UUNO KoiraNetissä

    

NIMI: Uuno

LEMPINIMET: Unski, Bubi, Upi, Uunolainen, Umppa-pumppa....

SYNT.AIKA: 5.7.2007

ROTU: Saksanmetsästysterrieri

SUKUPUOLI: Uros

KASVATTAJA: Tommi Kontunen

SUKUTAULU:     UUNO KoiraNetissä

 

UUNON TARINA:

Uunon alkutaival "minun" koirana ei ollut kovinkaan ruusuinen. Allin ja Sisun pennut olivat muutavan viikon päästä luovutusikäisiä ja päätin ottaa taas kerran puheeksi kolmannen koiran hankkimisen. Sen MINUN koiran hankkimisen. Aki vastasi vaan, että osta vaan... Minä sitten siihen, että no, ota sinä sitten ensi vuonna se Saku. Ilme oli kyllä sen mukainen, että heti huomasi, että nyt minulta on jäänyt jotakin kuulematta! Ja niinhän se oli. Pentu oli jo varattu ja käyty jopa katsomassa PRKL!!! Uunon kotiin haku reissulle tungin minäkin sitten mukaan. Ja ihanahan se on, vaikea, mutta ihana!

HARRASTUKSET:

Upi ei ole paljoa ehtinyt harrastella. Pentukoulussa ollaan käyty vaihtelevasti. Agilityyn oli tarkoitus mennä, mutta taitaa sekin jäädä haaveeksi. Uunon luoksetulo kun on aika pahasti vaiheessa! Näyttäisi uhkaavasti siltä, että tämän koiran ollessa kyseessä minun on pakko lyödä hanskat tiskiin ja jättää harrastaminen ainoastaan metsästykseksi. Tulevaisuus sen sitten kertoo? Näyttelyihin piti tietenkin mennä kun kerrankin on ihan Kennelliiton virallinen rotu. Upista oli tarkoitus tulla KVA, MVA, KANS MVA.....jne. Nyt haaveilen vaan, että siitä joskus edes tulisi käyttövalio. Mutta eipä taida tulla. Uuno kasvoi liian suureksi!

METSÄSTYS:

Uunon juttu! Vaikka tähänkin lajiin tuota kokoa on hieman liikaa niin ei se haittaa. Ensimmäisen talven saldo oli jo jonkinmoinen kasa supia ja mäyrä.