Etusivu

Omat Koirani

Historiaa

Uutisia

Pentuja

Pentueet

Galleria

Linkkejä

VIERASKIRJA

.: HISTORIA :.

Tavoitteena terveet, hyväluonteiset koirat omistajien arkea ja juhlaa ilostuttamaan, ulkomuotoa unohtamatta!     Koirani kasvavat ja elävät perheeni jäseninä. Kasvattamisessa tulevat terveys, luonne, ulkomuoto tässä järjestyksessä. Terveys ja luonne vanhempia valittaessa ovat asioita, joista ei tulisi tinkiä. Pentueet hoidan kotona perheen parissa. Laadukas ruoka, säännöllinen päivärytmi ja siisteys ovat tärkeitä. Pennuille pyritään tarjoamaan riittävästi virikkeitä ja ihmiskontakteja. Myös perheen muut koirat osallistuvat pentujen kasvatukseen.  Ennen luovutusta pennut rekisteröidään, madotetaan, tarkastetaan ja tarvittaessa rokotettaan ja tunnistusmerkitään. Pentueista pyrin sijoittamaan narttupennun yhteistyökykyiseen perheeseen Lappeenrannan läheisyyteen. Kotonani on aina ollut koira. Ensimmäistä koiraamme en edes muista. Ensimmäinen rotukoirani oli pitkäkarvainen collie; tricolour uros. Vuonna 1980 sain pitkän kinuamisen jälkeen virallisesti oman koiran, joka oli kultainen noutajauros. Perheeseemme tuli ns. avioerokoira; saksanpaimenkoiranarttu Della. Della elää muistossamme aina! Ystävälläni näin ensimmäisen kerran kääpiöpinserin. Pieni, vauhdikas, ketterä, isokorvainen hauska otus. Näin minulle tuli kääpiöpinseri  Niihin aikoihin oleilin kerrostalossa ja olo tuntui tyhjältä ilman koiraa. Mutta millainen kerrostaloon? Helppohoitoinen, helposti mukana kulkeva? Sitten muistin kääpiöpinserin. Äitini kehotuksesta ostin ihan ”paperikoiran”, ” jos joskus haluat pentuja teettää…”. Minulle olisi kelvannut paperitonkin. Kasvattaminen ei ollut edes käynyt mielessä. Niinpä eräänä syksyisenä päivänä haimme Porvoosta pienen Ira-tytön, joka herätti paljon ihastusta, jopa saksanpaimenkoiramme Della hyväksyi uuden tulokkaan täysin. Rottweiler tuli taloon Kotonani oli jo iäkäs ja sairasteleva saksanpaimenkoira Della, isäni kaveri. Yhdessä suunnittelimme pennun ottamista rinnalle kasvamaan. Ei olisi sitten niin tyhjää, kun Della lähtisi ”vihreämmille niityille”. Äitini sitten omatoimisesti varasi lehti-ilmoituksen perusteella rottweiler-uroksen, Nallen. Kyselin sitten hymyssä suin, että tietääkös äiti millainen se rottweiler on? Eipä tiennyt, ja vähän kauhisteli kun kerroin rodusta. Isältäni salaa haimme ”pikku-Nallen”. Ihastuin siihen ja rotuun jo kasvattajan luona. Koko kotimatkan Nalle nukkui sylissäni. Kädet oli ihan puuduksissa. Isäni ilme oli näkemisen arvoinen, kun toimme Nallen kotiin. Kysyimme isältäni ”tahdotko tällaisen koiran?” Vastausta ”tahdon” ei tarvinnut odotella. Siihen jäi isältä sen päivän työt. Oli ihan ”myyty” pennusta.