin, olkaa hyvä. Missäkö olette juuri nyt? Olette Jossain joen tuolla puolen, varmaankin kaukana kotoa, vai mistä olittekaan tulossa?Sanomani piti siis että olet saapunut Xastelleen, syrjäiseen, noin 30 hevosen valmennus-kasvatus-pelastustallille. Xastelle on hyvin pienellä profiililla pyörivä pieni paikka, minkä vuoksi ensi oletuksena on että myös sinä olet käymässä ensimmäisiä kertoja ja luultavasti vain eksyit tänne? Kun nyt kerran olet siinä voin kai kertoa lisääkin. 12.07.2008 tallin ensimmäiset rakennukset, tallit ja henkilökunnan tilat nousivat maasta. Tarkemmin sanottuna harmaansiniset tallit nousivat reunustamaan pihaa oikealle ja vasemmalle ja päärakennus tuli niiden väliin, neliön reunalle. Kentät rakennettiin hiukan myöhemmin päärakennuksen molemmille sivuille. Pieni kokoinen maneesimme valmistui viimeisenä päärakennuksen taakse. Koko Xastellen tyyli on enemmän tai vähemmän hieman hämärän ja katoavaisen oloinen. Sää Jossain joen tuolla puolen on aina juuri sellainen kuin toivotaan, sen lisäksi täällä vallitsee aikatyhjiö minkä johdosta vanheneminen täällä on kovin erilaista kuin muualla. Tallin sisutukseen on käytetty paljon takorautaa ja kiekuraisia ja koukeroisia kuvioita, maalauksia, marmorikoverruksia ja muita kelttiläisiä mielentuotteita. Astuminen Xastelleen tarkoittaa omalla tavallaan astumista ajassa taaksepäin, omaan maailmaansa. Varsinaisia tarkoituksia Xastellen perustamiselle oli ja on kaksi. Ensin halusimme löytää paikan, jossa saatoimme harjoittaa kasvatustoimintaamme kaikessa rauhassa, näillä vähän eksoottisemmilla roduillamme. Toisena halusimme tarjota huolehtivan ja hyvän kodin sellaisille hevosille ja poneille mille ei muuten sitä olisi tarjottu. Kutsumme näitä hevosia pelastus- tai adoptiohevosiksi ja poneiksi. Tämä toimintamme pyörii hieman kummallisella tavalla. Xastelleen otetaan suurin osa meille tarjotusta hevosista, joille ei muuten saada koteja, mutta dilemma onkin siinä, hevosia pitää meille tarjota, sillä päädyimme jo alkuaikoina siihen tulokseen, että jos itse tekisin tarjouksia, meillä olisi kohta 100 päinen hevoslauma. Usein jätän kuitenkin myynti-ilmoituksiin vastauksen Xastellesta vaihtoehtona, sen jälkeen on myyjälle on heitetty pallo tehdä mitä haluaa. Lisää adoptiohevostoiminnasta ja meille pääsemisestä löydät Rippeet nimiseltä sivulta. Kaikilla hevosilla ja poneillamme on kuitenkin samat päämäärät huolimatta siitä ovatko ne omia kasvatteja, adoptiohevosia vai muilta varta vasten ostettuja. Xastellessa valmennukset ja päiväkirjamerkinnät ovat suuressa osassa ja sen vuoksi tekstillistä aktiviteettia löytyy hevosten sivuilta aika paljon. Lisäksi kisaaminen on meillä tärkeää ja pyrimme sijoituksiin ja menestykseen. Laatuarvostelut on asetettu yleensä myös tavoitteiksi, mutta toisin kuin monessa muussa paikassa, laatuarvostelut ovat meille vain välietappeja, eivät päätavoitteita. Tätä en pitkitä tämän enempää, Xastellelle on aivan oma historiansakin, siitä kiinnostuneille, sen linkki löytyy vähän alempaa Infosta. Tervetuloa jatkamaan tutustumista Xastelleen ja onnea poispäin selviytymiseen! Tv: Coren (VRL-3579, ROWDY) Infokoju
Xastelle suosittelee
|