Rosan ja Milan tarinoita
  | Etusivu | Rosa | Mila | Kuulumisia | Cairnkävely | Harrastukset | Näyttelyt | Kuvia | Ystävämme | Vieraskirja |


Match Showt 2009

Ei tiedossa.


Näyttelykalenteri 2009

12.9.2009 Porvoo, Mila


NÄYTTELYT & MATCH SHOW:T
*Kirjalliset näyttelyarvostelut löytyvät Rosan ja Milan omilta sivuilta sukutaulujen alta.

VUOSI 2008

Näyttely 13.9.2008 /Helsinki
Tekstiä tulossa toivottavasti joskus... ;)

Match Show 11.9.2008 /Helsinki
Rosa osallistui tänään Vuosaaren koirekerhon Match Show:hun, joka järjestettiin Rastilan leirintäalueella. Kävimme tarkoituksella vetämässä kenraaliharjoitukset lauantain näyttelyä varten, jottei ihan kylmiltään tarvitse kehään mennä. Meidän ryhmässä, pienissä aikuisissa, oli vain seitsemän koiraa. Rosa esiintyi hienosti häntä heiluen, otti hyvin kontaktia, nautti selvästi esiintymisestään ja yhdessä tekemisestä. Rosa sai ansaitusti punaisen nauhan. Loppukehässä sijoitus oli kolmas hienon esiintymisen jälkeen ja saimme kotiin että Milalle viemiseksi Destastick:sejä. Nyt suuntaamme avoimin mielin lauantain koitokseen. Katsotaan, mitä tuomari tuumii Rosasta. Edellisestä virallisesta näyttelystä ja arvostelusta onkin hujahtanut jo kokonainen vuosi ja Rosa varmasti muuttunut monella tapaa. Ainakin tulemme kotiin yhden näyttelykokemuksen rikkaampana! ;)

Cairnterrierikerhon Erikoisnäyttelyt 1.6.2008 / Tuusula
Kesän 2008 1. näyttely oli kerhon erikoisnäyttely. Mila osallistui pentuluokkaan 7-9 kk ja Rosa sohvasampiooneihin lyhyen turkkinsa johdosta.

Ennen Milan ensiesiintymistä takana meillä oli kaksi mätsäriä ja yhdet näytte-lytreenit. Näyttelytreeneissä Tessan ohjeiden mukaan löysimme yhteisen sävelen ja lopputuloksen löydätte oheisista kuvista. Ei niitä voi kuin ihailla ja ai, mikä terhakka seisoja! Niin lopputulos oli 4. sijoitus 7-9 kk narttupennuissa. Kilpailijoita oli noin 10. HIENOA! :)

Milan ensimmäinen näyttely :)

Rosa osallistui Sohvasampiooneihin ja esiintyi hienosti ja iloisesti häntä heiluen olosuhteisiin nähden. Samainen viikko meni valeraskauden jälkimainingeissa ja joka yö oli maitobaari ollut runsain kaadoin auki. Vaikka Rosa tykkäsi touhusta, kuvista huomaa "tuoreen äidin" tavan liikkua ja olla. Elämä kun muutoin oli niin raskasta. :)) Rosa sijoittui 3. Hienoa Nti Sohvasampiooni!

The SohvaSampioonini! :)

Toni ja Mila kokosivat rohkeutensa ja menivät osallistuivat leikkimieliseen äijähändler-kisaan. Mukaan saatiin yhteensä neljä rohkeaa äijää.
Hienosti parilla meni ja sijoitus oli 2. :)

Toni ensimmäistä kertaa kehässä, ÄijäHandler 2008 -kisa! ;o)


*Match Show xx.x.2008 /Järvenpää
Kenraaliharjoitukset ennen ensimmäistä näyttelyä.. Tekstiä tulossa. ;)


Match Show 10.5.2008 /Järvenpää
Mila osallistui elämänsä ensimmäiseen Match Show:hun. Paikkana oli Järvenpään Mustin & Mirrin takapiha. Paikalle saapui myös Veli-Dumle. Sisarukset odottivat rauhallisesti vuoroaan Rosan ja Milan rautahäkin turvissa sulassa sovussa. Tunnelma paikan päällä oli, varsinkin alussa, erittäin levoton, koska paikka oli erittäin ahdas ja paikalla oli paljon isoja koiria, jotka olivat hermostuneita. Yksi tikkasikin jotain pienempää koiraa. Harmiksemme myöskään tilaa kävelyharjoittelulle ei ollut.

Mila meni kehään sileäkarvaisen mäyräkoiran kanssa. Hirveä kiire oli eteenpäin päästä, joten nätistä kävelystä ei ollut tietoakaan. Pöydällä Mila seisoi nätisti, kunnes tuomari alkoi tutkia hampaita. Siinä vaiheessa Mila hieman oudoksui vierasta ihmistä ja alkoi istuskelemaan/ma-koilemaan. Lopputulos oli sininen nauha. Huonolle emme hävinneet. Mäykky meni ja voitti lopussa koko kisan. ;)

Päätimme kuitenkin mennä vielä sinisten loppukehään. Nyt kävely sujui hieman paremmin, vaikka melko vetopainoitteista se edelleen oli. Vapaana seisominen meni erittäin hienosti. Mila seisoi vapaasti häntä pystyssä katse minuun ja minä seisoin Milan edessä. Olimme tietenkin sivuttain tuomariin päin. Lopputulos olikin sitten 3. sija ja saimme mukavia palkintoja kotiin viemiseksi! :)

Dumlella meni myös hienosti. Velipoika sijoittui punaisten kehässä 2. sijalle. Onnea Dumle! :)

Yhteenvetona kokemus oli meille antoisa ja mukaan hyppäsimme ilman harjoittelua. Nyt tiedämme mihin asioihin paneutua Milan kanssa paremmin. Seuraava mätsäri tiedossa todennäköisesti toukokuun aikana.


VUOSI 2007

Näyttely 8.9.2007 /Porvoo
Syksyn 2007 viimeinen näyttely oli meillä Porvoossa. Rosa sai EH:n ja oli oman luokkansa 4. Arvosteluun olemme tyytyväisiä, kun kyseessä oli kuitenkin Kari Järvinen. Vantaa näyttelyn jälkeen Rosan juoksuoireet ovat voimistuneet ja ne näkyi myös kehässä. Sinne mentäessä oli häntä ensin alhaalla ja kehässä olo ei oikein huvittanut. Kävellessä sitten hieman vedimme. Pöydällä seisominen sujui ihan ok, tosin mamma oli ensin väärällä puolella pöytää. :) Oma kävelyosuus meni jo hieman paremmin, mutta paremminkin olisi voinut mennä. Jännä juttu sinänsä, että kun kehästä hetkeksi pois tulimme, niin neiti seisoi häntä porkkanana ja ylpeänä. :))

Let`s Go 1.9.2007 /Vantaa
Lähdimme Vantaa näyttelyyn ajoissa, jotta saisimme rauhoittua hyvin ennen näyttelyä. Parkkeerasimme itsemme belgianpaimenkoirien (groendal) viereen. Rosa oli oma rauhallinen itsensä, mutta tarvittaessa kertoi kantansa eräällä belkkarille, kun tämä tunkin kuonoansa neidin häkkiin. Juuri ennen kehää neidin häntä meni sitten koipien väliin, kun eräs koiran omistaja tökkäsi Rosaa häkillä takamukseen tietenkin selän takaa. Ajattelin jo, että tähänkö hyvin aloitettu keskittyminen jo meni.

Kehässä meillä kuitenkin meni hienosti. Kävelimme kehässä häntä pystyssä hieman maata haistellen ja seisoimme keskittyen tarvittaessa. Pöydälläkin olimme hienosti ja nakit upposivat. Esiintymisemme jälkeen olimme saada sydänkohtauksen, tuomari ojensi meille vaaleanpunaisen ruusukkeen eli saimme ensimmäinen ERI:n!!! HIENOA ROSA!

Omassa kilpailuluokassa olimme viidensiä, mutta kokonaisuudessaan päivä oli meille erittäin palkitseva ja kannustava! Vaikeuksien kautta voittoon! Tammikuun Turun näyttelyn jälkeen alkanut uurastuksemme oli vihdoin saatu päätökseen ja palkittu, joten ei voi kuin olla ylpeä yhteistyöstämme asian eteen. Niin ja tässäkin näyttelyssä turkin viimeistely oli mamman kädenjälkeä. Siitä saa kiittää vain hienosti meitä opettanutta Tessaa (Sanderfield) sekä trimmikurssilla asioita myös valoittanutta Tarua (Prankter´s). SUURI KIITOS! :)

Match Show 30.8.2007 /Helsinki
Osallistuimme Suomen Doobermanni yhdistyksen Match sSow:hun Herttoniemessä. Odottelimme omaa vuoroamme sadekuurojen lomassa ja Rosa oli oma rauhallinen ja iloinen itsensä. Meidän kanssa kehään tuli kääpiösnautseri, jonka Rosa hienosti päihitti ryhdikkäällä esiintymisellään, joka oli parhain koskaan aikaisemmin niin mätsäreissä kuin näyttelyissä. Loppukehässä Rosa esiintyi taas hienosti kävely- ja seisontaosuudet, mutta emme olleet sitä, mitä tuomari sijoittamiltaan koirilta punaisten kehässä haki ellei sitten sisällämme asuisi mopsi tai villakoira tai vastaava... :)

Näyttely 19.8.2007 /Heinola
Lähdimme Heinolaan kaikin puolin harjoitusmielessä. Päätimme mm. tehdä viimeistelytrimmin itse... :) Aikataulu meni täpärälle ja ehdimme hetken vain hengähtää ennen kehää. Ajattelin, että homma menee pipariksi, kun emme ehtineet rauhoittua, tarkkailla ympäristöä ja sitten harjoitella rauhassa.

Onneksi meidät kutsuttiin aluksi turhaan kehään, kun tuomari olikin livahtanut käymään muualla. Kun oikea kutsu tuli, oli kehässä kanssani terrieri, joka hyppäsi kärsimättömästi ottamaan namia kädestä. Tällaista ei ollut vielä tapahtunut. Käytöstavat kun osaamme kaikissa ympäristöissä. Oliko tämä positiivinen juttu?

Kokonaisuudessaan Rosa käveli hieman temperamenntisesti välillä hieman vetäen ja sitten taas hienosti kävellen. Namia neitiin upposi ellei sitten toinen kilpakaveri seisonut suoraan Rosaa kohti. Pöydällä seisoimme pääpiirtein hyvin ja omat kävelyosuuden menivät suhtkoht hyvin ja lopuksi söimme innokkaasti nakin paloja tuomarin pöydän edessä.

Mahdottomuus muuttui mahdolliseksi ja Rosa rikkoi kirouksen! Tuomari antoi Rosalle EH:n /punaisen nauhan ja kilpaluokassa sijoitus oli 3.! Voi sitä iloa!!! :) Sydäntä myös lämmitti erittäin paljon tuomarin ensimmäinen kommentti: "Nice temperament"! Nyt jatkamme ilolla stressiä ottamatta alkusyksyn Vantaan ja Porvoon näyttelyyn. Voitimme "vuoren", joka välillä tuntui mahdottomalta ylittää. Työ kannatti vastatuulista huolimatta. Usko itseensä, Rosaan ja onnistumiseen kasvoi hirmuisesti. :)

Match Show 15.8.2007 /Helsinki
Valeraskaudesta selvittyään olemme saaneet uuden koiran kotiin! Rosa on ollut kesästä huolimatta erittäin energinen ja leikkisä sitten pentuajan. Aivan uskomatonta! :) Heinolan näyttelyn lähestyessä päätimme mennä Match Show:n trimmipöydän kera harjoittelemaan. Kotona Rosa on oppinut olemaan pöydällä läähättämättäkin, kun itse häntä nypin. Viisastuneena päätimme viedä pöydän kodin turvallisesta ympäristöstä tilanteeseen, jossa se ei olekaan niin kiva.

Odottelimme vuoroamme pöydällä makoillen, jossa oli aikaisemmin kammattu turkki ja "yritetty" otsa tukkaa tupeerata... :) Ensimmäistä kertaa kehässä oli kanssani koira, jolta löytyi temperamenttia! Osa syyllinen oli puolivuotta nuorempi sheltti, joka hyppelehti edessä. Meidän neiti käski sheltin kävellä nätisti ja jatkoi sitten terhakkaana kävelyään. Mitä ihmettä oli tapahtunut...???

Pöydällä meillä meni erinomaisesti. Seistiin niin nätisti, kun Matti Luoso, joka muuten on arvostellut Rosan ainossa pentuluokan näyttelyssä, neitiä tutki. Lopuksi vielä pörrötti otsatukan oikeaan asentoon, jotta neiti näyttäisi cairnilta. Hyvähän se on kokeneemmalta esimerkkiä saada, kun mamma ei sitä vielä oikein osaa! :)

Oikeutetusti Rosa sai punaisen nauhan ja pääsimme jatkoon. Loppukehässä kävely ei sujunut niin hyvin, kun koiria oli paljon ja isäntää piti kehän sivusta moikata, joten jäimme muista jälkeen.

Hienoa oli kuitenkin nähdä, että pöydän tuomisella ulos oli suuri merkitys ja neiti on kasvanut kehäkäyttäytymisessään. Sitten aloimme valmistautua Heinolaan henkisesti tai ainakin yrittää... :)

Summer Show 30.6.2007 /Tuusula
Rosan oli tarkoitus kesällä osallistua useampaan näyttelyyn, jonka ketjun aloitti Tuusulan kesänäyttely. Suunnitelmat muuttuvat ja Tuusulan pyörähdyksen jälkeen neitiä oli turha muualle viedä rankan valeraskauden takia. Niin ei se aina ole helppo pienen hormonihyrrän elämä... :)

Tuusulassa Rosa oli kehässä erittäin väsyneen oloinen ja tuomarikin kommentoi, ettei paras päivä neidillä. Pöydällä seisottiin ja hitaasti köpöteltiin ainoina luokassa ja lopputulos oli oikeutetusti sininen nauha.

Kantapään kautta opittuna nyt tiedämme, että Rosaa ei viedä kehään juoksujen alkaessa tekemään tuloaan, niiden aikana, valeraskaus aikana eikä ainakaan kuukauteen pentujen synnyttyä, sillä hoitaminen ja fyysiset oireet vievät aikansa. Tästä viisaana voisi kysyä, että koskas neitiä sitten voi viedä? Niin, noh vuodessa ehkä 3-4 kuukautta on sellaista "normaalia" aikaa. Päätimme siis koittaa vielä normaalina aikana ja päättää sitten loppuuko Rosan näyttelyura ennenkuin se on edes alkanut. Turhaa sitä toista kiusaamaan...

Match Show 5.5.2007 /Espoo
Osallistuimme Tiibetinspanielit ry:n Match Show:n Espoon Niittykummussa. Matkan varrelta mukaan haettiin kaverimme Luka. Luka oli kasvanut taas aivan hurjasti ja näytti sivuprofiilista jo isolta urokselta.

Luka joutui jo isoihin aikuisiin, kun ikää oli muutama päivä yli 9 kk. Luka sai oikeutetusti punaisen nauhan. Loppukehässä sijoitusta ei tullut, mutta erittäin hyvin kuitenkin ensikertalaiselta aikuisten luokassa. Hyvä Luka! :)

Rosa joutui vuoroaan odottamaan nrolla 35 ja harjoittelu ennen kehää meni hyvin. Olim-me toiseksi viimeisimmässä parissa ja Rosan esiintyminen oli kokonaisuudessaan loistavaa! Hieman vain pöydällä oli korvat takana ja kumara asento. Kehässä Rosa käveli iloisesti häntä ylhäällä heiluen. Ensi kertaa saimme punaisen nauhan!

Loppukehää odottelimme hieman, kun koiria oli yhteensä pienissä aikuisissa 38. Esiintyminen loppukehässä meni vieläkin paremmin ja Rosa seisoi to-della hienosti. Odottelimme jo, koskakohan tuomari tiputtaa meidät pois. Uskomatonta mutta totta, sijoituimme viidenneksi! Tulos oli  meidän mittakaavassa paljon parempi kuin osasimme edes odottaa! Oikein innolla aloimme kesän näyttelyjä odottamaan, sillä jos esiintymisemme on tuota luokkaa, niin mielenkiintoista on nähdä, kuinka pärjäämme itse cairnien kehässä. Hienoa Rosa! :)

Match Show 9.4.2007 /Nummela
Nummelan Match Show:n aamuna Rosalla alkoi jo kauan odotetut juoksut. Mietimme osallistumistamme, mutta päätimme mennä kokeilemaan. Mukaan lähti Jack Russel -kaveri Rasmus, joka osallistui pentuluokkaan.

Paikalla tapasimme myös upean Cairnuroksen nimeltään Sulo, joka "otti" Rosan samantien omaksi pimukseen. Suloa harmitti kovasti Rosan juoksut ja huuliansa nuollen olisi halunnut päästä ns. pukille. Onneksi meidän neiti osasi käsitellä Suloa kovin ottein ja hammasta tuli vähän väliä. ;)

Kehän alussa Rosan häntä sojoitti suoraan alas ja kävelykin oli erittäin hidasta ja ihmettelin, että mistäs tämä johtuu. Pöydällä Rosa seisoi ihan hyvin omassa mittakaavassaan ja kävelyosuus sujui hyvin tietyllä laidalla kehää. Saimme loppujen lopuksi sinisen nauhan, koska Rosa käveli hitaasti eikä pirteästi kuten pitäisi. Rasmuskin sai omasta kehästään sinisen.

Kotona tajusin, kun ehdin asioita mietiskellä, miksi Rosa toimi kehässä niin. Rosa, kun on tunnetusti kova rauhoittelemaan niin ihmisiä kuin koiriakin, niin aina kun lähestyimme Sulon nurkkausta, alkoi Rosa hidastelemaan. Ihan ymmärrettäväähän on, että innokasta urosta pitää rauhoitella, jos itse ei ole valmis ja häntää pitää takapuolenssa suojana eikä nostaa ylös ja olla ns. tarjottimella. Tässä taas opimme, että ehkä on parempi olla poissa kehistä 3 juoksun viikkoa, niin Rosakin saa vapaasti olla, eikä joudu rauhoittelemaan innokkaita isäehdokkaita. Tosin Sulohan olisi mitä mainioin isukki! :)


Match Show 11.3.2007 /Espoo
Osallistuimme Pohjois-Espoossa järjestettyyn Match Show:n. Takana oli harjoittelua kotona ja agilityhallilla. Harjoittelimme näyttelyhihnaan tottumista, kävelyä ja pöydällä oloa. Pikkuhiljaa, jotta hyvää tulee...

No tämän päivän perusteella voisi sanoa, että niinhän siitä tulikin! :) Vaikka Rosa sai kehästä sinisen nauhan, oli hänen esiintymisensä voitto koko perheelle henkisesti! Ensi kertaa tämä typy käveli kehässä häntä heiluen ja pöydälläkin seisoi omilla jaloillaan, eikä yrittänyt nojautua minuun saatika hypätä pöydältä alas. Kehässäkin seisoimme ja avitin hännän kanssa. Ja mikä tärkeää, namitkin maistuivat Rosalla mainiosti. Aikaisemmin kuin niitä ei siellä kulunut yhtän stressin takia. Kehästä tullessamme olo oli kuin voittajalla ja niin ylpeä Rosan käyttäytymisestä.

Varmasti monella asialla on ollut häneen käyttäytymiseensä vaikutusta. Mietin asioita paljon ja ilmeisesti oikeita asioita tajusin nostaa käsiteltäväksi,
mistä Rosan kehäkäyttäytymisessä oikeastaan on ollut kysymys.

Nyt jatkamme innolla eteenpäin ja tsemppaamme mätsäreissä. Ja jos opit menevät yhtä hyvin, niin kesäkuussa lähdemme testaamaan muutosta oikeaan kehään. :)

Top Dog Show 27.-28.1.2007 /Turku
Turun näyttely oli ja meni. Lopputulos... No näyttely ei mennyt meidän kohdalla niin hyvin... :) Tuomari arpoi sinisen ja punaisen nauhan välillä ja antoi meille sitten sinisen nauhan eli H/HYVÄN ja sanoi mammalle, että koira on erittäin hyvä, mutta tarvitsee paljon paljon koulutusta kehäkäyttäytymisessään. Kun se on kunnossa, koira voi menestyä hyvinkin. Kävi siis niin, että kävelin iloisesti hihnassa kehän ulkopuolella, mutta trimmipöydälle olessani jalat jo tutisivat. Kun kehään menimme, yritin käydä makoilemaan lattialle. Pöydälle en olis halunnut seistä, mutta mamma sai minut ohjeiden avulla siinä kuitenkin seisomaan. (Stressaannun trimmipöydästä muutenkin ja lisättynä näyttelytilanne ja ympäriltä kuuluva haukunta, pahentuu stressini entisestään. En  muutenkaan ymmärrä haukuntaa kuin tilanteissa joissa on jotain ilmoitettavaa mammalle.) Kun jouduin kävelyosiolle ja suuntani vaihdettiin takaisin trimmipöytää kohden, laitoin jarrut päällä. Kolmiokaan ei sujunut hyvin, kun taas oli matka trimmipöytää ja tuomari kohden. Minulla meni jo häntä koipien väliin ja yritin kaikille neljällä tassulla jarruttaa kaikin voimin. Olin jo niin stressaantunut ja kauhuissani, että tahdoin vain ulos kehästä ja äkkiä. Emäntä pakotti minut vielä seisomaan, vaikka jalkani eivät enää siellä tahtoneet seistä. Onneksi pääsin sen jälkeen koko kehästä pois. Menin heti iskän syliin ja siellä tiesin olevani turvassa. Paha trimmipöytä ja tuomari olivat jo kaukana.

Yhdistettynä minun touhuni ja emäntäni kokemattomuuteen kehässä, niin ei meille voinut kuin vitsaille tilanteesta. Hankalan hommasta myös tekee se, että jos hihna kaulani ympärillä kiristyy, en halua kävellä ja kun kehässä niin stressaannun, en kävele muutenkaan. Joten mammallani on vaihtoehdot vähissä.

Tulevaisuus kertokoon, jäikö tämä minun viimeiseksi näyttelyksi vai löytäisimmekö kesäksi pienemmän ulkonäyttelyn, jossa voisin olla hieman iloisempi. Haluamme kuitenkin painottaa yhteisissä harrastuksissamme asioihin, jotka saavat minut (ja perheeni) iloiseksi eikä kauhun sekaisiksi kokemuksiksi. Oikeasti kun minä olen iloinen ja terhakas pikku Cairni, joka tulee kaikenlaisten koirien kanssa erinomaisesti toimeen. Sitä ei ehkä huomaa tuosta kehätouhustani! :)

VUOSI 2006

Kotkan Ruusu 29.-30.7.2006 /Kotka 
Kotkan näyttely meni todella kivasti. Pöydällä olin todella nätisti, mutta kävely osuudella laitoin loppua kohden jarrut päälle ja olin oikea itsepäinen terrieri. Sain silti ensimmäisen punaisen nauhani eli olin ERITTÄIN HYVÄ. Olimme kaikki todella ylpeitä suorituksesta, vaikka tuomarilta tuli kommenttia jarruttelustani, jonka johdosta sain miinusta. Pääsin sijalle 4. Ehkä tästä "ura" vielä urkanee.

Helsingin Kesänäyttely 15.-16.7.2006 /Helsinki
Helsingin kesänäyttely sujui hieman paremmin, mutta  pöydälle nostettassa lakosin kasaan. Tuomari oli todella mukava ja sanoi, ettei koskettele enempää, kun olin niin "pelokas". Saimme junioriluokassa sinisen nauhan eli HYVÄN ja tulos olisi tuomarin mukaan ollut parempi kunhan itseluottamusta on enemmän.


Aptus Show 20.-21.5.2006 /Helsinki

Osallistuin ensimmäiseen näyttelyyn toukokuussa 2006. Kyseessä oli Helsingissä järjestetty Aptus Show. Koin tilanteen todella stressaavaksi. Normaalisti tähän tyttöön uppoaa kaikki mahdollinen ruoka. Tuolloin en pystynyt syömään edes lihapullaa näyttelypöydällä. Pöytä kun symboloi minulle vaan "ikäviä" asioita, mutta eiköhän se iän kanssa muutu. Tulokseksi tuli H/HYVÄ eli pentuluokan keltainen nauha.